Tampereen

Näinä päivinä tulee 90v.kun lahtaripetomurhaajat tappoivat paljon syyttömiä ihmisiä myös naisia.Nyt lahtarimurhaajat ovat itsekin jo joutuneet maan alle ,kaikki.Te jotka olette lahtarimurhaajien jälkeläisiä monessa polvessa toivon että tunnette piston sydämessänne,Ja että teidän murhaajaesiisät palavat nyt helvetissä .Tätä minä ja moni muu toivoo!!
4380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ja sun sukus tappamatta.

Äänestä

ihan kaikki ole vielä kuolleet, jos mukana lahtaamisessa oli nuoria.

En ymmärrä miten maallisen hyvän saaneet voivat mennä ampumaan lapsia äiteineen ilman järkevää syytä. Totta on että vaikka kirkko hienostelee, noita lahtaajia odottaa helvetin järven ranta. Kuolemat eivät olleet sodankäynnin aiheuttamia vaan ihmisen raa-an mielen aiheuttamaa tappamista. Punaiset tappoivat valkoisia sortajia, jotka olivat asemaansa hyväksikäyttäen tehneet pahaa heille ja hyvin harvoin vielä omasta kylästä olevia.

Äänestä

Ei siellä syyttömiä lahdattu, vaan kapinallisia maanpettureita.

Punaiset olivat kuulansa ansainneet. Ilman valkoisen armeijan taistelua oltaisiin liitytty suureen ja mahtavaan neuvostoliittoon ja parhaimmillaankin olisimme samssa tilanteessa kuin puola, tosin voisi olla ettei itsenäisyyttä olisi vieläkäään. ja joka tapauksessa meillä olisi yli miljoonan hengen venäläinen vähemmistö.

Harmi vaan että kaikki eivät tätä tajua vielä tänäänkään. Joka tapauksessa voidaan mennä juhlimaan tampereen vapautusta ja vapaussodan päättymistä itsenäisyydenkadulle muutaman päivän päästä!

Ikävä tosiasia on vielä se, että sodan raakuuteen vaikutti punainen terrori, mikä määritti sodan pelisäännöt. Ilman suinulan kaltaisia teurastuksia sodasta olisi selvitty vähemmin uhrein.

Äänestä
  • Lahtarit sen sijaan olivat raaakalaisia ja murhaajia.jotka myös tappoivat syytömiä naisia.Sinä joka kehtaat kirjoittaa että punaiset ovat kuulansa ansainneet.Sinulle minä toivon elämässäsi kaikkea isoa onnettumuutta ja sairautta,ja kuolemasi jälkeen helvetin tulta!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


murhista kirjoitti:

Näinä päivinä tulee 90v.kun lahtaripetomurhaajat tappoivat paljon syyttömiä ihmisiä myös naisia.Nyt lahtarimurhaajat ovat itsekin jo joutuneet maan alle ,kaikki.Te jotka olette lahtarimurhaajien jälkeläisiä monessa polvessa toivon että tunnette piston sydämessänne,Ja että teidän murhaajaesiisät palavat nyt helvetissä .Tätä minä ja moni muu toivoo!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu