Pääministerimme Matti on kiusaantunut siitä, että media kirjoittaa köyhien, syrjääntyneiden ja elämän murjomien asioista enemmän kuin hyväosaisten onnesta. Matin mielestä enemmistöllä suomalaisista menee paremmin kuin hyvin, jos elämää mitataan talouden mittareilla. Siksi mediankin tulisi keskittyä tämän varakkaan väestönosan hyvinvoinnista kertomiseen.
Matilla itsellään ei totisesti ole matti kukkarossa ja hän on saanut tilaa mediassa ja silti perää yksityisyytensä perään. Kummallisen ristiriitaista.
Mikä Mattia vaivaa? Vai oletko samaa mieltä Matin kanssa? Pitäisikö köyhien ja muiden "ei niin hyväosaisten" asioista olla ihan hiljaa, koska he eivät tuo paljon veromarkkoja, kuluttavat pienesti ja ovat usein vähemmän kauniita?
Matin lausuman voi lukea niinkin, että Suomessa hyväksyttyjä ovat vain hyväosaiset. Muut voi unohtaa, he eivät ole edes kirjoittamisen arvoisia.
Matti kiusaantui
8
276
Vastaukset
- saattoi arvata
Todella kummallinen tyyppi meidän pääministerimme.
Ovatko politikot yleensäkin tottuneet selviytymään vaikeista tilanteista valehtelemalla.
En nyt tarkoita köyhien ja syrjäytyneiden asiaa.
Mutta ihmetyttää kun meidän edustajamme jäävät kiinni valheesta toisensa jälkeen.
Vielä kaikkein korkeimmilla "palleilla" istuvat. - asenne?
Onhan tavatonta, että köyhä tajuaa olevansa köyhä? Ja vaikka tajuaa, ei siitä saa puhua? Vanhanen elää omassa maailmassaan, ei mitään käsitystä, missä maailmassa kansa elää?
- Tilastojen mukaan
Suomi on hyvinvointivaltio ja missähän muussa maassa asiat on näin hyvin.
Valittajia löytyy,, ei kaikki ole tyytyväisiä vaikka ovat rikkaita paksumahaisia ja hyvältä haisevia
- Reino
???
- aloittaja
Tyylistäsi ja aivoituksistasi (niitä on niin vähän) päättelen,että sinä kuulut mainitsemaasi henkisesti köyhien joukkoon hyvänä ykkösehdokkaana. Kas, kun nimesi ei ole Urpo.
- Reino
aloittaja kirjoitti:
Tyylistäsi ja aivoituksistasi (niitä on niin vähän) päättelen,että sinä kuulut mainitsemaasi henkisesti köyhien joukkoon hyvänä ykkösehdokkaana. Kas, kun nimesi ei ole Urpo.
...otsikolla Matti kiusaantui. Jos haluat, arvoisa nimimerkki "aloittaja", avata keskustelun tyylistäni ja aivoituksistani, niin uudessa avauksessasi voit samalla mielinmäärin kummastella miksi en ole nimeltäni Urpo.
Tunnetko olosi henkisesti köyhäksi?
Mitä mieltä olet, kiusaantuiko Matti?
- nauruksi pistänyt
Liikaa kallellaan kokoomukseen. Päässä lainehtii ruskeaa nestettä, olemmehan siitä jo aikaisemminkin saaneet tuta.
Ei näe enää metsää puilta, kun on oma talous
"vatupassissa".
Hävetä ei osaa! - O-Orvokki
Matti voi olla ihan ylpeä saavutuksistaan, hallitushan tekee juuri sitä, mitä ennen vaaleja lupasivat. Eivät oikeistopuolueet ole ajamassa köyhien ja vähäosaisten etuja. Senhän jokainen politiikkaa seuraava, ajatteleva ihminen tietää. Sitä juuri merkitsee edustuksellinen demokratia, kaikilla ryhmillä on oikeus vaaleissa valita eduskuntaan omat edustajansa.
Kansa sai sitä mitä tilasi. Joku työtön rehvasteli täälläkin vaalien jälkeen äänestäneensä kokoomuksen edustajaa ja kuuluvansa voittajien joukkoon. Pelkäänpä, että talouselämän parannustoimenpiteet ja hyvinvointi-Suomen alasajo ovat vasta käynnistymässä ja lisää samansuuntaisia toimenpiteitä on tulossa.
Toivon ihmisten seuraavan poliitikkojen tekemisiä vaalien välissäkin ja miettivän kenelle äänensä antaa. Itse olen valmis maksamaan oman osuuteni yhteisestä hyvinvoinnista. Ei kukaan voi enää hyvin täällä, jos inhimillisyys katoaa ja jotkut jäävät täysin osattomiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1016299
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h814859Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1013122Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p302952Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262175Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191566Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3371131Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?921130Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311046- 48824