teitä on varmaan monia, kontrolleissa kävijöitä. Minä jo kolmatta vuotta. Oletteko onnistuneet elämään kontrollien välisen ajan täyttä ja huoletonta elämää?
Parin viime vuoden ajan olen jo miltei erkaantunut tästä sairausaikoina läheisestä keskusteluporukasta. Elämä "ulkopuolella" on erilaista eikä aikaa ole oman itsen kuulemiseen ja ajattelemiseen, oikeastaan.
kontrollien lähetessä alkaa pelko nostaa päätään. Ja katumus. Voi kunpa olisin jaksanut ulkoilla joka päivä ainakin puoli tuntia, edes. Olisinpa osannut elää paremmin, välittää enemmän läheisistäni ja olla hermostumatta, täyttä elämäni rakkauden energialla...
On paljon mitä tekisin, vielä. Saanko vielä aikaa, saanko vielä elämää lahjaksi?
-
verikokeissa arvo on hieman noussut, vain hiemana. ultralääkäri katsoo keskittyneesti kaikkia vanhojakin kuviani, epätavallista. Mutta toisaalta, hehän vaihtuvat joka kerran. Hän kysyy milloin on gyne? sitten mumisee jotain ettei tarvitse huolehtia.
Seuraavan viikon vietän pienessä paniikissa ennen lääkärin vastaanottoa. mitäs jos,,,, onko se uusinut..
Gynevastaanottoni onkin vaihdettu osaston ylilääkärille, eka kerran. Sydän pomppaa kurkkuun. miksi vaihdettu? haluan takaisin omalääkärini! Vastaanottoaika siirtyy nopeasti hänelle.
(sekin tuntuu epäilyttävältä.)
Hän on puoli tuntia myöhässä, epätavallista. Minuutit matelevat, olen oikeasti hermona ja yritän terästäytyä kuulemaan Kaikkea.
Hän kutsuu minut huoneeseen "ja täällä on sitten röntgenlääkäri myös". Tätä ei ole koskaan, koskaan tapahtunut! Alan olla varma että sairaus on uusinut. Tai en ole varma mistään, olen jähmettynyt kuin jänis saalistajan edessä.
- -
Tuntuu vaikealta uskoa, että kaikki on ihan hyvin!! ca-arvot voivat vähän vaihdellakin, missään ultrakuvissa ei näkynyt mitään ylimääräistä tai uutta. Olen siis terve! Ja seuraava kontrolli joskus kesän jälkeen.
Nyt alan tehdä elämässä sen kaiken mistä olen haaveillut. Sain taas elämää lahjaksi, nyt teen Suursiivouksen - siivoan kaiken ahdistavan, rajoittavan, tukahduttavan yli laidan. matkaeväinä Ekkhard Tollen "Harjoituksia läsnäolon voimasta", suuntana vain just tässä ja nyt hetki. Vähän viisaampaa taas.
Iloinen rutistus kaikille taistelijoille!
kontrollikäynti - kamelina neulansilmästä
23
1117
Vastaukset
- Samalta tuntuu!
Onnea, että kaikki hyvin, iloinen rutistus sinulle.
- Elisama
No oli sinulla hyviä uutisia kuitenkin, kiva juttu.
- joyder
Ainahan ne on jänniä paikkoja ja sitä tulee miettineeksi kaikenlaista ennen kontrollia pääsääntöisesti kait aina yleensä saa hyviä uutisia tai no en tiedä.
Mulla oli neljä vuotta puhtaat kontrollit ja lääkärit sanoo, että yleensä jos jotain esiintyy niin se tulee kahden ensimmäisen vuoden aikana pääsääntöisesti.
No mulla löydettiin uusi pieni löydös, mutta se otettiin pois ja taas jatkuu elämä. Joskus on hyvä että meitä katsellaan tarkoilla silmillä ties vaikka tämä omanikaan ei olisi tullut esiin ja se olisi saanut rauhassa kasvaa ilman kontrolleja... no jos on aina jos.
Huomasin, että ainakin itsellä auttoi kontrolliin se, että tyhjäsin pään ja koitin olla ajattelematta yhtään mitään etukäteen. No kaikilla tietenkin omat metodinsa selvitä kontrolleista.
Ota päivä kerrallaan ja nauti siitä päivästä eläkä aseta itsellesi ylimääräisisä paineita jostain tekemättömästä. Ne tulee sitten aikoinaan tehdyksi kun on oikea aika ja paikka siihen. - kun ymmärsit
poistaa kirjoituksesi ja ymmärrät olla poissa. rekattuja ei tarvita
- Ira¤
hyviä uutisia.Vaikea vaan olla ajattelematta sairautta niiden joilla kaikenlaisia vaivoja
hoitojen jälkeenkin.Silti sitä yrittää elää niin "normaalia"arkea kun pystyy ja nauttia pienistäkin iloista. - syytöntä raspistakin
jo on maailma mallillaan -
antakaahan olla raspiksen tämän kaiken ulkopuolella
- raspis ei poistele viestejä ei omia eikä muidenkaan tästä olen sata varma:)))))))))))))) - hävisi
syytöntä raspistakin kirjoitti:
jo on maailma mallillaan -
antakaahan olla raspiksen tämän kaiken ulkopuolella
- raspis ei poistele viestejä ei omia eikä muidenkaan tästä olen sata varma:))))))))))))))raspiksen kirjoittama viesti - olin näkevinäni sellaisen näissä ketjuissa?
- Raspikurkku
syytöntä raspistakin kirjoitti:
jo on maailma mallillaan -
antakaahan olla raspiksen tämän kaiken ulkopuolella
- raspis ei poistele viestejä ei omia eikä muidenkaan tästä olen sata varma:))))))))))))))Minä poistin viestini kun meinasin muotoilla sen uudelleen eikä siihen ollut yhtään vastausta joten kenenkään muun viestejä ei poistunut. Luin pariinkin kertaan oman viestinit ja totesin ettei siinä ole mitään järjellistä aiheeseen liittyvää sisältöä. Huomasin sitten ettei ilmeisesti tarvitse uudelleen muotoilla, hiljaisuus näyttää olevan toivottavampaa.
- harmi että poistit
Raspikurkku kirjoitti:
Minä poistin viestini kun meinasin muotoilla sen uudelleen eikä siihen ollut yhtään vastausta joten kenenkään muun viestejä ei poistunut. Luin pariinkin kertaan oman viestinit ja totesin ettei siinä ole mitään järjellistä aiheeseen liittyvää sisältöä. Huomasin sitten ettei ilmeisesti tarvitse uudelleen muotoilla, hiljaisuus näyttää olevan toivottavampaa.
hei Raspis, ehdin lukea kirjoituksesi ennenkuin poistit sen. Kiitos, se oli sydäntälämmittävä viesti! En vain ehtinyt silloin kirjoittaa kiitostani.
Minusta se oli ihan asiaankuuluva viesti. Spontaani vastaus omaan spontaaniin kirjoitukseeni kontrollikäynnin kokemuksista.
Tulin siitä tosi iloiseksi, sinun, minulle tuntemattoman ihmisen lämpimistä sanoista ja myötäelämisestä ja kokemamme jakamisesta.
Eihän meidän sentään tarvitse vartioida jokaista sanaa, edes täällä. Jätetään tilaa olla omanlaisiamme ihmisiä. Mikähän tätä palstaa vaivaa, ymmärrän monista kirjoituksista että jotain katkeria tuhoisia viestejä täällä liikkuu. Ehdotan että jokainen lukee sen Harjoituksia Läsnäolon voimasta -kirjan johon viittasin. Siitä saa hyvää elämisentaitoa ja ennenkaikkea, voi käsitellä omat kärsimystä tuottavat tuhoisat tunteensa... ja oppii olemaan välittämättä toisten haavoittavista sanoista.
Kiitos sinulle Raspikurkku siitä viestistä, minulle se oli tärkeä ja ikäänkuin halaus kohtalotoverilta, vaikka minulla olikin eri syöpä.
Omat kontrollit ovat nyt 4 kk välein, aiemmin 3 kk. Vähän pelotti kun ne harvenivat. Lykkyä tykö sinulle, viesteile hyviä viestejäsi!! ja lupaa että haet käsiisi Tollen kirjan, se on upea. - mutta kuka sinä olet
hyvä ihminen! minulle, ensimmäisen viestin kirjoittajalle, se Raspiksen viesti oli mieltä lämmittävä lukea. Se oli hyvä viesti, myötäelävä ja kertoi miten samanlaiset ovat sisäiset kokemuksemme kontrollikäynnillä.
Ehdotan Sinulle että luet Ekkhard Tollen kirjan "Harjoituksia läsnäolon voimasta". Se ei ole iso ja painava opus, mutta jokainen lause jonka luet voi vapauttaa mieltä valtavasta, turhasta painolastista. Omia pahanolontunteita alkaa ymmärtää ja saada purettuakin. Myötätunto kaikkia kanssakulkijoita kohtaan alkaa elähdyttää ja parantaa sisäisesti.
Jokaista meitä täällä tarvitaan. Me voidaan auttaa toisiamme omalla ihmisyydellämme ja läsnäololla, vaikkapa tällä palstalla.
hyvää jatkoa sinulle. - Raspikurkku
mutta kuka sinä olet kirjoitti:
hyvä ihminen! minulle, ensimmäisen viestin kirjoittajalle, se Raspiksen viesti oli mieltä lämmittävä lukea. Se oli hyvä viesti, myötäelävä ja kertoi miten samanlaiset ovat sisäiset kokemuksemme kontrollikäynnillä.
Ehdotan Sinulle että luet Ekkhard Tollen kirjan "Harjoituksia läsnäolon voimasta". Se ei ole iso ja painava opus, mutta jokainen lause jonka luet voi vapauttaa mieltä valtavasta, turhasta painolastista. Omia pahanolontunteita alkaa ymmärtää ja saada purettuakin. Myötätunto kaikkia kanssakulkijoita kohtaan alkaa elähdyttää ja parantaa sisäisesti.
Jokaista meitä täällä tarvitaan. Me voidaan auttaa toisiamme omalla ihmisyydellämme ja läsnäololla, vaikkapa tällä palstalla.
hyvää jatkoa sinulle.omasta kirjoituksestani, kaikella kunnioituksella :-).
Yksittäisen viestin poistaminen on aina kirjoittajan oma asia. Heti kun siihen on vastattu ei se olekaan enää yksittäinen viesti vaan ketju ja ketjun poistaminen ei minusta ole enää yksittäisen kirjoittajan asia koska silloinhan yksi kirjoittaja ottaa oikeuden sensuroida muidenkin kirjoittajien viestejä. Siihen minä en aio syyllistyä. - viisaita kirjoitat
Raspikurkku kirjoitti:
omasta kirjoituksestani, kaikella kunnioituksella :-).
Yksittäisen viestin poistaminen on aina kirjoittajan oma asia. Heti kun siihen on vastattu ei se olekaan enää yksittäinen viesti vaan ketju ja ketjun poistaminen ei minusta ole enää yksittäisen kirjoittajan asia koska silloinhan yksi kirjoittaja ottaa oikeuden sensuroida muidenkin kirjoittajien viestejä. Siihen minä en aio syyllistyä.- tuo viestin poisto näkökulmasi on just niin kuin sen täälläkin olla pitäisi:)
Kirjoita jatkossakin - ! - en ehtinyt lukea
Raspikurkku kirjoitti:
Minä poistin viestini kun meinasin muotoilla sen uudelleen eikä siihen ollut yhtään vastausta joten kenenkään muun viestejä ei poistunut. Luin pariinkin kertaan oman viestinit ja totesin ettei siinä ole mitään järjellistä aiheeseen liittyvää sisältöä. Huomasin sitten ettei ilmeisesti tarvitse uudelleen muotoilla, hiljaisuus näyttää olevan toivottavampaa.
raspiksen kirjoitusta : pliis,kerro sen sisältö ja sinä itse raspis:))
- Ei sensuuria
Raspikurkku kirjoitti:
omasta kirjoituksestani, kaikella kunnioituksella :-).
Yksittäisen viestin poistaminen on aina kirjoittajan oma asia. Heti kun siihen on vastattu ei se olekaan enää yksittäinen viesti vaan ketju ja ketjun poistaminen ei minusta ole enää yksittäisen kirjoittajan asia koska silloinhan yksi kirjoittaja ottaa oikeuden sensuroida muidenkin kirjoittajien viestejä. Siihen minä en aio syyllistyä.Hyvin kirjoitit, toiset poistavat surutta omat viestinsä ja samalla lähtevät viestiin vastatutkin, olisipa kaltaisiasi enemmän(huokaus).
Kohta kiiruhdan kuulemaan nivelistäni, kuten mummeli, please pidä sinä Raspis "peukut pystyssä". - paras kirjoitus
en ehtinyt lukea kirjoitti:
raspiksen kirjoitusta : pliis,kerro sen sisältö ja sinä itse raspis:))
mitä tällä palstalla on aikoihin ollut. Harmi että meni poistamaan.
- LAITA HETI UUSINTANA
paras kirjoitus kirjoitti:
mitä tällä palstalla on aikoihin ollut. Harmi että meni poistamaan.
se poistamasi kirjoitus !!!!HALUU LUKEE SEN!!:-)
- Raspikurkku
en ehtinyt lukea kirjoitti:
raspiksen kirjoitusta : pliis,kerro sen sisältö ja sinä itse raspis:))
kovin ihmeellistä minusta ollut. Kehuin ketjun aloittajan kirjoitusta (se osa viestiäni ei ollut tyhjänpäiväinen) ja kerroin että minulla on kontrolliväli edelleen 3 kk vaikka hoidon päättymisestä on jo likemmäs 2 vuotta ja taisinpa todeta että reilun kuukauden päästä taas työnnetään valokuituletku sieraimen kautta kurkkuun (sellainen on meikäläisen kontrolli).
- niin siinähän se
Raspikurkku kirjoitti:
kovin ihmeellistä minusta ollut. Kehuin ketjun aloittajan kirjoitusta (se osa viestiäni ei ollut tyhjänpäiväinen) ja kerroin että minulla on kontrolliväli edelleen 3 kk vaikka hoidon päättymisestä on jo likemmäs 2 vuotta ja taisinpa todeta että reilun kuukauden päästä taas työnnetään valokuituletku sieraimen kautta kurkkuun (sellainen on meikäläisen kontrolli).
tota noin mitä lie odotin:))
- sinua raukkaa
paras kirjoitus kirjoitti:
mitä tällä palstalla on aikoihin ollut. Harmi että meni poistamaan.
Kehut jotain sellaista mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. katso nyt mitä raspis sanoo siinnä olleen. Mitä erikoista ja loistavaa siinnä oli. aivan tavallinen asiallinen kirjoitus eikä mikään hehkutettava. koeta ny jo rauhoittua ja ota ne psyykenlääkkeesi ja mene peiton alle sekoilemaan.
- ??????????
sinua raukkaa kirjoitti:
Kehut jotain sellaista mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. katso nyt mitä raspis sanoo siinnä olleen. Mitä erikoista ja loistavaa siinnä oli. aivan tavallinen asiallinen kirjoitus eikä mikään hehkutettava. koeta ny jo rauhoittua ja ota ne psyykenlääkkeesi ja mene peiton alle sekoilemaan.
???????????siis mitä kuka ja kenelle??????
- Ei sensuuria
Ei sensuuria kirjoitti:
Hyvin kirjoitit, toiset poistavat surutta omat viestinsä ja samalla lähtevät viestiin vastatutkin, olisipa kaltaisiasi enemmän(huokaus).
Kohta kiiruhdan kuulemaan nivelistäni, kuten mummeli, please pidä sinä Raspis "peukut pystyssä".Sairauslomaa tuli vappuun asti, nivelet eläkeläisen vaikka nelikymppinen.
- Raspikurkku
pysytellä poissa ja vain katseella seurata palstaa mutta tällaisen kannustavan ja motivoivan viestin jälkeen en millään henno jättää palstaa. Niin että pysytään täällä kuin tiedätte kyllä mikä Junttilan seinässä. :-)))))))))))
- ---------------------------...
kirjoitus
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507981Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662267Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332183- 1461756
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251246Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101146Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58795Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7746