Olen hankkimassa kohtuu hintaista vahvistinta kotia. Tarkoitus olisi aluksi olla vain stereona kajarit, mutta myöhemmin ehkä laajentaa, kun rahatilanne sen sallii. Laite tulee LG 32" ja dvd soittimen kaveriksi.
Millaisia kokemuksi kyseisestä vehkeestä ?
Kokemuksia Pioneer VSX-516
1
633
Vastaukset
- ...
Puolitoista vuotta kyseisen laitteen omistajana takana ja enkä aio pois vaihtaa, ennenkuin teräväpiirto tekniikka alkaa kehittyä lopullisiin asetelmiin. Tuossa siis ei HDMI-liitintä, mutta ei ole sitä ikävä, kun muistakaan laitteistani ei HDMI-liitäntöjä löydy. On varmasti sopivan tehokas, myös testien mukaan eli lähelle ilmoitettuja tehoja päästään (ainakin stereokäytössä, myös monikanavatehot hyvät) toisin kuin monella vastaavalla muulla "halpamallilla". Reilu vuosi sitten vastaavanlainen laite oli saman hintaluokan vertailussa/testissä jossain lehdessä ja hyvin pärjäsi. Kaukosäätimen kokoa taidettiin ainakin moitttia, mutta kaikkeen tottuu. Itsekin käytän tuota usein ihan stereona kuunteluun, mutta 5.1-kauitinsarja luonnollisesti löytyy silti.
Ongelmia ei ole siis ollut yhtään ja muutenkin erittäin tyytyväinen laitteeseen olen ollut. On helppo asentaa, laittaa alkuasetukset ja käyttää. Taisin itse maksaa laitteesta jotain alle 300e ulkomailta tilattuna. Nykyisin mallin korvannut ilmeisesti VSX-817? Suosittelen lämpimästi, ikinä ei ole isompia ongelmia ollut Pioneerien kanssa, vaan toimivat myös takuun umpeutumisen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507975Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662259Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322178- 1461746
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251243Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511233Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1081135Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58790Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744