Jotain outoa minussa on, se on pakko myöntään, koska olen siitä kuullut jo lapsuudesta asti.
Olenko vaan vanha sielu, kenties avaruudesta tullut, noita, selvännäkijä...
Synnyin isoon perheeseen viimeisenä, päässäni suuri syntymämerkki. Äidin mieleen tuli eka kysymys:"kuka sinä olet?"
Muistot lapsuudestani ovat hyvät. Muistan kun heräsin vaunuista, ja mitä ajattelin. Muistan kun konttasin, muistan istuneeni pinnasängyssä ja katsoin kun isosiskoni leikki nukeilla ym.
Alle kolmevuotiaana pelkäsin sotilaita. Hain lattialuukkuja talosta ja hoin, että sinne pitää mennä piiloon. UUdenvuoden aatot oli painajaismaisia. Usein näin pommikoneita taivaalla jotka putosi alas.
Pelkäsin metsää. Luulin että puut kaatuu päälle.
Kuulin myös musiikkia, mitä muut eivät kuulleet. Minusta se oli enkelimusiikkia.
Viisivuotiaana muistan ihmetelleeni; miksi synnyin tähän perheeseen ja miksi valitsin itselleni tälläisen kehon, olin hieman tyytymätön pätökseeni, syytä en muista.
Koulu oli kamalaa. Herätin huomiota, jota en halunut. Usein kuulin puhuttavaa silmistäni. Ne ovat ruskeat, mutta ihmiset sanoi, että ne loistaa kun eläimillä yöllä kun valo osuu niihin.
"paholaissilmäksi" minua kutsuttiin ja yksi tyttö piti Jeesuksen kuvaa penaalissa, kun pelkäsi minua, silloin oltiin jo yläasteella.
No 80`S alussa aloin leikkiä noitaa. Oppisin ajatuksen voimalla saamaan ihmiset tulemaan luokseni tai soittamaan minulle. Usein sain iskettyä pojan, kun vaan ajattelin, että hän rakastaa minua. Tein outoja juttuja pelkästään ajattelemalla, kunnes tapasin mieheni. Hänet tunsin heti omakseni ja hyvä niin.
Mieheni tuella olen alkanut katsomaan toisille kortteja ja olen lukenut paljon "rajatietoa". Näen enneunia ja yhä telepaattiset kykyni ovat vahvoja.
Minulla on kolme lasta, joista tytär on ehkä tullut isäänsä, mutta molemmat pojat ovat olleet hyvin tietoisia, että tämä ei ole kuin osa olemassaoloa. Toinen pojista puhui pienempänä jatkuvasti entisestä elämästään, mummusta ja kissasta ja toisen pojan mielikuvitus sekoittuu muistoihin, mutta kovasti hän kai on rakentanut taloja.
Vain nuorimmallani on samanlaiset silmät kuin minulla, ja ilmeisesti vaarillani oli myös. Ei muilla koko suvussa.
Äidin puolelta olen kai perinnyt henkiset kykyni, mutta kukaan heistä ei ole viitsinyt kykyjään harjoitella tai aihetta opiskella.
Voisin kirjoittaa romaanin itsestäni, mutta en halua tulla tunnistetuksi.
Onko kaltaisiani. Niitä jotka ovat jotain, mutta eivät tiedä mitä. Olenko vaan ihan tavallinen kummallinen ihminen, vai olisiko joku juttu, mitä ehkä kannattaisi enemmän treenata tullakseen joksikin?
Olenko vaan vanha sielu, kenties avaruudesta tullut, noita, selvännäkijä...
Synnyin isoon perheeseen viimeisenä, päässäni suuri syntymämerkki. Äidin mieleen tuli eka kysymys:"kuka sinä olet?"
Muistot lapsuudestani ovat hyvät. Muistan kun heräsin vaunuista, ja mitä ajattelin. Muistan kun konttasin, muistan istuneeni pinnasängyssä ja katsoin kun isosiskoni leikki nukeilla ym.
Alle kolmevuotiaana pelkäsin sotilaita. Hain lattialuukkuja talosta ja hoin, että sinne pitää mennä piiloon. UUdenvuoden aatot oli painajaismaisia. Usein näin pommikoneita taivaalla jotka putosi alas.
Pelkäsin metsää. Luulin että puut kaatuu päälle.
Kuulin myös musiikkia, mitä muut eivät kuulleet. Minusta se oli enkelimusiikkia.
Viisivuotiaana muistan ihmetelleeni; miksi synnyin tähän perheeseen ja miksi valitsin itselleni tälläisen kehon, olin hieman tyytymätön pätökseeni, syytä en muista.
Koulu oli kamalaa. Herätin huomiota, jota en halunut. Usein kuulin puhuttavaa silmistäni. Ne ovat ruskeat, mutta ihmiset sanoi, että ne loistaa kun eläimillä yöllä kun valo osuu niihin.
"paholaissilmäksi" minua kutsuttiin ja yksi tyttö piti Jeesuksen kuvaa penaalissa, kun pelkäsi minua, silloin oltiin jo yläasteella.
No 80`S alussa aloin leikkiä noitaa. Oppisin ajatuksen voimalla saamaan ihmiset tulemaan luokseni tai soittamaan minulle. Usein sain iskettyä pojan, kun vaan ajattelin, että hän rakastaa minua. Tein outoja juttuja pelkästään ajattelemalla, kunnes tapasin mieheni. Hänet tunsin heti omakseni ja hyvä niin.
Mieheni tuella olen alkanut katsomaan toisille kortteja ja olen lukenut paljon "rajatietoa". Näen enneunia ja yhä telepaattiset kykyni ovat vahvoja.
Minulla on kolme lasta, joista tytär on ehkä tullut isäänsä, mutta molemmat pojat ovat olleet hyvin tietoisia, että tämä ei ole kuin osa olemassaoloa. Toinen pojista puhui pienempänä jatkuvasti entisestä elämästään, mummusta ja kissasta ja toisen pojan mielikuvitus sekoittuu muistoihin, mutta kovasti hän kai on rakentanut taloja.
Vain nuorimmallani on samanlaiset silmät kuin minulla, ja ilmeisesti vaarillani oli myös. Ei muilla koko suvussa.
Äidin puolelta olen kai perinnyt henkiset kykyni, mutta kukaan heistä ei ole viitsinyt kykyjään harjoitella tai aihetta opiskella.
Voisin kirjoittaa romaanin itsestäni, mutta en halua tulla tunnistetuksi.
Onko kaltaisiani. Niitä jotka ovat jotain, mutta eivät tiedä mitä. Olenko vaan ihan tavallinen kummallinen ihminen, vai olisiko joku juttu, mitä ehkä kannattaisi enemmän treenata tullakseen joksikin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olet oikeassa että olet erilainen,se johtuu sieluiästäsi,olet ns.vanha sielu.Kykysi tulee tosiaan äitisi suvun kautta,mutta inkarnaatiosukuhaara on myös vahva.Kykyjäsi voit kehittää harjoittamalla mielen hallintaa.Vahvin kykysi on nähdä entisiä elämiä osittaista selvänäkemistä siis intuitiivista näkemistä.
Voitko suositella minulle joitain hyviä kirjoja, joista olisi minulle apua ja avartaisi näkemystäni.
Kyllä tiedon hankinta on hyväksi, mutta ehkä enemmän tarvitsisit näitä asioita tuntevan kumppanin joka opastaisi sinua!
jos olet selvännäkijä, niin voisit kai auttaa minua. 15-19.4 tapahtuu jotain asioita minulle, pelkkän kauheasti yhden naisen takia. Kuvittele minua ja auta kertoa, mitä tapahtuu silloin..
vaikka kuinka ajattelisin sinua, en sinua ja ongelmaasi tavoita. Enpä taida olla sellainen näkijä, että ilman sinua sinun ongelmia näkisin.
Ainoa neuvoni on, että älä menetä malttiasi, älä sano mitään, mistä sinua voidaan myöhemmin syyttää, älä näytä pelkoasi vaan mieti, miksi tämä ihminen sinua pelottaa? Miksi tämä ihminen on oikeasti sinulle vihainen? Pelkääkö hän sinua? Onko sinulla voimaa hallita tätä ihmistä esimerkiksi pyytämällä anteeksi? Miten hän siihen reakoisi, kun huomaa, että sinä et aiokkaan vastata samalla mitalla takaisin?
Viha ja rakkaus kulkee käsikädessä. Mitä enemmän välittää jostain, sitä enemmän tuntee vihaa tai pelkoa toisen sanoista tai teoista. Jos keskittyisit kovasti itseesi ja mielenhallintaasi, niin tuskin sinun tarvii pelätä enää. Ole asianne yläpuolella, kuin sivusta seuraaja. Anna asian riidellä, älä itse riitele.
Ja aina voit ottaa turvallisen ihmisen mukaasi.
Malttia mieleesi, riitaan tarvitaan aina kaksi. Kun et itse riitele, huomaat, miten heikoksi tämä pelottava ihminen muuttuukaan.
Luota itseesi. Jos uskot syytöksiin, olet heikoilla. Olet juuri sellainen kuin olet. Ei sinun tarvi olla sellainen, kuin muut tahtovat.
Onnea ihmissuhdekiemuroihin.
samantapainen voisi olla kertomukseni
ja yksinäiseltä tuo "tie" joskus tuntuu
Itsestäsi löytyy kaikki tieto ja saat sen mitä tarvitset tai haluat
oletko huomannut miten toiveesi toteutuu
esim. haluat saada tietää jonkun asian niin kädessäsi on kirja joka koskettelee juuri sitä kysymystä ja antaa vastauksen...tai jotain vastaavaa?!
minä muistan entisiä elämiäni ja epäilempä että sinulla voi olla myös tuo muisti
Minun silmistäni ei sanottu noin "rumasti" mutta joku kielsi minua katsomasta häneen -en sitä lapsena ymmärtänyt mutta hän kai näki että minä näin hänestä jotain
enkeleitä näin ja näen
musiikkia kuulen... voisin allekirjoittaa tuon kaiken mitä kirjoitit
usko itseesi sillä tiesi on jo ennakoon viiitoitettu
ole herkkänä merkeille jotka sinulle annetaan
t.kohtalotoveri ;-)
Tutulta kuulostaa tuo mullekin. Oon pienestä asti tiennyt, että jotain outoa ja erilaista minussa on. En kuitenkaan taida olla ihan yhtä vanha sielu, kuin sinä. En siis ihan yhtä herkkä ole näkemään asioita. Ajatukseni kuitenkin pyörivät melkein aina jossain rajatiedossa ja kuoleman rajan toisella puolella; pohdiskelen, millaista se elämä siellä on. Silmistäni ei ole sanottu mitään, joten tuskin niissä mitään outoa on.=)
Kylläkin ihmiset oudoksuvat minua monesti ja katsovat vinoon ja melko harvat ihmiset seurassani viihtyvät. Moni karttelee. Ne jotka viihtyvät kanssani, tuntuvat tykkäävän minusta aivan erityisesti. He jopa halaavat aina tavatessamme ja leveä hymy nousee kasvoille. Sitten ihmettelen, että en kai nyt noin upea ihminen voi olla!? No, harvassa ovat nämä ihmiset silti, jotka viihtyvät seurassani. Eli yksinäistä on.