jyväskylä olisi opiskella? Olen miettinyt hakevani Jyväskylään liiketalouden puolelle, onko miten vaikea päästä? Jyväskylässä tradenomiksi opiskelevat, kokemuksia?
millainen
paikka..
1317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Valintakokeet eivät mielestäni olleet niin kauhean vaikeat, mutta eivät toisaalta mikään aivan läpihuutojuttukaan. Ennakkomateriaali ilmestyy oppilaitoksen sivuille muistaakseni noin kuukautta ennen valintakokeita, joka siis kannattaa lukea hyvin lävitse. Tekstiä oli ainakin omassa valintakokeessani sekä suomeksi että englanniksi.
Valintakokeessa pärjää hyvin, jos ennakkomateriaaliin on tutustunut riittävästi ja osaa suorittaa loogis-matemaattistehtäviä. Matikkatehtävät eivät ole mitään derivaattojen pyörittelyä vaan suurimmalti osin perusmurtolukulaskuja, prosenttilaskuja jne. Tehtävien laatu riippuu tietenkin todella paljon siitä, millaisia tehtäviä kunakin vuonna kokeessa on.
Lisätietoa liiketalouden koulutusohjelmasta ja hausta yleensä saa esimerkiksi osoitteesta http://www.jamk.fi
Itse olen pitänyt todella paljon valinnastani. Ei ole siis tarvinnut kertaakaan katua, mitä hakupapereihin tuli kirjoitettua. :)