Eräs siivooja

aikoinaan löytyi

Sineyrbikoffin tavarahissistä ELÄVÄNÄ.Olikohan viettänyt hississä peräti viikon elämästään,en muista?Hissi oli mennyt rikki ja juuttunut kerrosten väliin,hälytyskellokin soinut,vaan kukaan ei kuullut.
Hänet taisi pelastaa se että mukanaan oli ämpäri,jossa tosin likainen vesi,vettä kumminkin saatavilla.
Kukaan ei kaivannut tai tehnyt katoamisilmoitusta.Todellisessa elämässä voi siis näinkin käydä.Muistaako kukaan tapausta?

8

7677

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapahtuman

      olin itse silloin työssä koffilla Hietsussa. oli se karmee tilanne. Hissi oli kylläkin iso vaikka ei se tilannetta muuta muutakuin että pystyi pitkällään olemaan. Muistan sen henkilönkin olikohan 72 vuonna? Rouva selvisi kyllä siitä.

      • jäätyi

        Turussa 1970-luvulla eräs työntekijä (siivooja?)lukitsi itsensä vahingossa tehtaan pakastevarastoon ja jäätyi sinne kuoliaaksi, koska ovea ei saanut sisältäpäin auki. En ole varma, mikä tehdas se oli.


      • PARIISIS

        Kiittäen vastauksesta siivojasta joka jumittui hissiin 2 viikoksi. Hienoa, että hän selvisi siitä silloin. Kuitenkin jäi askarruttamaan jäikö hänelle siitä mitään traumoja mitkä ehkä jälkikäteen ilmestyivät hänelle? Mikäli ei edes tullut pelkoa mennä hissiin ainakaan yksin sen kokemuksen jälkeen. Ei voi muuta kuin nostaa hattua hänen rautaiselle keholleen. HÄN ON TOSI SELVIYTYJÄ ??? TSEMPPIÄ HÄNELLE TULEVAISUUTEEN !!!!


      • Marlin tehdas
        jäätyi kirjoitti:

        Turussa 1970-luvulla eräs työntekijä (siivooja?)lukitsi itsensä vahingossa tehtaan pakastevarastoon ja jäätyi sinne kuoliaaksi, koska ovea ei saanut sisältäpäin auki. En ole varma, mikä tehdas se oli.

        Turussa 1970-luvulla eräs työntekijä (siivooja?)lukitsi itsensä vahingossa tehtaan pakastevarastoon ja jäätyi sinne kuoliaaksi, koska ovea ei saanut sisältäpäin auki. En ole varma, mikä tehdas se oli.

        VASTAUS: Muistaakseni se oli Marlin tehdas.


    • tuirki

      Olisiko ollut 60- vai 70-luvulla. Muistaakseni siivooja oli 2 viikkoa hississä. Selvinnyt hengissä siivousveden vuomisella ja lopulta omaa virtsaansa joutunut juomaan. Löydettäessä oli kietinut siivousrätit korvien ympärille. Ilmeisesti turhaan kilissyt hälytyskello oli saanut aikaan hermoromahduksen. Myöhemmistä vaiheista en muista.

    • ninniys

      Tässä tulee vastaus muutaman vuoden myöhässä, mutta siivooja siis jumittui Sinebrychoffin tehtaan hissiin kahdeksi viikoksi. Talossa oli toinenkin hissi, joten jumiin jäänyttä hissiä ei vaivauduttu korjaamaan heti. Siivooja oli tietenkin painanut hälytysnappia, mutta sähkövian vuoksi hälytys ei soinut muualla kuin hississä. Siivooja tosiaan selvisi juomalla pesuaineita ja -vettä. Kun hänet lopulta löydettiin, hän oli hississä alasti, koska hän oli kietonut kaikki vaatteensa päänsä ympärille jotta saisi vaimennettua jatkuvan hälytysäänen.

      Kuulin tämän tapahtumaa todistaneelta sähkömieheltä.

      Onneksi siivooja selvisi, mutta on ihme jos ei kokemuksesta mitään traumoja jäänyt. Hyvin mahdollisesti on mielenterveyskin kärsinyt.

      Itseäni ei ainakaan kyseisen tapahtuman kuultuani oikein huvita hissillä matkustaa, ainakaan yksin tai ilman puhelinta, vaikka eletäänkin jo 2000-lukua ja mahdollisiin teknisiin ongelmiin puututaankin jo (oletettavasti) nopeammin kuin ennen. Tuleepahan harjoitettua hyötyliikuntaa...

    • muistan ..........

      Muistan lukeneeni tapauksesta Hymy-lehdestä joskus 70-luvulla. Jutussa siivooja itse kertoi kokemuksestaan , ja kuviakin hänestä oli. Hän kertoi ostaneensa korvausrahoilla (vakuutus tms.) yksiön sekä matkailevansa vuosittain ulkomailla. Hän kertoi myöskin jääneensä tapauksen myötä sairauseläkkeelle, ja lehdessä oli myös kuva , jossa hän näytti sänkynsä olevan parvekkeen oven lähellä, ellei peräti edessä, koska hänelle oli jäänyt ahtaanpaikan kammo tapahtuneesta, täytyi pakotie olla lähellä.

      Juttua lukiessani olin n. 10v, ja se järkyttävyydessään jäi mieleeni.

    • Pellex

      Sinebrychoffin siivooja hississä -tapaus sattui joulukuussa 1971. Siivooja löytyi torstaina 16.12.1971. Helsingin Sanomien aikakone-palvelusta löytyy ko. lehti, juttua on 17.12.1971 päivän lehdessä mm. sivulla 9. Toinen juttu oli 18.12.1971 sivulla 11. Tapahtumapaikka kai oli Bulevardin lähellä ollut vanha Koffin panimo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      128
      4462
    2. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      78
      3220
    3. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      102
      1520
    4. Nyt kerrot mies mitä ajattelet minusta

      Ihan suoraan ja suodattamatta.
      Ikävä
      88
      1365
    5. Odotatko vielä vastausta...

      Siihen viestiin? 🤔
      Ikävä
      95
      889
    6. Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6

      Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka
      Seinäjoki
      18
      742
    7. Ehkä se on niin

      Ettet vaan uskalla lähestyä tämän jälkeen. Ehkä haluaisit. En osaa sanoa.
      Ikävä
      55
      719
    8. Lähes kaikki keskustelut kasvotusten

      on olleet tärkeitä. Hänen luonne ja ulkokuori, niiden yhdistelmä. Se kaiken keskellä oleva osa on minulle hänessä kaikk
      Ikävä
      21
      706
    9. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      42
      697
    10. Tämän palstan naiseksi esittäytyvät

      Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?
      Sinkut
      111
      673
    Aihe