Hei,
olisikos neuvoja/mielipiteitä, kuinka pitäisi toimia, kun mies haluaisi isot kirkkohäät ja minä en. Seurusteltu on 3,5v, joista kihloissa jo 2,5. Vauvakin syntyy pian, mutta naimisiin emme ole päässeet, kun emme saa sovittua häistä.
Olen 28v, mies 29, enkä ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka menevät naimisiin valkeissa hääpuvuissa ja huntujen kera, omat kakarat pyörimässä helmoissa. Jo kirkossa käyminen ahdistaa minua suunnattomasti, olen eronnut kirkosta jo vuosia sitten.
Mies kuuluu kirkkoon ja aina halunnut isot kirkkohäät, minä siviilivihkimisen. Mies suostuisi kyllä siviilivihkimiseen ja nyt vauvan myötä on puhuttu myös ristiäisten ja vihkimisen yhdistämisestä (vihkiminen maistraatissa, avioliiton siunaus ja kaste kirkossa. läsnä perhe ja lähimmät ystävät, yhteensä n. 50 henkeä).
Asia on siis periaatteessa sovittu, mutta tiedän, että miestäni harmittaa. Se taas ahdistaa minua, en haluaisi evätä toiselta hänen haluamiaan iloisia, isoja häitä. Pitäisikö naimisiin menoa siis jälleen siirtää? Tuntuu, että olen painostanut hänet pienimuotoiseen vihkimiseen.
Toisaalta olen itse suostunut miehen (ja osin suvunkin) vuoksi siihen, että lapsi kastetaan, vaikka asia ahdistaakin minua. Onko siis riittävän reilu kompromissi, että mieheni ei saa haluamiaan häitä ja minä joudun liittämään lapseni kirkkoon? (edessä lienee myös isoja kiistoja kristillisestä kasvatuksesta muuten mukavien mutta todella uskovaisten appivanhempieni kanssa).
olisikos neuvoja/mielipiteitä, kuinka pitäisi toimia, kun mies haluaisi isot kirkkohäät ja minä en. Seurusteltu on 3,5v, joista kihloissa jo 2,5. Vauvakin syntyy pian, mutta naimisiin emme ole päässeet, kun emme saa sovittua häistä.
Olen 28v, mies 29, enkä ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka menevät naimisiin valkeissa hääpuvuissa ja huntujen kera, omat kakarat pyörimässä helmoissa. Jo kirkossa käyminen ahdistaa minua suunnattomasti, olen eronnut kirkosta jo vuosia sitten.
Mies kuuluu kirkkoon ja aina halunnut isot kirkkohäät, minä siviilivihkimisen. Mies suostuisi kyllä siviilivihkimiseen ja nyt vauvan myötä on puhuttu myös ristiäisten ja vihkimisen yhdistämisestä (vihkiminen maistraatissa, avioliiton siunaus ja kaste kirkossa. läsnä perhe ja lähimmät ystävät, yhteensä n. 50 henkeä).
Asia on siis periaatteessa sovittu, mutta tiedän, että miestäni harmittaa. Se taas ahdistaa minua, en haluaisi evätä toiselta hänen haluamiaan iloisia, isoja häitä. Pitäisikö naimisiin menoa siis jälleen siirtää? Tuntuu, että olen painostanut hänet pienimuotoiseen vihkimiseen.
Toisaalta olen itse suostunut miehen (ja osin suvunkin) vuoksi siihen, että lapsi kastetaan, vaikka asia ahdistaakin minua. Onko siis riittävän reilu kompromissi, että mieheni ei saa haluamiaan häitä ja minä joudun liittämään lapseni kirkkoon? (edessä lienee myös isoja kiistoja kristillisestä kasvatuksesta muuten mukavien mutta todella uskovaisten appivanhempieni kanssa).
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meillä oli vähän samankaltainen tilanne, mies halusi isot (kirkko)häät, kun kaikilla kavereillakin oli ollut. Minä taas olen ollut naimisissa aiemminkin, enkä enää olisi halunnut isoja juhlia. En myöskään kuulu kirkkoon. Luulinkin jo, että emme koskaan pysty menemään naimisiin, koska hääajatukset olivat meillä yhtä kaukana toisistaan kuin kuu on maasta.
Meillä asiat kuitenkin ratkesivat, niin että kumpikin oli tyytyväinen! Minä sain pienimuotoisen kotivihkimisen (siviiliseremonia). Miehen toiveet toteutuivat hääjuhlassa, johon saapui 90 vierasta, lähinnä miehen ystäviä. Juhlan yhteydessä oli myös avioliiton siunaus, tuskin papin aamen minullekaan pahaa teki. Avioliitto on sen verran haasteellinen yritys nykyään, kaikki apu (ylhäältäkin) saattaa olla tarpeellista :o)
Ymmärrän huolesi. Olisiko mahdollista muuttaa suunnitelmia tyyliin Saimi Hoyer, eli siviilivihkiminen ennen vauvan syntymää ja isot juhlat avioliiton siunaamisineen noin vuoden kuluessa. Liian pienet juhlat saattavat jäädä häiritsemään miestäsi (ja viestistäsi päätellen myös sinua). Avioliiton siunauksessa kukaan ei odota sinun esiintyvät neitseellisissa hunnuissa ja valkoisessa, sinähän olet jo naimisissa oleva nainen, jolla on lapsi.
Sitä kirkkoon liittämistä harkitsisin vielä. Minäkin ajattelin ensin, että jos saisimme lapsia, heidät voitaisiin liittää isänsä seuraksi kirkkoon, mutta nyttemmin olen tullut epäilevälle kannalle. Minulle lapsen liittäminen uskonnolliseen yhteisöön, johon en usko, olisi kyllä liian kova pala. Asia ei meillä tosin ehkä koskaan tule ajankohtaiseksi, lapsia ei ole kuulunut.
Vaimo on miehensä palvelija, omaisuutta. Hänen päätöksensä on se minkä mukaan mennään.
Oikeuslaitos ja femakot tekivät teistä tasa-arvoisia, mutta Jumala teki teistä naisia.
Näin se vain on.
Otan kantaa ensin tuohon lapsen kasvatukseen. Ensinnäkin, kyseessä on sinun ja miehesi lapsi, hänen kasvatuksestaan päätätte te kaksi yhdessä. Tämä asia kannattaa tehdä isovanhemmille selväksi mieluiten jo ennen lapsen syntymää. Toisaalta olet suostunut siihen että lapsi kastetaan, jolloin voidaan myös olettaa että lapsi saa kristillisen kasvatuksen. Siitä on kuitenkin turha liikaa ahdistua, sillä kristillisissä arvoissahan ei mitään pahaa ole, ja kasvettuaan riittävästi ihmisenä, lapsesi voi itse päättää haluaako kuulua kirkkoon vai ei.
Voidakseen tehdä parhaan mahdollisen päätöksen, hänelle on kerrottava asioista puolueettomasti, esim. kertomalla että kristinusko opettaa asiasta näin ja näin. Pahin mahdollinen tilanne on sellainen, jossa sinä morkkaat kristinuskoa ja miehesi ja hänen sukunsa taas esittävä kristinuskon asiat tyyliin: tämä on ainoa totuus ja kaikki toisin uskovat ovat väärässä.
Häistä taas... Jos itse kirkko paikkana ahdistaa sinua (ahdistaa minuakin, en tiedä miksi), voittehan pitää avioliiton siunaamisen ja lapsen kastamisen jossain muualla (jos se käy miehellesi), vaikka juhlapaikalla. Tilaisuus nyt ei kuitenkaan ole kovin pitkä.
On hienoa huomata, etten ole ongelmineni yksin. Meillä ei avioliitto vielä ihan heti suunnitelmissa. (tiedä sitten koskaan näitten näkemyserojen takia)
Mieheni kuvitteli pitkään (ja varmaan yhä, vaikka asiasta on keskusteltu), että minä liittyisin takaisin kirkkoon, jotta hän saa papin aamenen ja isot kirkkohäät. Ajatus siviilivihkimisestä ja avioliiton siunauksesta ei uppoa millään, eikä hän tunnu ymmärtävän, että jo avioliiton siunaus on minulta suuri myönnytys.
Isoja häitäkään en tahtoisi. Hirveä näpertely kaikkine yksityiskohtineen ja stresseineen ei kiinnosta. Erottuani kirkosta 10 vuotta sitten ehdin jo tottua ajatukseen pienimuotoisesta siviilivihkimisestä, jos minä joskus miehen löytäisin.
Lasten kastamisesta ei sentään tarvitse tapella, sillä minulle on aivan sama minkä instituution alle lapsi kuuluu siihen asti, kunnes on valmis tekemään itse omat päätöksensä.
Kertokaapa täällä kokemuksia hyvistä kompromisseista.
Jos kova työtaakka on ainoa syy miksi et halua isoja juhlia, niin eikö olisi reilua että miehesi järjestäisi juhlat, koska hän on se joka ne haluaa. Kyllä mieskin osaa juhlat järjestää, ja sen mitä ei osaa, voi pyytää apua vaikka suvulta, ja osan palveluista voi myös ostaa jos varat antaa myöden. Sinä hoitaisit vain itsesi paikalle. Eri asia tietysti jos et halua koko juhlia.
Kuulostaa kyllä hiukan itsekkäältä vaatimukselta että sinun pitäisi liittyä kirkkoon vain kirkkohäiden vuoksi. Tuskin mieskään suostusi kääntymään toiseen uskoon jos sinä yhtäkkiä päättäisitkin haluta sen mukaisen vihkiseremonian. Ja eikös avioliiton siunaaminen kaavana ole hyvin samanlainen kuin kirkollisen vihkimisen kaava? Voisitteko mennä vihille maistraatissa (tai missä tahansa, mutta kuitenkin siviilivihkimisellä) vain lähimpien läsnäollessa ja pitää sitten myöhemmin häät, niin että vieraat tulevat ensin kirkkoon jossa avioliittonne siunataan (kaava siis hyvin vihkimistä vastaava) ja sitten siirrytään juhlapaikalle. Tällöin sinä saat pienimuotoisen siviilivihkimisen ja miehesi isot kirkkohäät (no ainakin melkein).
Muista myös huomauttaa miehellesi, että Jumala on läsnä kaikkialla, eikä Jumalan siunaamaan liittoon tarvita sen enempää pappeja kuin kirkkojakaan.