Eilen tultiin Tallinkin ms Starilla klo 20.30 Tallinnasta lähteneellä risteilyllä Helsinkiin. Noin puoli tuntia ennen satamaan saapumista laivalla pärähti täyshälyytys päälle. Kukaan ei reagoinut hätäilevästi, jengiä näytti vain vituttavan se kamala mekkala mikä laivan äänentoistojärjestelmästä kantautui. Noin 10 minuutin hälyn soiton jälkeen se vihdoin loppui ja huvittuneen oloinen kuulutus kertoi sen olleen väärä hälyytys. Kyllä oli surkeasti hoidettu tiedoitus. Pikkulapset itkivät kuin viimeistä päivää ja krapulaisen oloinen väki hikoili.
Tallink Star väärä häly 30.3
9
1127
Vastaukset
- Estoniasta ei opittu mitään
Eihän Estoniallakaan annettu varsinaista hälyytystä kuin vasta kun laiva oli jo pahasti kallistunut. Muutenkin virolaisella miehistöllä tuntuu olevan melkoinen hälläväliä tyyli kaiken poikkeavan suhteen. Tuollainen tarpeeton hälyytys laittaa varmasti osan matkustajista sekaisin.
- ihmetystä
Tuntuu toisinaan siltä että ihan sama mitä tapahtuu niin aina on marisemista. No enpä itse ole kyseisellä reissulla ollut mutta eiköhän asia kuitenkin mene niin että jos tuo hälytys on syystä tai toisesta päälle mennyt (joka muuten tapahtuu automaattisesti) niin TIETYSTI laivan henkilökunta ensin tutkii mistä hälytys johtuu ja aiheuttaako se toimenpiteitä. Tuo 10 minuuttinen tapahtuman selvitys on aika ripeästi tehty sen kokoisessa laivassa. Vai juoksisitko itse laivan läpi vielä nopeaammin. Mikä tuossa nyt oli niin huonosti mielestäsi hoidettu?
- vai missä vika
Tuossa jutussa kritisoitiin huonoa tiedotusta hälyytyksen jälkeen, eli ilmeisesti kaikille ei käynyt selväksi että kyseessä oli väärä hälyytys.
- vai aikana
vai missä vika kirjoitti:
Tuossa jutussa kritisoitiin huonoa tiedotusta hälyytyksen jälkeen, eli ilmeisesti kaikille ei käynyt selväksi että kyseessä oli väärä hälyytys.
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, ensin täytyy takastaa mistä hälyytys johtuu sitten annetaan lisäohjeet. Lisäksi, eikös laivalla ole näkyvillä monessa paikassa ohjeet kuinka toimia hälyytysen sattuessa?? Mutta jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta.
Ja jos kuulutetaan että hälyytys on väärä, miten sen voi ymmärtää väärin (jos on vaivaantunut kuuntelemaan)? - ihmetystä
vai missä vika kirjoitti:
Tuossa jutussa kritisoitiin huonoa tiedotusta hälyytyksen jälkeen, eli ilmeisesti kaikille ei käynyt selväksi että kyseessä oli väärä hälyytys.
"Noin 10 minuutin hälyn soiton jälkeen se vihdoin loppui ja huvittuneen oloinen kuulutus kertoi sen olleen väärä hälyytys"
Eikös tuossa juuri sanota että 10 minuutin jälkeen tuli kuulutus väärästä hälytyksestä. Ei pitäisi jäädä mitään epäselvää siinä vaiheessa. Saa jatkaa dokaamista. - 652 kertaa
vai missä vika kirjoitti:
Tuossa jutussa kritisoitiin huonoa tiedotusta hälyytyksen jälkeen, eli ilmeisesti kaikille ei käynyt selväksi että kyseessä oli väärä hälyytys.
missäs sulla vika kun teet ihan omia tulkintoja etkä ymmärrä mitä kritisoitiin, jos osaat lukea, kerrottiin että hälytyksen jälkeen annettiin tiedotus...no, ainahan on ihmisiä mitkä eivät kuule milään kun ovat itse koko ajan äänessä.
- Konepäällikkö
Tuollaista hälytystä ei saa päästää matkustajien kuultavaksi muutoin kuin silloin kun se on aiheellinen,siis sitä ennen hälytys ei saa olla "yleinen",jos on syystä tais toisesta esm palohälytin antanut hälytyksen täytyy se henkilökunnan toimesta ensin varmistaa millaisesta tilanteesta on kysymys.
- KokkiBoiga
Oon ollu risteilyllä Siljalla n3v sitten ja hälyytys pauhasi Sympon 2kannella useita tunteja.
Oli kuulema jossain kannen palo-ovessa vikaa.
Vaan ei sitä kukaan korjatakkaan välittänyt.
Oli kuulema huoltomies jo nukkumassa.
Ei anteeksipyyntöä, ei korvausta, ei mitään muuta kuin olan kohautus respassa. - Anonyymi
Sellaista sattuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507970Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662256Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2322170- 1461735
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251242Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511232Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1041127Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65842Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58782Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7744