Minut kaduttaa, että tulin kirjoittaneeksi sydäntäni lähellä olevasta asiasta, Bulgarian lastenkotien lapsista.
En odottanut negatiivista narinaa palautteeksi. Mýönnän, että suureksi ilokseni sain myös sydäntä lämmittäviä viestejä hyviltä ihmisiltä, jotka ilmeisesti ovat kanssani samaa mieltä, ja joilla on sydän oikeassa paikassa. Mutta tuli muitakin vastauksia... Ja ihmisiltä, jotka ilmeisesti eivät edes ole nähneet ohjelmaa.
Ilmeisesti me suomalaiset emme ole paljon empaattisempia emmekä rakasta kanssaihmisiämme sen enempää kuin nuo bulgarialaiset hoitajatkaan....
En olisi uskonut, että tuollaisesta aiheesta olisi keksinyt negatiivista palautetta. Joskus tuntuu siltä, että ihmiset oikein hakemalla hakevat edes jotain loukkaavaa sanottavaa.
Minulle kerrottiin mm., että olen tekopyhä, en toki ymmärrä vieläkään miksi. Itku kurkussa mietin sekä Bulgarian lasten kohtaloa että ihmisten outoa käyttäytymistä.
Peruuttaisin koko viestin, jos voisin. Luulin lasten kohtalon herättävän myötätuntoa eikä vastaväitteitä ja uhmaa.
Naivi olin!!!
36
1838
Vastaukset
- ihmeessä
peruuttaisit viestisi? Onko väärin meitä, joista useimmat elämme yltäkylläisyydessä, edes muistuttaa, ettei se ole kaikkien maailman ihmisten olotila.
Täällä saa aina lokaa kasvoilleen, varsinkin jos kirjoittaa sydäntään lähellä olevista asioista. Ikään kuin avautuminen koetaan herkkyydeksi, pisteeksi, johon on helppo pistää. Taidat olla uusi näissä kuvioissa? Jo ennen kuin kirjoitin tänne ainuttakaan kommenttia, olin jostain lukenut, että virtuaali/nettimaailma on hyvin kovaa. Syitä siihen saa vain miettiä.
Pitääkö meidän hyvinvointivaltion kansalaisten leikkiä, ettei muualla maailmassa ole puutetta ja hätää? Vieko se sen pois niistä kärsiviltä?
Oikeaa keskustelua tänne kaivataan, ihmisiä, meitäkin, arjessa koskevista asioista.- hepuli
Kiitos sinulle lämmittävistä sanoista!
Minusta tuntuu, että tälle palstalle kirjoittavia kiinnostaa lähinnä julkkisten möhläykset, saamatta jäänyt ja muu seksi, piereskelyt, kaljailut ja sen tapaiset jutut. Niistä saatetaan kaveerata vaikka kuinka paljon, ja (nyt olen minäkin vuorostani ilkeä) usein tuntuu, etei niissä ole päätä eikä häntää, tai että ainakin puolet keskusteluista riittäisi.
Mutta jokaisella on tietenkin oma tyylinsä. Pitää antaa kaikkien kukkien kukkia. Myös tekopyhien.. (hahhaaa).
- tunteva ihminen
Täällä ei empatiaa tunne kuin muutama kirjoittelija. Pääasiana on nälviminen, ja "minä-
hän tiedän, älä mulle ala" tyyli.
Yrittäppä tehdä positiivinen, valoisa aloitus,
saat kaksi asiallista vastausta sitten alkaakin jo loan heitto, jopa epäillään oletko unohtanut ottaa lääkkeesi tms.
Eikoske muiden murheet, lisää mulle, mulle
pätee myös iäkkäimpiin, ei vain nuoriin. - Reiluman
Millä voimme vaikuttaa toisen valtion tai valtion palkkaamien henkilöiden tekemisiin, jos itkemme tai luovumme palkastamme meillehän se nälkä ja kurjuus tulee.
- halutessaan
vaikuttaa. Miksi Suomen piti vuosia, vuosikymmeniä valmistautua EU-kuntoon, jotta sinne autuuteen pääsisimme?
Miten Bulgarian kärsivät lapset sopivat EU:n näyteikkunoihin? Ei mitenkään? Puhumattomuudellako heidän kärsimyksensä häivytetään?
Niinpä niin, kaikki hyvin kun EU:n suurin saavutus tähän asti on tietyn suoruuskulman alittava kurkku. - Hyötyä ollut jo !
halutessaan kirjoitti:
vaikuttaa. Miksi Suomen piti vuosia, vuosikymmeniä valmistautua EU-kuntoon, jotta sinne autuuteen pääsisimme?
Miten Bulgarian kärsivät lapset sopivat EU:n näyteikkunoihin? Ei mitenkään? Puhumattomuudellako heidän kärsimyksensä häivytetään?
Niinpä niin, kaikki hyvin kun EU:n suurin saavutus tähän asti on tietyn suoruuskulman alittava kurkku.Kyllä täällä on kaikenlaista kirjoittajaa, ihmetellä täytyy.
Katsoin sitä ohjelmaa itkien olin pakahtua siihen tuskaan ja myötäelämiseen, lapsiraukat elivät kaurapuurolla vuosikausia, ja paljon muuta järkyttävää.
Sinun kirjoituksesi ja aloituksesi oli aivan paikallaan, täällä näitä ruikuttajia riittää älä niistä välitä. Pidän sinun kirjoituksistasi ja tämä oli asia jossa nähdään asiatonta käytöstä,,
elän kanssasi!
Tekijähän oli englantilainen toimittaja, ja se lastenkoti on suljettu, lapset sijoitettu uusiin ajanmukaisiin lastenkoteihin.
- vieläkin naivi
"Peruuttaisin koko viestin, jos voisin" Et siten peruuttanutkaan, vaan aloit jauhaa samaa uudestaa?
Bulgariasta on tulossa taas ensi kesäksi Suomen suveen noita nukkavieruja kerjäläisiä, jotka ovat sukulaisia niille lastenkodin lapsille.
Sinulla on nyt oiva tilaisuus auttaa heitä kadunkulmissa ostamalla ruusuja ja tekokultaa.
Tosi on.- ne kerjäläiset
ole olleet tähän asti Romaniasta?
- hepuli
Sinä "Niin olit ja olet vieläkin naivi"
Joo olen todella, viestisi todistaa sen.
Kun kirjoitin olevani naivi en tarkoittanut olevani muussa merkityksessä naivi kuin siinä, että olin luullut näiden lasten saavan enemmän sympatiaa ja myötäelämistä Suomen kansalaisilta. Enkä odottanut vihamielistä suhtautumista kanssaihmisiltäni. Siinä mielessä olin naivi.
Ja onnittelen, herttaisella viestilläsi vahvistit, että todella olin naivi odottaessani empatiaa ja sympatiaa Suomesta.
Mitä ihmeen tekemistä noilla kerjäläisillä on näiden huonosti kohdeltujen vammaisten lasten kanssa????
Sinulle en ainakaan osta ruusua. - kummilapsi...
hepuli kirjoitti:
Sinä "Niin olit ja olet vieläkin naivi"
Joo olen todella, viestisi todistaa sen.
Kun kirjoitin olevani naivi en tarkoittanut olevani muussa merkityksessä naivi kuin siinä, että olin luullut näiden lasten saavan enemmän sympatiaa ja myötäelämistä Suomen kansalaisilta. Enkä odottanut vihamielistä suhtautumista kanssaihmisiltäni. Siinä mielessä olin naivi.
Ja onnittelen, herttaisella viestilläsi vahvistit, että todella olin naivi odottaessani empatiaa ja sympatiaa Suomesta.
Mitä ihmeen tekemistä noilla kerjäläisillä on näiden huonosti kohdeltujen vammaisten lasten kanssa????
Sinulle en ainakaan osta ruusua.Voi hyvä luoja sinun kanssasi en tarvitse ruusujasi, ne eivät ole edes lempikukkiani, mutta avaa silmäsi. Mene Suomalaiseen vammaisten lastenkotiin ja toteuta siellä hyväksytyksi tulemisen tarpeitasi. Rakastan lapsia, mutta en voi auttaa maailman surkeudessa eläviä pienokaisia itkemällä netissä. Ota kummilapsi Afrikasta kuten minä. Afrikka on täynnä orpoja samoin Aasia pullollaan hylättyjä tyttöjä ja meilläkin on puutetta ja välinpitämättömyyttä.
- Mutta olisit jättänyt
hepuli kirjoitti:
Sinä "Niin olit ja olet vieläkin naivi"
Joo olen todella, viestisi todistaa sen.
Kun kirjoitin olevani naivi en tarkoittanut olevani muussa merkityksessä naivi kuin siinä, että olin luullut näiden lasten saavan enemmän sympatiaa ja myötäelämistä Suomen kansalaisilta. Enkä odottanut vihamielistä suhtautumista kanssaihmisiltäni. Siinä mielessä olin naivi.
Ja onnittelen, herttaisella viestilläsi vahvistit, että todella olin naivi odottaessani empatiaa ja sympatiaa Suomesta.
Mitä ihmeen tekemistä noilla kerjäläisillä on näiden huonosti kohdeltujen vammaisten lasten kanssa????
Sinulle en ainakaan osta ruusua.asian sikseen.
Nyt saa kuvan että itse olet eniten rohkaisua ja sympatiaa vailla.
Ei täällä kukaan ole vihamielinen, olet vain liian herkkä. - vihamielinen?
Mutta olisit jättänyt kirjoitti:
asian sikseen.
Nyt saa kuvan että itse olet eniten rohkaisua ja sympatiaa vailla.
Ei täällä kukaan ole vihamielinen, olet vain liian herkkä.Aina palstalla käydessään näkee nikittömien(kin) hyökkäysiä vaikkapa toisen nikittömän suuntaan.
Täysin pimeästi, sokkona, haukutaan toista milloin miksikin.
Onkohan heillä sama käytäntö vaikkapa tavaratalossa, sanoa pamauttaa mitä sylki suuhun tuo, täysin vieraalle ihmiselle.
Tosin, siellä edes näkisi vaikkapa kunkin ulkonäön, johon meneviäkin moitteita on monesti lukenut. - on kun
vihamielinen? kirjoitti:
Aina palstalla käydessään näkee nikittömien(kin) hyökkäysiä vaikkapa toisen nikittömän suuntaan.
Täysin pimeästi, sokkona, haukutaan toista milloin miksikin.
Onkohan heillä sama käytäntö vaikkapa tavaratalossa, sanoa pamauttaa mitä sylki suuhun tuo, täysin vieraalle ihmiselle.
Tosin, siellä edes näkisi vaikkapa kunkin ulkonäön, johon meneviäkin moitteita on monesti lukenut.minun silmiini ei ole sattunut?
Voi olla eri mieltä, jopa voimakkaasti, sehän tekee mielipiteen vaihdosta juuri nautittavaaa.
Antaa ihmisten purkaa pahaa tuultaan, ei niitä tarvitse henkilökohtaisesti ottaa. - puhu mieli-
on kun kirjoitti:
minun silmiini ei ole sattunut?
Voi olla eri mieltä, jopa voimakkaasti, sehän tekee mielipiteen vaihdosta juuri nautittavaaa.
Antaa ihmisten purkaa pahaa tuultaan, ei niitä tarvitse henkilökohtaisesti ottaa.piteiden vaihtamisesta, sitä vartenhan nämä palstat ovat.
Lueskele tarpeeksi kauan aikaa, niin huomaat, että asialliseen kommenttiinkin voidaan pamauttaa vastineeksi kaikkea muuta kuin mielipide, joku neuvo lääkityksen suhteen, tai vaippojenvaihtokehoitus.
Voidaan myös neuvoa, ettei tuon näköisen kannattaisi yleensä ottaa mihinkään kantaa.
Luettuja esimerkkejä, kilteimmästä päästä.
Itse en enää tätä jaksa jauhaa, kukin näkee, kun lukee. - hepuli
kummilapsi... kirjoitti:
Voi hyvä luoja sinun kanssasi en tarvitse ruusujasi, ne eivät ole edes lempikukkiani, mutta avaa silmäsi. Mene Suomalaiseen vammaisten lastenkotiin ja toteuta siellä hyväksytyksi tulemisen tarpeitasi. Rakastan lapsia, mutta en voi auttaa maailman surkeudessa eläviä pienokaisia itkemällä netissä. Ota kummilapsi Afrikasta kuten minä. Afrikka on täynnä orpoja samoin Aasia pullollaan hylättyjä tyttöjä ja meilläkin on puutetta ja välinpitämättömyyttä.
sellainen on jo, mutta se ei auta näitä lapsia
- eräs vaan
onko sinun pakko olla ilkeä ihmiselle joka haluaa vaan hyvää,jos kaikki ajattelelisivat kuten hän olisi asiat paremmin maailmassa.
- chachacha
Hei miksi sun pitää olla noin ilkeä ihmiselle, joka haluaa hyvää toisille?
Onko sulla sairaalloinen tarve mollata muita ihmisiä vai pidätkö sä itteäsi paljon parempana kuin muut? - kummilapsi
chachacha kirjoitti:
Hei miksi sun pitää olla noin ilkeä ihmiselle, joka haluaa hyvää toisille?
Onko sulla sairaalloinen tarve mollata muita ihmisiä vai pidätkö sä itteäsi paljon parempana kuin muut?Kerro minulle mitä pahaa minä kirjoitin? Lue myös kummilapsi nimimerkilläni kirjoitettu toinen kommenttini. Miksi kirjoitit kaksi aloitusta samasta aiheesta, sydäntä repiviä avautumisia? Poukkoilet molemmissa ketjuissa muuttaen nimimerkkiä.
Olen realisti, täällä itsemällä et auta ketään.
Minä toimin jos on tarve toimia. Ilkeys on aivan muuta kuin oman totuuden ja mielipiteen esiin tuonti keskustelussa.
- Ensinnäkin,
noita lastenkoteja ei ole enää. Se mainittiin kyllä ennakkotiedoissa. Ja tuo empatia, se on todella meille tuntematon asia.
- hepuli
Tuo lastenkoti ei enää ole olemassa, ja vielä elossa olevat lapset siirrettiin ehkä vielä pahempiin paikkoihin (jos mahdollista?), ymmärtääkseni jonkinlaisiin aikuisten hoitoloihin. Mutta onhan siellä muita tällaisia hoitokoteja vielä.
- mikä siinä
niin pahaa on?
Ihmisillä on monenlaisia mielipiteitä, se kannattaa huomioida jos tänne kirjoittaa.
En voi noita ohjelmia katsoa, en voi sille mitään.
Menee yöunet pitkäksi aikaa, eikä se ainakaan hyödytä ketään.
Jos pystyisin jotenkin auttamaan tekisin sen mikä voimieni ja taloudellisen tilanteeni puitteissa on mahdollista.
Mutta yksin ei mitään saa aikaan, kyllä EU on myös vastuussa jäsenistään.
Jonkinlaista kansanliikettä tarvittaisiin. - kirjoitit
Maailmassa on kuitenkin miljoonia lapsia vieläkin surkeammassa tilanteessa. Emme voi mitenkään auttaa heitä EUta arvostelemalla tai olohuoneen sohvalla TVn ääressä itkemällä. Iltarukouksessa muistan heitä kaikkia!
- itsellesi saat autuaan
mielen. Muuten rukouksesi menee hukkaan.
- eikä rukous
itsellesi saat autuaan kirjoitti:
mielen. Muuten rukouksesi menee hukkaan.
auta.
Jotain konkreettisempaa olisi tapahduttava.
Rukoilija rauhoittaa vain itseään ja omaatuntutoaan. - viäränlainen
eikä rukous kirjoitti:
auta.
Jotain konkreettisempaa olisi tapahduttava.
Rukoilija rauhoittaa vain itseään ja omaatuntutoaan.Selasin aloittajan edellisenkin avauksen keskustelun. En oikein ymmärrä, mitä siellä oli niin kovin pahaa, mielipiteitä kyllä.
Eihän siitä tule mitään, ellei hyväksy toisenlaisiakin käsityksiä, eihän niitä tarvitse omikseen ottaa.
Joo-o, tai miten vain. - O-Orvokki
Kuolemakin on minusta armeliaampi kuin sellainen kärsimys, jota ohjelmassa saimme nähdä.
Onneksi joku sentään tekee muutakin kuin muistaa iltarukouksessaan. Ehkä keskustelu herätti joitain inhimillisiä ajatuksia ja sekin on jo jotain.
En ymmärrä, miksi sinä omassa hurskaudessasi paheksut aiheesta käynnistynyttä keskustelua. On täällä paljon turhempiakin juttuja ja tottavie myös paheksumisen aiheita, jos sellaisia etsii.
- et voi edellyttää stiä kaik...
Luin ketjusi, koska en ottanut asiaan kantaa. Ei siellä nyt sen ihmeempiä ilkeyksiä ollut kuin yleensäkään kenen tahansa muun aloituksissa. Tunnut olevan kovin tunteellinen ja pitävän palstaa jonkinlaisena ystäväpiirinä. Sitä se ei ole ja siksi petyt, kun saat ns. kylmän suihkun niskaan henkilöiltä, joilla tunteet ovat hakusessa.
Jotta jatkossa säästyt sydänhaavoilta ja näiltä hieman omituisilta takaisinvedoilta (tehty mikä tehty, sitä ei enää saa tekemättömäksi), ehkä kannattaa ajatella palstan lukijoista, että he ovat kuin kadun kulkijoita, mitä milloinkin. Ystävät ovat toisaalla. Kun ei odota liikoja, ei myöskään tarvitse harmitella.- hepuli
Olet käsittänyt asian ihan oikein, näin on kyllä!!!
Taidan olla vähän liian tunteellinen ja hyväuskoinen.
- näin on
täytyy aina sanoa jotain negatiivistä toisen kommentiin. Niinhän se on työpaikoillakin.
- uusittu
tuolta, että olisi mukamas naivi. Et ole enempää kuin me muutkaan sitä olemme, olet puhunut sydämesi kyllyydestä.
Täällä on ehdotettu kummilapsen ottoa. Katso Plan-kummit saadaksesi enemmän asiallista tietoa.
Hyvän tekeminen tässä itsekkäässä maailmassa saattaa vaikuttaa yhtä tyhjän kanssa, mutta jo pienikin apu, voi olla jollekin suuri.
En ole lukenut kirjoitustasi, mutta luulisin, että esim. Kirkon Ulkomaanapu on luotettava varojen kerääjä. Sinne voi lahjoittaa vaikka kuukausittain summan, jonka haluaa antaa.
Antamisen iloa kaikille!- hepuli
Kiitos ystävällisestä viestistä ja hyvistä neuvoista! On jo kummilapsi ja UNICEF:in keräyksiin annan aina, sillä niihin luotan.
Sydämeni vain kerta kaikkiaan särkyi kun näin nuo lapsipoloset ja tiedän, että näitä lastenkoteja on vielä paljon Bulgariassa (ja muuallakin).
- mies pohjanmaalta
Hienoa, että joku välittää niistä joilla asiat ovat todella huonosti. Apua voi antaa monella tavoin. Me otimme mm. Viron vapautuessa sieltä lastenkodista monen muun suomalaisen lisäksi kummilapsen. Olen ollut talkoilla tekemässä kotia Pietarin katulapsille. Ensi syksynä olen lähdössä hieman kauemmaksi rakentamaan talkootyönä sairaalaa ja naisille turvakotia. En tietenkään mene yksin. Meitä lähtijöitä on toista sataa. Kerralla sellaiset 10-15 henkilöä.
Kyllä suomalaisissa elää vielä voimakkaana auttamisen tahto. Tietenkin poikkeuksiakin on. Ovat yleensä entisiä Stalinin kannattajia. Hehän ajattelevat vain itseään.
Saapa auttamisesta ainakin hyvän mielen itselle.
Jos olen luonteeni takia omahyväinen, niin sitten olen, mutta sangen iloisella mielellä autan huonossa asemassa olevia edelleenkin.
Samalla on tullut levitettyä talkoohenkeä ja toisten auttamista sellaisiin maihin, missä se on ollut tähän asti tuntematonta, kuten Venäjällä. - paljon nähnyt
Heippa
Et todellakaan ollut naivi, mutta yliarvioit kanssaihmisiäsi. Tällä palstalla pitää aina keksiä jotain vaikka ihan asiaan liittymätöntä, jotta saisi purkaa agressioitaan toiseen ihmiseen.
Jatka sinä tuolla pehmotyylillä välittäen muista, kärsivistä ihmisistä. Se on hienoa! Älä välitä kiusaajista.- näyttää menevän
jos haluaa yhteyttä , mies naiseen ja jos ottaa vähän kovemmin kantaa yleismaailmallisiin asioihin, luullaan että häneen se kohdistuu ja jo ärähdetään ja suututaan alkuunsa!
No, ne on ne miesten vaihdevuodet ja testostereenin (vai mikäs se oli) laskut, useilla, joten olkoon omissa oloissaan.
Syrjäytyi ehkä aiheesta...
katsoin itsekkin sen TV-ohjelman ja pahaa teki, varsinkin, kun meillä oli sijaislapsia aikoinaan ja oltiin tukiperheenä, jopa yht. 30 lapselle!
Todella olot niin kurjat ja erillaiset kuin Suomessa!
- mum12
Itse en nähnyt ohjelmaa, mutta kuulin ohjelmasta... Itkin jo kun kuulin ko. ohjelmasta. Ja itkin vielä enemmän kun näin kuvia lastenkodin lapsista.
Ei tuota pysty ymmärtämään. Se on tosi, etteivät ihmiset usko, jolleivät itse silmin jotain näe. Lasten elämä ei ole mitään ihmisen elämää. Pienet lapset, jotka ovat viattomia. Saavat ruokaa (mitä ruokaa? miten paljon?) kun saavat (milloin? ja saavatko?) vaipat vaihdetaan kun vaihdetaan (vai vaihdetaanko?).
Monet puhuvat, että ensin pitäisi saada Suomen asiat kuntoon, sitten vasta voi auttaa muista. Paskan marjat. Meillä suomalaisilla on joka ikinen asia paremmin kuin esim. Bulgarian lastenkodin lapsilla.
Suomessa lastenkodin lapset saavat ihan oikeasti ruokaa, heillä on vaatetta ja vaippoja. Mitä Bulgarian lapsilla on??? Ei mitään, muuta kuin luut ja nahka.
Te itsekkäät ihmiset jotka vielä uskallatte mollata esim. sitä että ko. ohjelma esitettiin. Miettikää mitä suustanne päästätte. Jos näitä asioita ei tuoda julkin, niin kuka niistä tietää. Kukaan ei tee asialle mitään kun kukaan ei tiedä. Ja Bulgaria on Eurooppaa.
Itselläni on pieni lapsi ja tiedän mitä se on kun lapsellani on nälkä. Lapseni on hoikka mutta ruhtinaalisen näköinen Bulgarian lastenkodin lapsiin verrattuna. Lapsellani on tukea ja turvaa, mitä ko. lastenkodin lapsilla ei ole.
Jollei oma maa tee mitään oman maan lasten hyväksi, niin sitten toisten on tehtävä. Kaikki lapset ovat kalliita, rakkaita ja Jumalan lahjoja. Tiedän, että ko. lapset eivät ole ainoita lapsia maailmassa joilla ei ole ruokaa ym. perustarpeita. Mutta jotakin se auttaminen on aloitettava. - ninni6ju
Itse en nähnyt ohjelmaa, mutta kuulin ohjelmasta... Itkin jo kun kuulin ko. ohjelmasta. Ja itkin vielä enemmän kun näin kuvia lastenkodin lapsista.
Ei tuota pysty ymmärtämään. Se on tosi, etteivät ihmiset usko, jolleivät itse silmin jotain näe. Lasten elämä ei ole mitään ihmisen elämää. Pienet lapset, jotka ovat viattomia. Saavat ruokaa (mitä ruokaa? miten paljon?) kun saavat (milloin? ja saavatko?) vaipat vaihdetaan kun vaihdetaan (vai vaihdetaanko?).
Monet puhuvat, että ensin pitäisi saada Suomen asiat kuntoon, sitten vasta voi auttaa muista. Paskan marjat. Meillä suomalaisilla on joka ikinen asia paremmin kuin esim. Bulgarian lastenkodin lapsilla.
Suomessa lastenkodin lapset saavat ihan oikeasti ruokaa, heillä on vaatetta ja vaippoja. Mitä Bulgarian lapsilla on??? Ei mitään, muuta kuin luut ja nahka.
Te itsekkäät ihmiset jotka vielä uskallatte mollata esim. sitä että ko. ohjelma esitettiin. Miettikää mitä suustanne päästätte. Jos näitä asioita ei tuoda julkin, niin kuka niistä tietää. Kukaan ei tee asialle mitään kun kukaan ei tiedä. Ja Bulgaria on Eurooppaa.
Itselläni on pieni lapsi ja tiedän mitä se on kun lapsellani on nälkä. Lapseni on hoikka mutta ruhtinaalisen näköinen Bulgarian lastenkodin lapsiin verrattuna. Lapsellani on tukea ja turvaa, mitä ko. lastenkodin lapsilla ei ole.
Jollei oma maa tee mitään oman maan lasten hyväksi, niin sitten toisten on tehtävä. Kaikki lapset ovat kalliita, rakkaita ja Jumalan lahjoja. Tiedän, että ko. lapset eivät ole ainoita lapsia maailmassa joilla ei ole ruokaa ym. perustarpeita. Mutta jotakin se auttaminen on aloitettava.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1178063
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1355353Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p323641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1243574Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352604Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971540Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?701406Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376