Ei tarvitse sitten välttämättä mäkättää eikä haukkua minua
Ongelmana on mieheni ex(yllätys yllätys)hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia joista johtuen vuoden aikana käy hyvin monta kertaa niin että hän pyytää että otamme lapsen meille koska hänellä menee hermot kyseiseen lapseen eikä jaksa. No tälläinen yhteydenotto tuli jälleen ja nyt sitten sanoin että aion ottaa yhteyttä lastensuojeluun jos tämä taas toistuu. Hän on lastensuojelun asiakas, on sieltä itse pyytänyt apua ja lapsi on meinattu huostaanottaa ellei me emme olisi lasta ottaneet luoksemme.
Minä rakastan tätä lasta, mieheni rakastaa(tietenkin) minä en rikkonut tätä liittoa, sen teki mieheni ex. Minä en ole mieheni ja hänen esikoislapsensa välissä.
Ongelma on vain se että onko se oikein? Te eksät jotka tätä luette sanotte varmaan että hän on kuitenkin lapsen äiti. Niin on mutta, tämä lapsi on ennenkin reagoinut ja reagoi edelleen äitinsä huonoihiin kausiin. Itselläni on 3 lasta, olen sanonut että mielellään lapsi voisi tänne tulla asumaan, eikä kärsiä äitinsä ongelmista, 4 lasta menee siinä missä kolmekin mutta ideaalisin homma olisihan se että lapsi pysyisi äidillään, ollaan me äidit kuitenkin tärkeintä lapsillemme mutta missä kulkee se raja? Missä vaiheessa kannattaa alkaa ottaa asioista selvää ja tehdä jotakin? Olen katsonut vierestä 3 vuotta tämän äidin huutamista ja uhkailemista ja käyttäytymistä omaa lastansa kohtaan, myöskin lapsi tuntuu välillä olevan se aikuinen siinä perheessä. Olisi vain niin kiva jos hän pääsisi viettämään ihan normaalia lapsi elämää.
Nythän mä saan hirveesti haukkuja, se ei ole sun lapses, älä puutu jne.
Ongelmana on mieheni ex(yllätys yllätys)hänellä on mielenterveydellisiä ongelmia joista johtuen vuoden aikana käy hyvin monta kertaa niin että hän pyytää että otamme lapsen meille koska hänellä menee hermot kyseiseen lapseen eikä jaksa. No tälläinen yhteydenotto tuli jälleen ja nyt sitten sanoin että aion ottaa yhteyttä lastensuojeluun jos tämä taas toistuu. Hän on lastensuojelun asiakas, on sieltä itse pyytänyt apua ja lapsi on meinattu huostaanottaa ellei me emme olisi lasta ottaneet luoksemme.
Minä rakastan tätä lasta, mieheni rakastaa(tietenkin) minä en rikkonut tätä liittoa, sen teki mieheni ex. Minä en ole mieheni ja hänen esikoislapsensa välissä.
Ongelma on vain se että onko se oikein? Te eksät jotka tätä luette sanotte varmaan että hän on kuitenkin lapsen äiti. Niin on mutta, tämä lapsi on ennenkin reagoinut ja reagoi edelleen äitinsä huonoihiin kausiin. Itselläni on 3 lasta, olen sanonut että mielellään lapsi voisi tänne tulla asumaan, eikä kärsiä äitinsä ongelmista, 4 lasta menee siinä missä kolmekin mutta ideaalisin homma olisihan se että lapsi pysyisi äidillään, ollaan me äidit kuitenkin tärkeintä lapsillemme mutta missä kulkee se raja? Missä vaiheessa kannattaa alkaa ottaa asioista selvää ja tehdä jotakin? Olen katsonut vierestä 3 vuotta tämän äidin huutamista ja uhkailemista ja käyttäytymistä omaa lastansa kohtaan, myöskin lapsi tuntuu välillä olevan se aikuinen siinä perheessä. Olisi vain niin kiva jos hän pääsisi viettämään ihan normaalia lapsi elämää.
Nythän mä saan hirveesti haukkuja, se ei ole sun lapses, älä puutu jne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lapsi tarvitsee apua, sehän on selvä. Voisiko lapsen isä ottaa vastuullisemman roolin tässä? Tehdä ne ilmoitukset ja ilmoittaa halukkuutensa ottaa lapsi teille asumaan. Voihan ratkaisu olla väliaikainenkin, jos on toivoa, että äiti sillä aikaa saisi itseään hoidettua parempaan kuntoon. Äitikin tarvitsee apua, se on selvä, ja sitä hänen pitää hakea ammattiauttajilta.
kuvioissa on perheneuvolat ja sossu mukana. Isä ei uskalla lähteä hakemaan oikeudesta apua vielä.
Isä käy myös mukana perheneuvolan tapaamisissa, yhteishuoltajuutta hänellä ei ole, vaan tyhmyyksissään meni antaa huoltajuuden kokonaan eksälle. Tuntuu vaan lapsen suhteen pahalta välillä, muutenkin lapsen on aika arka, meillä ollessaan pitää pitää äitinsä kuvaa tyynyn alla(tästä tavasta ollaan päästy jo) itkut tulee joka ilta eikä pelkästään omaa äitiään kohtaan vaan myös isäänsä joka kuitenkin pysyy samassa huushollissa, eli ei lähde minnekkään, lapsi näkee isänsä heti aamusta kun herää. Lapsi joskus joutuu kotonaan pärjäämään itse kun äiti ei pääse sängystä ylös näinä huonoina kausina
Lapsen lapsuus on tainnut jäädä hyvin ankeaksi...
Jotta hänestä voisi kasvaa terve aikuinen, hänen tulisi saada olla ilman pelkoa ja ilman aikuisen vastuuta, olla vain - lapsi, leikkiä, murehtimatta. Jospa voisitte hänelle sen tarjota, lapsi voisi sulaa pelkojensa kuoresta, jos olisi turvallinen paikka elää lapsena.
Valitettavasti tuo äitiyden myytti istuu kulttuurissamme lujasti. En kiellä, etteikö äiti olisi lapselle erittäin tärkeä, mutta varmasti on monia tapauksia joissa isä on kuitenkin se parempi lähivanhempi lapselleen.
Ei ole mitään syytä mielestäni pitää ketään lasta itseisarvoisesti äitinsä hoidossa vain siksi, että kyseinen vanhempi on sattunut olemaan se synnyttänyt osapuoli.
Jos huostaanottoa on jo noinkin pitkälle mietitty, niin en usko, että *tässä*tapauksessa* ideaalitilanne on lapsi pysyisi äidillään. Minusta on oikein, että tuommoisessa tilanteessa lapsi siirtyy isälleen, oli hällä se se nyksä tai ei.
(ärsyttää tämä "exät vs. nyksät" sota, ihan samanlaista loanheittoa kuin Uskottomuuspalstalla on "ykköset vs. kakkoset" sota. Ei puhuta asioista vaan keskitytään loanheittoon - aikuiset ihmiset)
aloitteen tuohon pitäisi lähteä lapsen jommankumman vanhemman tai sitten viranomaisten taholta.
He ovat tässä asiassa asianomaisia ja asiantuntijoita.
Ja kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, että asiaan on puututtava. Voisi olla ihan hyvä, että te kaikki miettisitte lastensuojelussa vaihtoehtoja, esim. sitä että äiti olisi etävanhempana tai että lapsi viettäisi teidän luona enemmän aikaa. Siten äitikin voisi saada asioitaan kuntoon ja nauttia äitiydestään ja vanhemmuudestaan.
Pieni pelko tässä voi olla, että äiti ei uskalla kohta ottaa teihin yhteyttä pelätessään lastensuojelua, ja lapsi joutuu kärsijäksi :(. Seuratkaa tilannetta, vaikka äiti ei mitään enään ilmoittelisikaan.