Apurahalla työskentelevät

kertokaa

miten saatte päivänne kulumaan? Teen itse apurahalla väitöskirjaani, en siis käy missään "töissä" vaan työskentelen kotona. Ongelmana on vaan se, että tässä vaiheessa ainakaan työtä ei ihan riitä siihen, että joka päivä tekisi 8-16 ja jotenkin nyppii, että tällaistako tämä tulee olemaankin? Eri asia varmasti niillä, jotka ovat assareina tai tutkijan nimikkeellä ja käyvät laitoksellaan töissä, mutta tämä, että työskentelee kotonaan päätoimisesti alkaa joskus ottaa hermon päälle. Joskus tuleekin mietittyä, että olisikos sitä tosiaan pitänyt mennä ns. oikeisiin töihin. Ei mahda mitään, mutta en kyllä koe läheskään aina tätä kotona työskentelyä kovinkaan mielekkäänä ja samalla myös sosiaaliset kontaktit jäävät aika vähiin.

23

2943

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asasas

      Aloita pari urheiluharrastusta ja ala käydä vaikka jonkun puolueen tai uskonnollisen liikkeen tilaisuuksissa.

    • april

      Asutko yliopistopaikkakunnalla tai muuten kohtuullisen matkan päässä yliopistosta? Entä jos menisit 2-3 päivänä viikossa yliopiston kirjastoon päiväksi ja kävisit ruokalassa syömässä ja kahvilassa kahvilla? Voisit törmätä tuttuihin tai tutustua uusiin ihmisiin ja ennen kaikkea näkisit elämää kotiseinien ulkopuolella. Kirjastossa työskentelyn etuna on myös se, että jääkaappi, pyykkikone, televisio ym. aikasyöpöt ovat kaukana ja muutamassa tunnissa voi saada enemmän aikaan kuin kotona viikossa.

      • itekin miettinyt

        että tekisi just noin, koska se yksin tuhertaminen on aika tympeetä. ASun siis hyvinkin lähellä yliopistoa, joten tuo on kyllä yksi mahdollisuus. Pitää varmaan yrittää ruveta toteuttamaan sitä, muuten kyllä hajoo kohta pää..:)

      • april
        itekin miettinyt kirjoitti:

        että tekisi just noin, koska se yksin tuhertaminen on aika tympeetä. ASun siis hyvinkin lähellä yliopistoa, joten tuo on kyllä yksi mahdollisuus. Pitää varmaan yrittää ruveta toteuttamaan sitä, muuten kyllä hajoo kohta pää..:)

        Kerrohan sitten joskus kuulumisiasi tällä palstalla :) Itse sain graduni vauhtiin ja valmiiksi siten, että lähdin joka aamu kirjastolle ja kotiin siinä klo 16 maissa. joskus ei olisi malttanut lähteä kotiin ollenkaan, mutta toisaalta motivaatiota jäi vielä seuraavallekin päivälle kun ei venyttänyt päivää liikaa. Loppuillan sai sitten käyttää johonkin muuhun ja huono omatunto ei vaivannut. Jatko-opinnot ovat nyt itsellänikinb edessä ja aion edelleen viihtyä kirjastolla mahdollisimman paljon. Hyvää kevään jatkoa!

      • palailla asiaan
        april kirjoitti:

        vielä :) Siksi juuri tuo kirjastolla tekeminen olisikin hyvä idis, että tekisi ne hommat siellä ja loppuillan ei tarvitsisi kotona koko ajan miettiä, että pitäis tehdä ja pitäis tehdä...Alan varmaan todellakin toteuttaa tuota ideaa ainakin viimeistään syksyllä. Kohtahan tässä alkaa jo kesä ja lomat, vaikka eipä tästä väikkäristä voi oikeen lomaa pitää...Mutta hauskaa kevättä sinnekin ;)

    • nyt .

      Mä en taas ehdi edes tehdä puolia mitä haluaisin. Päivät kuluu humahtaen, viikot ja kuukaudet.

      Onkohan sinulla nyt asenteessa, ja ennenkaikkea työjärjestyksessä pahasti jokin pielessä? Suoraan sanottuna, epäilen sinua laiskuudesta.

      Tee artikkeli johonkin julkaisuun. Lähetä muutama abstrakti, ja käy esittelemässä tutkimustasi. Tee kirjallisuuskritiikkejä. OSALLISTU tutkijayhteisöön, siis.

      • konferensseissa

        siellä on yleensä hyviä papereita.

      • siis vielä

        niin alussa ettei julkaisuja voi vielä kirjoittaa ja muutenkaan homma ei ole ns. käynnissä vielä. Odotan sitä, että oikeasti alkaa olla tekemistä, nyt tämä on ollut vielä tällasta haahuilua. Kieltämättä asennekin on ollut vähän hukassa, mutta ei tässä kamalan paljon enemmän tässä vaiheessa pysty vielä tekemään. Konferenssit odottavat kyllä heti, kun on jotain mitä siellä esittää.

      • olet nyt itse vastuussa
        siis vielä kirjoitti:

        niin alussa ettei julkaisuja voi vielä kirjoittaa ja muutenkaan homma ei ole ns. käynnissä vielä. Odotan sitä, että oikeasti alkaa olla tekemistä, nyt tämä on ollut vielä tällasta haahuilua. Kieltämättä asennekin on ollut vähän hukassa, mutta ei tässä kamalan paljon enemmän tässä vaiheessa pysty vielä tekemään. Konferenssit odottavat kyllä heti, kun on jotain mitä siellä esittää.

      • onneksi tässä
        olet nyt itse vastuussa kirjoitti:

        vaiheessa vielä mitään vuoden apurahaa, vaan pienempiä summia olen saanut sieltä täältä. Olen kyllä siis pysynyt suunnittelemassani aikataulussa (sellainen on toki tehty) joten en ole siis jäljessä, mutta se vaan, että tämä ei ole (vielä) ihan sellaista kuin kuvittelin. Maisteriopinnot olivat tosi kiireisiä kokoajan, nyt on ihan toista. Myönnetään, että vaikka tiesin tämän olevan hyvin itsenäistä, ehkä se kuitenkin yllätti, että tosiaan itse on täysin tästä vastuussa. Kyllä mä tämän saan etenemään ja kun edetään seuraavaan vaiheeseen homman luonne muuttuu, mutta onpahan ollut vaan erilaista.

      • vuorovaikutustaidot?
        olet nyt itse vastuussa kirjoitti:

        Vai vielä jatko-opiskelet ja metodologiaa ja kaikkea. Kommenttisi on niin tyly, että suosittelisin ensin opintoja siitä, mitä on dialogi ja millä ehdoin dialogiin voi päästä. Sitten voi ehkä oikeasti kehittyä itse jossakin asiassa (muussakin kuin substanssissa) ja joskus ehkä opettaa muita. Miksi ihmeessä täällä verkossa täytyy nokittaa jotakuta, jonka katsoo olevan itseään jäljessä (alempana?) Kehtaisitko tehdä noin irl? Jos et kehtaisi, mitä se kertoo sinusta? Jos kehtaisit, mitä se kertoo sinusta?

      • aloittaja
        vuorovaikutustaidot? kirjoitti:

        vähän samaa, että erikoisen kärkäs vastaanotto tuli kyllä. Ei kai se ole keneltäkään muulta pois, jossen minä ole saanut omaa tutkimustani vielä siihen vaiheeseen, että hommaa riittää enemmänkin...? No, ihan sama.

      • eihän se olekaan
        aloittaja kirjoitti:

        vähän samaa, että erikoisen kärkäs vastaanotto tuli kyllä. Ei kai se ole keneltäkään muulta pois, jossen minä ole saanut omaa tutkimustani vielä siihen vaiheeseen, että hommaa riittää enemmänkin...? No, ihan sama.

        pois kuin sinulta.

        Eli - jos aiot uusiakin apurahoja saada niin TARTTIS TEHDÄ JOTAIN.

        Itseasissahan se on parempi minulle, että laiskotteelet, niin MÄ saan sen apurhahan, etkä sinä, jota me molemmat ollaan hakemassa. Mun tutkimus kun edistyy...

        Tervetuloa maailmaan. Mitä ylemmän meet, sitä kovempi kilpailu on.

        Ihan rauhassa saa olla rauhassa.

      • sinä sitten
        eihän se olekaan kirjoitti:

        pois kuin sinulta.

        Eli - jos aiot uusiakin apurahoja saada niin TARTTIS TEHDÄ JOTAIN.

        Itseasissahan se on parempi minulle, että laiskotteelet, niin MÄ saan sen apurhahan, etkä sinä, jota me molemmat ollaan hakemassa. Mun tutkimus kun edistyy...

        Tervetuloa maailmaan. Mitä ylemmän meet, sitä kovempi kilpailu on.

        Ihan rauhassa saa olla rauhassa.

        hauska tyyppi :D Juu kattellaan, mulla on niin hyvä aihe että varmaan saan rahaa jatkossakin ;)

      • Luonnontieteilijä
        sinä sitten kirjoitti:

        hauska tyyppi :D Juu kattellaan, mulla on niin hyvä aihe että varmaan saan rahaa jatkossakin ;)

        Saanko arvata, että huuhaahumanisti siellä "väitöskirjaa" vääntää? Olen alalla, jossa tehdään KANSAINVÄLISESTI tunnettua ja arvostettua tiedettä. Ensimmäinen julkaisu tuli jo graduvaiheessa. En todellakaan ehdi kotona istuskelemaan ja miettimään, miten aikani saisin kulumaan...Ärsyttää, että apurahat menevät täysin hukkaan, kun ne annetaan sinunlaisille haahuilijoille.

      • sillä .
        Luonnontieteilijä kirjoitti:

        humanisteilla ei tosiaankaan ole "automaattiapuraha-aiheita" kuten tällä AP:llä. Veikkaan jotain luonnontiedettä - ne on niin "pirun tärkeitä" tässä maailmassa. ;-)

        Saa apurahaa jo hyvällä aiheella. Ei ole humanistipiiriessä kuultukaan.

      • enpä ole
        Luonnontieteilijä kirjoitti:

        Saanko arvata, että huuhaahumanisti siellä "väitöskirjaa" vääntää? Olen alalla, jossa tehdään KANSAINVÄLISESTI tunnettua ja arvostettua tiedettä. Ensimmäinen julkaisu tuli jo graduvaiheessa. En todellakaan ehdi kotona istuskelemaan ja miettimään, miten aikani saisin kulumaan...Ärsyttää, että apurahat menevät täysin hukkaan, kun ne annetaan sinunlaisille haahuilijoille.

        humanisti..:)

      • luonnontieteilijä
        enpä ole kirjoitti:

        humanisti..:)

        .. voit samantien alkaa miettiä uutta alaa. Jos olisit oikeasti kiinnostunut tekemään tiedettä (väitöskirjaa tehdään kuule sitä varten, EI tekemisen ilosta), sinulla ei olisi edellä mainittuja ongelmia. Kannattaisi varmaan myös käydä perustavalaatuinen keskustelu ohjaajan kanssa tästä motivaatio-ongelmasta.

      • niitä jotka
        luonnontieteilijä kirjoitti:

        .. voit samantien alkaa miettiä uutta alaa. Jos olisit oikeasti kiinnostunut tekemään tiedettä (väitöskirjaa tehdään kuule sitä varten, EI tekemisen ilosta), sinulla ei olisi edellä mainittuja ongelmia. Kannattaisi varmaan myös käydä perustavalaatuinen keskustelu ohjaajan kanssa tästä motivaatio-ongelmasta.

        luulee, että väitöksen tekeminen on elämää suurempi asia ja että juuri sinä olet tässä nyt luomassa jotain järjettömän ihmeellistä. Voi KUULE olla että tiput ittekin maan pinnalle jossain vaiheessa. Kaikki väitöksen tekijät, joiden kanssa olen puhunut, ovat myös kokeneet ns. vaikeampia aikoja sen parissa, aina ei vaan samalla tavalla jaksa/kiinnosta ja homma takkuaa. Niin, kyllä se on KUULE "kansainvälinen" julkaisu tehty täälläkin jo graduvaiheessa, että et sinä niin poikkeuksellisen erinomainen ole. Tässä on tulossa konferenssia sekä ulkomaanvaihtoa, olenkin vaan puhunut, että TÄLLÄ HETKELLÄ tämä ei nyt oikein kulje. Piste. Voit jättää sormen herisyttelys.

      • palataanpa alkuun
        niitä jotka kirjoitti:

        Enpä ole kamalasti meidän ryhmässä motivaatio-ongelmia huomannut. Itsellänikin työ on koko ajan sekä maistunut että edennyt ja tämä homma on paketissa puolen vuoden päästä... Eli lueppa nyt uudestaan se kirjoittamasi eka viesti ja mieti, miltä se näyttää muiden tutkijoiden silmissä...En ilmeisesti ollut ainut, joka "ongelmaasi" kauhisteli. Mutta hauskaa vappua toivottelee tutkija ansaitulta vapaapäivältä

      • sovitaan sitten
        palataanpa alkuun kirjoitti:

        Enpä ole kamalasti meidän ryhmässä motivaatio-ongelmia huomannut. Itsellänikin työ on koko ajan sekä maistunut että edennyt ja tämä homma on paketissa puolen vuoden päästä... Eli lueppa nyt uudestaan se kirjoittamasi eka viesti ja mieti, miltä se näyttää muiden tutkijoiden silmissä...En ilmeisesti ollut ainut, joka "ongelmaasi" kauhisteli. Mutta hauskaa vappua toivottelee tutkija ansaitulta vapaapäivältä

        näin ;)

    • Ei elaketta mutta opintolainaa

      Study reveals pitfalls of Finland’s researcher job market   

          The Finnish labour market is unable to absorb graduating PhD holders efficiently according to a new study by Finland's academic recruiting service, Aarresaari.   
         
      The study, published on 24 April, reveals a picture of a segmented labour market for young researchers. On average employment opportunities are good, but graduates are likely to find only shot-term contracts, mainly in the public sector. Up to a quarter of researchers have periods of unemployment after graduating, and a fifth end up in fields that do not match their specialisation.
      There are also inequalities between male and female researchers writes the study’s author, Arja Haapakorpi. Male researchers are much more likely to conduct their PhDs in university training schools, hold permanent researcher positions after graduating and receive higher wages than their female colleagues.

      According to the Finnish Union of University Researchers and Teachers, the study reveals a worrying disparity between the private sector’s demand for the universities to be more innovation-focused and the sector’s willingness to hire young researchers.

      “Since the business community is asking for the universities to be more innovative, but why don’t they employ researcher to do the innovations for them?” FUURT director, Ragna Rönnholm asked. Companies should come to understand the variety of roles researchers can play in private sector innovation, including project management and international networking, she added.

      • tälläsiä töitä

        kuin tämä ote mainitsee.

        "Companies should come to understand the variety of roles researchers can play in private sector innovation, including project management and international networking, she added."

        Mutta tuota projektien johtamista en ole oppinut jatko-opiskeluaikanani. Minulla ei myöskään ole mitään taloustieteiden opintoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      319
      7544
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1843
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1171
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe