Siis uhma ja "ite-vaihe". Tyttö ei ole vasta kuin 1v 8kk ja jo kuukauden parin ajan ollu ilmassa vinkeitä tähän suuntaan. En todellakaan vielä tätä odottanut, kun aattelin, et se iskee vasta tuossa 2v iässä, kuten kaikilla tuttavien lapsilla. Kauhulla odotan tulevaa kevättä, kun toinen vauva olisi tässä pikkuhiljaa tulossa ja ensimmäinen on alkanut käyttäytymään aivan vallattomasti. Äiti ja isä on tässä ihmeissään, että mikä meidän huippukiltille tytölle on tapahtunut, kun mikään ei mene hänen mielensä mukaan nykyään. Nyt suuriosa päivästä menee tytön tyynnyttelyyn, kun kiukkuaa mitä pienemmistä asioista (=heittäytyy lattialle mahalleen huutamaan); kuten jos äiti sattuu koskemaan hänen leluihinsa väärään aikaan ja väärässä paikassa, jos äiti ottaa itse sukat kaapista laittaakseen jalkaan (hän, kun olisi halunnut ne sieltä ottaa ja laittaa äidin jalkaan), jos äiti laittaa lusikan väärälle puolelle lautasta ruokaillessa, jos äiti puhuu ruuasta, eikä se olekaan pöydässä juuri sillä sekunnilla, jos äiti sattuu tekemään yleensäkin jotain sellaista, jonka HÄN olisi halunnut tehdä (imurointi, roskien vienti, postinhaku, kahvinkeitto) jne. jne....Ja noita esimerkkejä löytyy vaikka kuinka...Onko jollain kotona tällaista samanlaista kiukkupussia ja miten sen kanssa selviää, varsinkin jos on toinen pieni talossa???
Ja yksi asia mikä on nyt alkanut tekemään vaikeaa, on nukkumaanmeno. Sekä päivällä, että illalla. Ennen vain vietiin sänkyyn ja sinne nukahti alle 15 min. Nyt lähtee kyllä oman huoneeseen ja unirutiineille kiltisti, mutta, kun alkaa nostamaan sänkyyn vetää herneen nenään ja alkaa rimpuilu ja huuto. Ei tosin olla lähdetty siihen mukaan, vaan nostettu sänkyyn ja jätetty nukahtamaan, kun aateltu, et on jotain valtataistelua. Kitisee sit siellä sängyssään, mut alle puolen tunnin yleensä kyllästyy ja lyö pään tyynyyn ja nukahtaa. En tiedä tehdäänkö oikein, mut muutakaan ei olla keksitty. On tosin ikävää joka ilta- ja päiväunien aikaan huudattaa toista...Vinkkejä?????
On tämä vaihe tuonut mukanaan toki hyvääkin, eli syö itse (aina silloin, kun ruoka maistuu), osaa jo auttaa tosi hyvin pukemisessa (aina silloin, kun antaa pukea itsensä), on alkanut itse enemmän kävelemään ulkona (paitsi, että suunta on yleensä ihan toinen kuin äiti ja isä haluaisi) ja ennen kaikkea, leikkii nykyään paljon enemmän yksin (tosin yleensä silloin, kun äitikin haluaisi hänen kanssaan leikkiä). Eli kaipa tässä ollaan parempaan suuntaan menossa...
Huh! Sainpahan ainakin mieltäni vähän purkaa, vaikka normaalia käytöstähän tuo lapsille tietty on. Mutta jos jollain on tosiaan ollu kotona samanlaista niin pistäkää lohdunsanoja jos päteviä neuvoja tai vinkkejä ei satukaan olemaan...
Ja yksi asia mikä on nyt alkanut tekemään vaikeaa, on nukkumaanmeno. Sekä päivällä, että illalla. Ennen vain vietiin sänkyyn ja sinne nukahti alle 15 min. Nyt lähtee kyllä oman huoneeseen ja unirutiineille kiltisti, mutta, kun alkaa nostamaan sänkyyn vetää herneen nenään ja alkaa rimpuilu ja huuto. Ei tosin olla lähdetty siihen mukaan, vaan nostettu sänkyyn ja jätetty nukahtamaan, kun aateltu, et on jotain valtataistelua. Kitisee sit siellä sängyssään, mut alle puolen tunnin yleensä kyllästyy ja lyö pään tyynyyn ja nukahtaa. En tiedä tehdäänkö oikein, mut muutakaan ei olla keksitty. On tosin ikävää joka ilta- ja päiväunien aikaan huudattaa toista...Vinkkejä?????
On tämä vaihe tuonut mukanaan toki hyvääkin, eli syö itse (aina silloin, kun ruoka maistuu), osaa jo auttaa tosi hyvin pukemisessa (aina silloin, kun antaa pukea itsensä), on alkanut itse enemmän kävelemään ulkona (paitsi, että suunta on yleensä ihan toinen kuin äiti ja isä haluaisi) ja ennen kaikkea, leikkii nykyään paljon enemmän yksin (tosin yleensä silloin, kun äitikin haluaisi hänen kanssaan leikkiä). Eli kaipa tässä ollaan parempaan suuntaan menossa...
Huh! Sainpahan ainakin mieltäni vähän purkaa, vaikka normaalia käytöstähän tuo lapsille tietty on. Mutta jos jollain on tosiaan ollu kotona samanlaista niin pistäkää lohdunsanoja jos päteviä neuvoja tai vinkkejä ei satukaan olemaan...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samaa täällä suunnassa. Poika nyt 1v 7kk ja ihan nyt lähiaikana on ollu huomattavissa tota uhmaa. Samanlailla heittäytyy jäykkänä lattialle ja parkuu pää punasena. Melkein joka asiasta tuntuu ottavan herneen nenäänsä...ja meilläkin poika ollut aina tosi kiltti ja helppo lapsi, joten on tässä vähän totuttelemista itselläkin :) Ei kamalasti tee edes mieli kyläileen lähteä koska kokoajan pelko millon saa jonkun kiukunpuuskan, toisaalta sehän on ihan normaalia. Meillä muuten ihan samanlailla menee kuten teillä, paitsi ettei syö vielä itse. Jos tarjoon lusikkaa omaan käteen lentää se lattialle tai jotain vastaavaa..mutta eiköhän sekin tule tässä opittua. Noh, toivotaan että kun se kiukkuilu alkoi näin aikaisin, jospa sitten loppuiskin vähän aiemmin...toivossa hyvä elää :)
Meillä poika 1v10kk ja pikku hiljaa uhmaikä alkaa tehdä tuloaan. Oiskohan kuukauden verran jo oireillut. Poika on aina ollut helppo, rauhallinen ja nauravainen. No on toisaalta kyllä vieläkin, mutta juuri tuollaiset väärään aikaan tai väärällä tavalla äidin tekemät asiat saavat kiukun pintaan. Tai jos jokin asia ei heti onnistu, tulee turhauma ja tavara lentää pitkin lattioita. Mutta onneksi kaikki on normaalia ja kuuluu jokaisen lapsen kehitykseen.
Ja tässäpä vielä mll:n vinkkejä pikkuistemme kanssa pärjäämiseen:
http://vanhemmat.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/lapsi_kiukkuaa_ja_uhmaa.php?dir=/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen
Meilla tyttö täyttää nyt 2v. Joulun aikoihin päätti lopettaa päiväunien nukkumisen, sitä ennen meni aina kiltisti nukkumaan. Nyt huutaa parhaimmillaan pari tuntia, ja nukahtaa vasta kun väsyy huutamiseen ja itkemiseen. Ja jos en saa häntä päivällä nukutettua, niin meillä on sitten kiukkuinen lapsi koko illan.
Päiväunet nukahtaisi kyllä autossa, rattaissa hän ei suostu enää istumaan, mutta auton pitäisi olla käynnissä koko ajan.
Jaksamista sinulle, eiköhän lasten uhma jossain vaiheessa hellitä hieman
Aivan kuin olisin itse kirjoittanut..tosin nuo kiukkukohtaukset on hiukan lievempiä. Meillä on myös pari kuukautta haluttu tehdä "ITE" ja tämän sanan on haalinut todella hyvin sanavarastoonsa.
Eli aina jos äiti sanoo, "äiti auttaa" on vastaus "ite"!!
Nukkumaan menee vielä ihan ok, tosin olen aina odottanut omassa sängyssäni (hänen sänkynsä vieressä) hänen nukahtamisensa ja vasta sitten lähtenyt pois.
Meillekin tulossa toinen loppukesästä ja jo nyt hiukan jännittää taaperon reaktiot. On nimittäin niin äidin tyttö ollut tähän saakka. Erossa ei olla oltu 8t pidempään toisistamme. Isä paljon poissa kotoa töiden vuoksi, joten luonnollisesti lapsi on leijonan osan ajastaan minun kanssa.
Muutaman kerran pukiessa on saanut kauhuraivarit, mutta kyllähän me ollaan vaatteet päälle laitettu (vaikka hankalaa ison mahan kanssa). Ja pari kertaa ulkoa päikkäreiltä herätessä on äiti liian aikaisin kurkistanut vaunuihin....on kauheaa huutoa seurannut tunnin. Eikä millään rattaista pois.
Itse olen tehnyt saman havainnon, että leikkii enemmän itsekseen omassa huoneessaan. Tykkää piirtää piirrustuslevyllään sekä "värittää" värityskirjoja..Lasten musiikki-cd täytyy olla päällä kun hän leikkii (ja näin viihtyykin paremmin leikeissään)...
Toivottavasti nämä meidän pimpulat eivät heittäydy aivan mahdottomiksi...=0) Tsemppiä!
Heippa!
Samaan vaiheeseen ollaan meilläkin tulossa. Tytär 1v6kk ja vauva tulossa elokuussa. Tyttäremme tuntuu olevan vahvatahtoinen luonne jo muutenkin, ja hiljalleen jotkut asiat ovat alkaneet hankaloitua. Isä tästä varmaan enemmän tietäisi, koska on nyt tytön kanssa kotona... No kuitenkin, meillä pukemistilanteet uloslähteissä ovat ehkä ne pahimmat. Ulos tahtoo ja on tosi mielellään ulkona (eikä sit millään tahtois sisälle...), mut pukeminen on keljua, kun ei osaa vielä itse ja kuitenkin tahtoisi.
"Anna!" on meillä päivän sana. Ihan kaikki pitäis saada käteen, kaikkea pitäis saada tehdä ja kokeilla. Meillä mietitään hyvin tarkkaan mitkä hommat on tehtävä ja voisko tytär niihin jotenkin saada osallistua. Sit jotkut hommat vaan jätetään tekemättä, ja tehdään kun nukkuu tai toinen vie ulos tms.
Tahtoikään tuleva lapsi tahtoo ja tietää mitä tahtoo, muttei välttämättä osaa sitä ilmaista niin että aikuisetkin ymmärtäisivät. Siitä tulee sitten konflikteja, ja aikuisista tuntuu että lapsi hermostuu aivan syyttä suotta. Aikuisen näkökulmasta syy voi olla todella mitätön ja ihmeellinen, mutta lapsen mielestä jotain todella tärkeää. Kun ei homma mene niin kuin hän olettaa ja toivoo (lapsi siis ei vielä ymmärrä, ettei hänen ajatuksiaan lueta -eikä monet aikuisetkaan muuten!), hänen maailmansa tuntuu luhistuvan siihen paikkaan. Pettymys on valtava, ja iskee itku ja raivokin.
Kaikki menee aikanaan ohi, sillä ajatuksella ja toiveella se vaan on mentävä =o) Lapset kasvaa, kehittyy ja oppii uutta sen tahtomisensa kautta. Annetaan lasten kokeilla ja onnistua. Lohdutetaan kun ei onnistu, opetellaan yhdessä. "Ite!" on hyvä juttu, ja voisihan sitä opetella kysymään itsekin, että "Auttaako äiti?" eikä vain mennä ja tehdä puolesta.
kuin meidän arkea ja myös saman ikäinen lapsi :)