Hatun noston

Tämän päivän keparin mielipidesivulla, oli ISO UUTINEN, lukekaa ihmeessä Pekka Nurmen kirjoitus.
Pekka Nurmella on selkärankaa sanoa asioista niin kuin ne ovat. Jos muilla vastuunkantajilla ja päättäjillä olisi samanlainen asenne tosiasioiden esille tuomiseen, niin silloin varmasti kyettäisiin asiat hoitamaan.
Nämä meidän kansankynttilätkin kulkevat pitkin Suomenniemeä ja oman paikkakunnan ja paikkakunnan ihmisten asiat jäävät hoitamatta.
211723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Helsingissähän on laitettu noin puolisen sataa päiväkotia, lastentarhaa, kirjastoa, koulua ja terveysasemaa alas. Ei se olennaisesti imagoon ole vaikuttanut.

Äänestä

Viis väliä sillä onko Kokkola nettomaksaja vai bruttomaksaja ja kenelle velkaa.

Totuus on kuitenkin se , että koko Keski-Pohjanmaalla ei ole ymmärretty kuinka paljon EU:n aluekehitysrahaa tänne voisi saada sillä kohteista ei ole pulaa.Aloittakaapa vaikka siitä.

Äänestä

Nm:ei kp tilaaja

Äänestä

KESKIPOHJANMAA Tiistaina 1.4.2008

Kääritään hihat ja ryhdytään töihin


Kari Urpilainen, arvoisa valtiopäiväneuvos, minkä arvonimen olet varmasti saanut ansioista ja suurista yhteiskunnallisista tehtävistä. Lisäksi arvostustani sinua kohtaan nostaa se, että toimit vuosia valtion tilintarkastajien puheenjohtajana.

Tästä syystä tiedänkin sinun hallitsevan kuntatalouden monet ongelmat. Katsonkin olevani oikeutettu pyytämään sinultakin apua kaupunkimme asioiden hoitoon muutenkin kuin kynällä ja puhumalla.

Poliittisilla päätöksillä näitä asioita ei Kokkolassa voida enää pelastaa, vaan päätösten tulee perustua vankkaan todellisuuteen, koska katson epäonnistuneeni hallitustyöskentelyssä. Kolmen vuoden aikana on tehty kaksi veronkorotusta, ja nyt Kokkolaa uhkaa alijäämän kattamisvelvoite. Nostammeko veroprosenttia?

Kaupunki velkaantuu, lisävelkaa otetaan, investoinnit laahaavat perässä, perusturvassa olevat ongelmat, joista olet tietoinen, vaativat työtä ja mahdollisesti päätöksiä, jotka voivat koskettaa myös henkilökuntaa, joka vaikeassa tilanteessa tekee kaikkensa.

Velka asukasta kohti lisääntyy ja niin edelleen. Kaikki merkit, ennusteet ja järki kertovat siitä, mitä kohti olemme menossa.

Näiden ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan sinunkin ammattitaitoa ja rohkeutta. Kääritään hihat ja ryhdytään töihin. Miten ratkaisemme ongelmat?

Kunnioittavasti


Pekka Nurmi

valtuutettu ja kh:n jäsen (kesk.)

KOKKOLA

Äänestä
  • yritti taistella, vaatien eri rakenteiden mm perusturvan perusteellista tarkastelua. Se olisi tietänyt töitä ja sitä eivät olleet korotuksen kannattajat valmiita tekemään.

    Asetelma,jolla asia kh-äänestetään,on hyvä-veli-systeemiä,jolla ei ole mitään tekemistä järkevän taloudenpidon kanssa. Seuratkaa ketkä äänestävät "pekkaa vastaan",aina sama poruukka. Mitä nämä ihmiset tietävät kunnan rakenteiden ja talouden pyörittämisestä,eivät juuri mitään,ovat peesaaja porukkaa,mielistelevät kaupunginjohtajaa!

    Äänestä

  • Jos on epäonnistunu hallitustyöskentelyssä niin järkevä ihminen ymmärtäisi erota ja antaa fiksumpien hoitaa näitä asioita. Siinä olisi selkärankaa, mistä aloitustekstissä puhuttiin. Avaa sinäkin jo silmäsi joka aloitit tämän viestiketjun. Mielestäni on selkärangatonta roikkua väkisin mukan vaikkei hallitse näitä asioita.

    Äänestä

  • ihmettä kirjoitti:

    Jos on epäonnistunu hallitustyöskentelyssä niin järkevä ihminen ymmärtäisi erota ja antaa fiksumpien hoitaa näitä asioita. Siinä olisi selkärankaa, mistä aloitustekstissä puhuttiin. Avaa sinäkin jo silmäsi joka aloitit tämän viestiketjun. Mielestäni on selkärangatonta roikkua väkisin mukan vaikkei hallitse näitä asioita.

    kirjoituksesta,dorka!

    Äänestä

  • pekan.. kirjoitti:

    kirjoituksesta,dorka!

    Tarkoitatko, että ensin äänestää menojen kasvattamisen puolesta Ja sitten, kun pitää nostaa veroäyriä niin sitten vastustaa korotusta
    ja yrittää kerätä irtopisteitä. Sinun ponittisi perustuu niin tyhjänpäisyyteen, että parempi olla nimittelemättä ketään. Osoittaa vaan sinun omaa ääliömäisyyttäsi, joten avaa silmäsi tosiasioille. Mikäli ei osaa hommaansa on ryhdikästä erota ja sillä siisti!!!!!

    Äänestä

  • pekan.. kirjoitti:

    kirjoituksesta,dorka!

    aika! Ensin mies on äänestämässä menojen kasvattamisen puolesta ja sitten, kun pitää nostaa veroaäyriä niin vastustaa korotusta ihan kuin ei olisi itse syypää kortukseen. Onko tuo mielestäsi suorselkäistä? Parempi sinunkin olla nimittelemättä ketään. Osoitat vain olevasi vielä tyhmempi mitä olet. Avaa mielummin silmäsi ja katso tosiasioita niin kuin asiat on. Mikäli ei osaa hoitaa hommaansa niin on suoraselkäistä erota!

    Äänestä

  • talousasiat osaava. Tätä kaikkea on P.Nurmi. Kunnallispoliitiikka kokkolassa ei ole mitään näistä. Tulevaisuudessa kuntataloutta tullaan hoitamaan ammattimaisesti,ei poliittisin äänestyspäätöksin. Hyvät ytävät, P.Nurmi on aikaansa edellä.

    Äänestä

  • huomioiva, kirjoitti:

    talousasiat osaava. Tätä kaikkea on P.Nurmi. Kunnallispoliitiikka kokkolassa ei ole mitään näistä. Tulevaisuudessa kuntataloutta tullaan hoitamaan ammattimaisesti,ei poliittisin äänestyspäätöksin. Hyvät ytävät, P.Nurmi on aikaansa edellä.

    ihan pehmosia, eihän tuo ole kuin pätemisen tarvetta. Pitäisi olla kokin selkeä linja, eikä heilua joka suuntaan.

    Äänestä

Taloutta parantamaan ei aina veronmaksajien piikkiin.
Huonosti asioita hoitavat virkamiesnilkit pakkolomalle ovat sen kyllä ansainneet.
Joo saas nähdä mitä Urpilaisen Klaani ja muut tähän Nurmen haasteeseen vastaa.
Taas kehutaan mitä on tehty, sieltä Kokkolan talousluvuista on ne saavutukset luettavina.
Nämä Kokkolan holtittomat asioiden hoitamiset on syntyjään jo pitemmältä ajata.
Henkilöt jotka asioita hoitavat, en kelpuutaisi heitä edes meikäläisen pihan siivoukseen, sotkisivat senkin, sen verran kykenemättömiä ovat suurimmalta osaltaan.

Äänestä
  • Kävelin eräänä päivänä lahon ja homeisen talon ohi, talo oli määrätty suojelukohteeksi?
    Esimerkki siitä miten nämä veronmaksajien rahoja holtittomasti käyttävät asiantuntemattomat sontiaiset päätöksiä tekevät.
    Eikö oli parempi, että se joku, joka tontin omistaa pääsisi rakentamaan asianmukaiasen rakennuksen, vai onko niin, ettei tontin omistaja kuulu piireihin?

    Äänestä

Voi voi ja hellanlettas minkälaiset hänniset taas on päästetty haisemaan!

Kepuhan on ollut Kokkolan valtapuolue iät ja ajat, miksi ihmeessä se ei ole hoitanut asioita, vaan on päästänyt ne täysin hunningolle?

Nyt ollaan sitten niin huolissaan niin huolissaan, että voi hellanlettas ja uppistakeikkaa!

No, näin läpinäkyvää p..kanpuhumistahan kuin nimimerkki "arvoista" eivät muut kuin kepulaiset, vanhat kunnon siltarumpu-tukiaiselätit, osaakaan!!!!!!

Äänestä
  • Teille tietämöttimille, Pekkla Nurmi ei ole ryvettynyt politiikko, hän vain on lähtenyt hoitamaan kaupungin asioita, kun on huomannut mihin tämä paska joukko meitä ohjaa.
    Se että keskusta on tähän häntä mukaan pyytänyt ei välttämättä tee hänestä kepulaista.
    Uskon että hän on lähtenyt hoitamaan juuri Kokkolalalaisten asioita, mutta ei siihen yksin kykene, juuri siksi hän on myös kirjoittanut mielipide osastolle näistä meitä kaikkia koskevista ongelmista.
    Politiikkalla et leipää saa ainoastaan teot ratkaisevat.
    Nostan hattua hänelle edelleen avauksen avaaja.

    Äänestä

  • Jos et muuta keksi niin ole hiljaa!

    Äänestä

  • Kepu on ollut käytännössä aina se puolue, joka on Kokkolassa määrännyt tahdin. Kepun siis kuuluu kantaa vastuu siitä, jos kunnan talous on päin persettä. Tätä Nurmen on ihan turha kiistää ja jeesustella tuollaisilla kirjoituksilla. "Me pantiin talous paskaksi, tulkaa nyt korjaamaan sitä"

    Ei tarvitse olla guru huomatakseen, että keskustavaltaiset kunnat ovat poikkeuksetta taloudeltaan huonoiten hoidettuja kuntia. Kepu sucks Kokkolassa ja muualla.

    Äänestä

  • kommari!! kirjoitti:

    Jos et muuta keksi niin ole hiljaa!

    Osaat kirjoittaa melkein oikeita lauseita. Ihan hyvin kepulaiseksi.

    Äänestä

  • sinun kanssa kirjoitti:

    Kepu on ollut käytännössä aina se puolue, joka on Kokkolassa määrännyt tahdin. Kepun siis kuuluu kantaa vastuu siitä, jos kunnan talous on päin persettä. Tätä Nurmen on ihan turha kiistää ja jeesustella tuollaisilla kirjoituksilla. "Me pantiin talous paskaksi, tulkaa nyt korjaamaan sitä"

    Ei tarvitse olla guru huomatakseen, että keskustavaltaiset kunnat ovat poikkeuksetta taloudeltaan huonoiten hoidettuja kuntia. Kepu sucks Kokkolassa ja muualla.

    hoitaa kapeaa osaamisaluettaan virassaan,kaupungin taloutta,ja katsokaa ketkä ovat hänen kanssa samaa mieltä asioista päätettäessä. Ei puoluepoliitiikkaa,vaan perseennuolemisholistiikkaa,lurps...

    Äänestä

  • Urpo Heppinen kirjoitti:

    hoitaa kapeaa osaamisaluettaan virassaan,kaupungin taloutta,ja katsokaa ketkä ovat hänen kanssa samaa mieltä asioista päätettäessä. Ei puoluepoliitiikkaa,vaan perseennuolemisholistiikkaa,lurps...

    Kaupunginjohtajamme on kepulaisten mandaatilla valittu.

    Äänestä

joo pitää paikkansa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvoista kirjoitti:

Tämän päivän keparin mielipidesivulla, oli ISO UUTINEN, lukekaa ihmeessä Pekka Nurmen kirjoitus.
Pekka Nurmella on selkärankaa sanoa asioista niin kuin ne ovat. Jos muilla vastuunkantajilla ja päättäjillä olisi samanlainen asenne tosiasioiden esille tuomiseen, niin silloin varmasti kyettäisiin asiat hoitamaan.
Nämä meidän kansankynttilätkin kulkevat pitkin Suomenniemeä ja oman paikkakunnan ja paikkakunnan ihmisten asiat jäävät hoitamatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu