Maksimarketti

Ajelinpahan sunnuntaina Ämmänsaaren Maksimarketin rakennustyömaan ohi. Mieleenipä juolahti eräs idea: Purkaisivat kaikki rakennustyömaan läheisyydessä olevat varastorakennukset ja rakentaisivat koko alueen kokoisen rakennuksen. Sitten vaan kaikkien Ämmänsaaren kauppaliikkeiden tuotevalikoimat samaan kauppaan. Asiakkailla olisi helppoa kun ei tarvitsisi ajella kaupasta toiseen, vaan kaikki ostokset voi tehdä samasta kaupasta. Ei olisi turhaa tarjouskilpailua, joten eläkeläistenkään ei tarvitsisi juosta tarjouskahvien perässä. Tehdään Ämmäsaaresta sellainen "aavekaupunki", jonka keskustassa ei ole yhtään toimivaa putiikkia eikä kauppaliikettä. Sitten vaan "aavekaupungin" kaduilla ajellaan pilistä ja formulaa, tapellaan ja poltellaan autoja.
101440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mitenkä se asiakas noin suutunna. kyllä täällä on kärsitty ja vielä kerran kärsitty ,kun on ollut niin pieni MAKAASIINI .ja kun kerrankin rakentaa ei sitä kaivata koirankoppia.ja on kyllä hyvällä paikalla tullenee oikein ostajan paratiisi.
...rohkeasti monipuolinen.

Äänestä

Ihmettelen mitenkä ovat saaneet luvan kaataa kaikki puut alueelta.

Miksi kunnan rekennustarkastaja ei ole puuttunut asiaan. Ei Suomussalmen taatamasta ole saanut mäntyjä kaataa, vai oliko tuo sääntä vain edellisen rakennustarkastaja pullisen aikaan oleva sääntö joka unohtunut "ison" rakennuttajan tullessa.

Äänestä
  • Mitenkähän se onnistuu 3000 neliön rakennuksen rakentaminen jos on paikalla kovasti puita jäljellä?
    Niin, ja pitäähän se jonkinlainen puotkuri- tai rollaattoriparkki paikallisille olla ja ohikulkeville maksaville asiakkaille ihan autoparkkiruudukko.
    Ei sitä Kauppakadulta apteekin parkista enää jaksa tuonne asti kävellä venksuttaa.

    Kun vielä jokin ryhmittymä rakentaisi täyden palvelun rautakaupan, kenkäliikeen, pukinekaupan ja saisipa tuota huonekaluvalikoimaakin laajentaa, niin sittähäntä olisi jokseenni tyytyväinen palveluihin. Ei tarvitsisi yksistään Kajaania rikastuttaa

    Äänestä

Ihmettelen mitenkä ovat saaneet luvan kaataa kaikki puut alueelta.

Miksi kunnan rekennustarkastaja ei ole puuttunut asiaan. Ei Suomussalmen taatamasta ole saanut mäntyjä kaataa, vai oliko tuo sääntä vain edellisen rakennustarkastaja pullisen aikaan oleva sääntö joka unohtunut "ison" rakennuttajan tullessa.

Äänestä
  • mielestäsi ei saa kaataa puita yritystarkoitukseen? Meinaatko, että koko taajama pitää rauhoittaa puistotarkoitukseen? Taidat olla yli-innokas puutarhuri tai ylivihreä idiootti?

    Äänestä

  • ällyö ettei pullinen ollu rakennustarkastaja vaan ympäristösihteeri

    Äänestä

  • takia kirjoitti:

    mielestäsi ei saa kaataa puita yritystarkoitukseen? Meinaatko, että koko taajama pitää rauhoittaa puistotarkoitukseen? Taidat olla yli-innokas puutarhuri tai ylivihreä idiootti?

    kesäpusikko joutihi kaataa

    Äänestä

  • Mitä helvettiä?? Eihän siinä ollut kuin vitun rumaa vesakkoa ja joku vanha rata. Miksi sitä ei oisi saanut kaataa? Rupeaa vituttamaan tuommonen puhe saatana 666.

    Maarit Salin on vanha juoppo ja minä olin ricciricunjaannicanvuoxi.

    Äänestä

  • wanha juoppo kirjoitti:

    Mitä helvettiä?? Eihän siinä ollut kuin vitun rumaa vesakkoa ja joku vanha rata. Miksi sitä ei oisi saanut kaataa? Rupeaa vituttamaan tuommonen puhe saatana 666.

    Maarit Salin on vanha juoppo ja minä olin ricciricunjaannicanvuoxi.

    pusikoissa nääs

    Äänestä

Tänään tehdyn päätöksen mukaan paikalle ei rakenneta mitään.
Paikallisen vastustuksen ja valituksien myötä hanke siirtyy hamaan tulevaisuuteen.
-hallitus-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vittuuntunut asiakas kirjoitti:

Ajelinpahan sunnuntaina Ämmänsaaren Maksimarketin rakennustyömaan ohi. Mieleenipä juolahti eräs idea: Purkaisivat kaikki rakennustyömaan läheisyydessä olevat varastorakennukset ja rakentaisivat koko alueen kokoisen rakennuksen. Sitten vaan kaikkien Ämmänsaaren kauppaliikkeiden tuotevalikoimat samaan kauppaan. Asiakkailla olisi helppoa kun ei tarvitsisi ajella kaupasta toiseen, vaan kaikki ostokset voi tehdä samasta kaupasta. Ei olisi turhaa tarjouskilpailua, joten eläkeläistenkään ei tarvitsisi juosta tarjouskahvien perässä. Tehdään Ämmäsaaresta sellainen "aavekaupunki", jonka keskustassa ei ole yhtään toimivaa putiikkia eikä kauppaliikettä. Sitten vaan "aavekaupungin" kaduilla ajellaan pilistä ja formulaa, tapellaan ja poltellaan autoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu