Koulutusta

Ensimmäiseksi kysyn,montako sataa tai-poimijaa tulee ensi syksynä Suomussalmelle?Muuta haittaa heistä ei ole minulle ollut kun noi paskajätökset.Metsissä viime syksynä oli paikoin jätöksiä niin että lankeilla meinasin,eikä minkäänlaesta monttua kaivaneet/peitelleet.Onko peräti majoittajat antaneet ohjeeksi "paskantakaa mettään,tulee halavemmaksi".Ei ole sekään yhtään hauskaa kun metsästysaikaan koira piehtaroi nuissa jätöksissä.Vieläkin tutkapanta on tai-jätöksessä.
Ottakaa opiksi tai-majoittajat ensisyksyksi ja opettakaa tavoille.Tervetuloa Thaimaalaiset ensi syksynäkin.Kunhan vain saatte opetusta majoittajilta.
4324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

metsässä. Toimii metsänparannuslantana. Sitäpaitsi jotkut kiihottuu paskasta. Voi kokeilla jos osuu läjälle.

Äänestä

paskoihin.
Kyllä sinne metsiin mahtuu niin metsäneläinten kuin ihmistenkin vähäiset ulosteet. Ilmaista lantaa puustolle ja luonnolle.
Aloittajalla taitaa olla ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan, vaikka muuta yrittikin lopuksi väittää.

Äänestä
  • Minulla.Itse en poimi marjoja myyntimääriä enkä muutenkaan ole heitä vastaan.Mutta jos kymmeniä poimijoita muutaman hehtaarin alueelle kakkii useamman päivän ajan,niin peitellähän ne ainakin pitäisi.Minä ainakin metsässä jos kakin niin peittelen varmasti.Tänne soppii ulkomaalaisie,kunhan siistinä metässä ovat.

    Äänestä

  • ennakkoluuloja kirjoitti:

    Minulla.Itse en poimi marjoja myyntimääriä enkä muutenkaan ole heitä vastaan.Mutta jos kymmeniä poimijoita muutaman hehtaarin alueelle kakkii useamman päivän ajan,niin peitellähän ne ainakin pitäisi.Minä ainakin metsässä jos kakin niin peittelen varmasti.Tänne soppii ulkomaalaisie,kunhan siistinä metässä ovat.

    oli helkkarin hyvät ravintolakokit laittamassa ruokaa.
    Kolmesti päivässä syötiin kunnolla ja riukumiinoja tuli ympäri kankaita.
    Varoen sai loppuajasta mennä kevennykselle, kun ei tiennyt mitä mättään takana odottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tai-poimijoille kirjoitti:

Ensimmäiseksi kysyn,montako sataa tai-poimijaa tulee ensi syksynä Suomussalmelle?Muuta haittaa heistä ei ole minulle ollut kun noi paskajätökset.Metsissä viime syksynä oli paikoin jätöksiä niin että lankeilla meinasin,eikä minkäänlaesta monttua kaivaneet/peitelleet.Onko peräti majoittajat antaneet ohjeeksi "paskantakaa mettään,tulee halavemmaksi".Ei ole sekään yhtään hauskaa kun metsästysaikaan koira piehtaroi nuissa jätöksissä.Vieläkin tutkapanta on tai-jätöksessä.
Ottakaa opiksi tai-majoittajat ensisyksyksi ja opettakaa tavoille.Tervetuloa Thaimaalaiset ensi syksynäkin.Kunhan vain saatte opetusta majoittajilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu