Kesä

tulee vauhdilla ja sukset aion pistää odottamaan uusia lumia varastoon. Tänä talvena ei tullut paljoa hiihdettyä mutta kuitenkin 80km. Se on aika paljon vähemmän kuin ennen mutta olen tosi iloinen että pääsin edes tämän verran. Nyt pääsin kipuhoitoon sairaalaan jossa on motivoitunut uusi anestesialääkäri jonka kunnianhimo on tutkia kipua ja etsiä niihin paras mahdollinen hoito.
Odotan innolla hoitoa ja sitä kautta vieläkin parempia päiviä. Innolla odotan myös, pääsyä kokeilemaan rullaluistelua koska se ei ole rasittavaa kuin hiihto kun menee rauhallisesti. (On toki kovaa jos niin haluaa)
Lääkäri ei antanut paljon toivoa hiihtää enää esim. Finlandiaa mutta minä kun en usko sitä. Vaikka tänä vuonna jäi Finlandia ja Pogostakin hiihtämättä on valmistautuminen énsivuoden hiihtoihin alkanut enkä tingi siitä pätkääkään. Tavoite on sama kuin sillon kun alkoi projekti Sydänteholta Finlandiaan. (Eihän minun pitänyt silloinkaan pystyä siihen).
Kirjottelut jäi vähiin tänä talvena tänne mutta olen ollut aktiivisesti lukemassa muitten kokemuksia ja hienoa, että uusia hiihtäjiä tulee vaan lisää koko ajan ja voin kokemuksesta sanoa, että täältä saa erittäin hyviä neuvoja. Paljon on ollut myös potaskaa mutta meitä on niin moneksi ja sitä paitsi potaskan kirjoittajatkin ovat hyviä jossain asiassa heillä vaan on jostain syystä paha-olo ja he lievittävät oloaan sivujen kautta. Yritetään vaan ymmärtää heitä.

Liikkumisen puutteen takia minulle on alkanut tulla tuota keskivartaloa mukavasti. Niin mukavasti, että kävin jopa ravitsemusterapeutilla hakemassa oppia ruokavalion kanssa. Hirveesti pitää syödä jos meinaa laihtua.
Painoa on kertynyt 9kg lisää ja nyt on alettava tekemään töitä sen eteen. JOs en pääse liikkumaan niin on katsottava mitä syö. Siinä pulma miehelle joka rakastaa syömistä. Uskon kun asenne kolahtaa kohdalleen tämäkin hoituu.
Kaikkea hyvää sinulle ja oikein hyvää kevättä ja kesää ja toivotaan, että kesästä tulee ikimuistoinen.
Ps.Lentopallo tyttöjen kanssa ollaan jo SM-välierissä, voiton päässä FINAALI.
4854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sehän on melko selvä juttu..aamulla kävin jo aikasee hiihtämässä..-5 oli pakkasta ja luistava keli!
kohta oon lähössä rullaamaan..eka lenkki..odotan mielenkiinolla miten toi uusi rullaluistin toimii..tasotusta ei pitäs tulla niitten puoleen yhtään kesän kahinoissa..se on ukosta kiinni pelkästään!
senverran oon kokeillu niitä eräässä teollisuushallissa ja on aika livakat vehkeet!
tuli tosta syömisestä mieleen..useita kertoja päivässä pieninä annoksina kun syö OIKEATA ruokaa..laihtuu takuuvarmasti vaikkei paljon liikkuskaan!

Äänestä

sopiiko kysyä mikä sairaus on estanyt harjoittelun ja massatapahtumat?

Äänestä
  • Tervehdys pitkästä aikaa!
    Tässä on toivuttu vanhoista ja uusia on tullut. Nyt tuli pullistus selkään vatsaan päin ja siinä rytäkässä viottui lantiopohjanlihaksille menevä hermo. Se on pois lähes kokonaan käytöstä(Hyvä kun pysyy tavarat sisällä)
    Pullistuma on vaikeassa paikassa ettei voi leikata tai voi mutta riskit ovat suuret.

    HIrvee hinku olis harjotella ja kuntoilla mutta näitten takia on joutunut löysäämään.
    Tänään illalla kuntoilin hiukan ja huomenna piikille heti aamusta klo 06:45.

    Äänestä

  • jepjep65 kirjoitti:

    Tervehdys pitkästä aikaa!

    no ei oo kyllä helppoo aikaa lainkaan sulla! Toivottotavasti pääset harjottelemaan taas mahdollisimman pian kovempaakin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jepjep65 kirjoitti:

tulee vauhdilla ja sukset aion pistää odottamaan uusia lumia varastoon. Tänä talvena ei tullut paljoa hiihdettyä mutta kuitenkin 80km. Se on aika paljon vähemmän kuin ennen mutta olen tosi iloinen että pääsin edes tämän verran. Nyt pääsin kipuhoitoon sairaalaan jossa on motivoitunut uusi anestesialääkäri jonka kunnianhimo on tutkia kipua ja etsiä niihin paras mahdollinen hoito.
Odotan innolla hoitoa ja sitä kautta vieläkin parempia päiviä. Innolla odotan myös, pääsyä kokeilemaan rullaluistelua koska se ei ole rasittavaa kuin hiihto kun menee rauhallisesti. (On toki kovaa jos niin haluaa)
Lääkäri ei antanut paljon toivoa hiihtää enää esim. Finlandiaa mutta minä kun en usko sitä. Vaikka tänä vuonna jäi Finlandia ja Pogostakin hiihtämättä on valmistautuminen énsivuoden hiihtoihin alkanut enkä tingi siitä pätkääkään. Tavoite on sama kuin sillon kun alkoi projekti Sydänteholta Finlandiaan. (Eihän minun pitänyt silloinkaan pystyä siihen).
Kirjottelut jäi vähiin tänä talvena tänne mutta olen ollut aktiivisesti lukemassa muitten kokemuksia ja hienoa, että uusia hiihtäjiä tulee vaan lisää koko ajan ja voin kokemuksesta sanoa, että täältä saa erittäin hyviä neuvoja. Paljon on ollut myös potaskaa mutta meitä on niin moneksi ja sitä paitsi potaskan kirjoittajatkin ovat hyviä jossain asiassa heillä vaan on jostain syystä paha-olo ja he lievittävät oloaan sivujen kautta. Yritetään vaan ymmärtää heitä.

Liikkumisen puutteen takia minulle on alkanut tulla tuota keskivartaloa mukavasti. Niin mukavasti, että kävin jopa ravitsemusterapeutilla hakemassa oppia ruokavalion kanssa. Hirveesti pitää syödä jos meinaa laihtua.
Painoa on kertynyt 9kg lisää ja nyt on alettava tekemään töitä sen eteen. JOs en pääse liikkumaan niin on katsottava mitä syö. Siinä pulma miehelle joka rakastaa syömistä. Uskon kun asenne kolahtaa kohdalleen tämäkin hoituu.
Kaikkea hyvää sinulle ja oikein hyvää kevättä ja kesää ja toivotaan, että kesästä tulee ikimuistoinen.
Ps.Lentopallo tyttöjen kanssa ollaan jo SM-välierissä, voiton päässä FINAALI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu