Kauppatieteet

Mitä aineita kannattaa lukioon valita/mitkä ovat edellytykset, jos aikoo mennä lukemaan kauppatieteitä lukion jälkeen?
3909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Englanninkieli on hyvä hallita mahdollisimman hyvin, joten lukiossa kannattaa käydä kaikki mahdolliset A-englannin kurssit. Pitkästä matikasta on myös hyötyä ja jos menee lukeen kansista tai laskista, niin silloin siitä pitkästä matikasta on vielä enemmän hyötyä, mutta ilmankin kyllä pärjää.

Äänestä

Edellisen kanssa samaa mieltä. Englantia on hyvä osata, mutta sitä nyt pitää osata alalla kuin alalla.

Pitkää matikkaa ei oikeastaan tarvitse laskentatoimessa. Itse olen suorittanut lyhyen matikan, mutta olisihan se hienoa, jos olisi fiksu pitkän matikan osaaja :) Totuus kuitenkin on, että sellaiset tyypit menevät opiskelemaan jotain ihan muuta kuin kauppatieteitä. Joten: lyhyellä pärjää vallan mainiosti.

Muuten lukion kurssit eivät kauppatieteissä mielestäni juurikaan avita. Enemmän merkkaa mielestäni se, että lukiossa oppii luku- ja kirjoitustekniikoita ja kokonaisvaltaista näkökulmaa asioihin. Näistä on hyötyä yliopistoissa ja kauppakorkeakoulussa.

T: ylioppilas vuosimallia 2002, tradenomi, kauppatieteiden ylioppilas (pääaineena laskis)

Äänestä
  • Englantia kannattaa opiskella, monet tenttikirjatkin on englanniksi, artikkeleista puhumattakaan. Mutta myös muita kieliä kannattaa lukea, koska tutkintovaatimukset velvoittavat toisen kotimaisen ja enkun lisäks opiskelemaan vielä jotain muuta kieltä. Helpommalla pääsee jos aloittaa jo lukiossa sillä alkeiskurssit mennään korkeakoulussa paljon nopeammalla tahdilla.

    Matikkaa kannattaa opiskella, lyhyelläkin pärjää ainakin laskentatoimessa, olisko jopa parempi valinta kun se on paljon käytännönläheisempää. Kansikseen varmasti enemmän hyötyä pitkästä matikasta.

    Muista lukion kursseista ei juurikaan ole ehkä hyötä, paitsi jos ajattelee sivuaineeksi esim psykologiaa, tämä mahdollista ainakin joissain maakuntayliopistojen tiedekunnissa. Ehkä sitten myös yhteiskuntatieteet tms voisivat olla hyödyksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauppiik kirjoitti:

Mitä aineita kannattaa lukioon valita/mitkä ovat edellytykset, jos aikoo mennä lukemaan kauppatieteitä lukion jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu