Miten teidän nyksänne eli uudet miehenne ovat suhtautuneet lapsiinne?
Ovatko he arkea jakavia vai vierailevia tähtiä? Ovatko he osa perhettänne, kantavatko he vastuuta lapsistanne? Ottavatko he osaa kasvatukseen vai lymyävätkö pois vastuun alta? Saavatko he olla perheessänne tasavertaisia aikuisia, jotka omassa kotonaan ovat mukana luomassa sääntöjen, oikeuksien ja velvollisuuksien käytäntöä? Vai ovatko he yksi lapsi lisää joukossa?
Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia variaatioita mies"nyksistä" löytyy, ja miten usein lähiäitinä toimivan äidin uusperheen perustaminen sujuu.
Ovatko he arkea jakavia vai vierailevia tähtiä? Ovatko he osa perhettänne, kantavatko he vastuuta lapsistanne? Ottavatko he osaa kasvatukseen vai lymyävätkö pois vastuun alta? Saavatko he olla perheessänne tasavertaisia aikuisia, jotka omassa kotonaan ovat mukana luomassa sääntöjen, oikeuksien ja velvollisuuksien käytäntöä? Vai ovatko he yksi lapsi lisää joukossa?
Olisi mielenkiintoista tietää, millaisia variaatioita mies"nyksistä" löytyy, ja miten usein lähiäitinä toimivan äidin uusperheen perustaminen sujuu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...on suurin osa ilman sitä toista puoliskoa, mikä toki selittää paljon tiettyjen kirjoitusten tasosta.
Uusperheellisten palsta tämä kuitenkin siis on?
Minusta eniten uusperheellinen on lähivanhempi, joka on perustanut uuden perheen. Etävanhemman uusperhe on vain osa-aikainen. Ja muuten - on helpompaa olla yhtenä porukkana pidemmän ajan kerrallaan kuin vähemmän, arki kun alkaa soljumaan aina sujuvammin, mitä pidempi aika on käytössä. Vrt. kesälomat ja pelkät viikonloput etän luona.
Varmasti paljon nyksien (naispuolisten, etävanhemman uusien puolisoiden) kirjoitusten ongelmista perustuu juuri siihen, että ollaan perhettä mutta kuitenkin niin vähän aikaa kerrallaan. Lähikodin tavat ja tottumukset istuvat tiukemmassa - ja voivat toki olla toimivampiakin, mutta voivat myös tuntua itselle vieraalta. Etävanhempi taas usein lankeaa lasten "ylihuomioimiseen" koska näkee heitä vähemmän - toisin sanoen lellimiseen, joka voi asettaa perheeseen syntyneen yhteisen lapsen eriarvoiseen asemaan, tai lapsettomasta muuten vain tuntua erikoiselta tavalta olla vanhempi. Lastenhan syytä se ei ole, vaan sen etävanhemman, joka ei näe metsää puilta. Nämä kuitenkin varmasti ovat osasyitä joihinkin nyksien kokemiin ongelmallisiin tunteisiin osa-aikauusperheessään.
Olisi tosiaan kiva kuulla, miten ne ajallisesti enemmän uusperhettä elävät kokevat perheytensä.
Ehdin jokusen vuoden olla lasteni kanssa kolmin, ennen kuin avomieheni astui kuvioihin. Hänellä ei ole omia lapsia, mutta on silti osallisutunut arkeemme täysipainoisesti ottaen vastuun kodistamme ja myös lapsistani.Yhdessä mietimme jos ongelmakohtia ilmenee,ja yhtälailla hän ottaa vastuun lapsista kun tarve vaatii. Hän auttaa vanhempaa lasta läksyissä, jos on kotona ennen minua ja vie nuoremman päiväkotiin aamuisin. muutenkin huolehtii lapsista silloin kun minulla on menoja. Päävastuu on toki kuitenkin minulla. Lyhyesti voisi sanoa että avomieheni on läheinen aikuinen lapsilleni.
Tekee teinien kanssa asioita, kehuu, vaatii, komentaa. Välillä ärsyyntyy, mutta puolustaa lapsiani kuin leijona. Miehelläni on myös oma lapsi, saman ikäinen kuin minun lapseni.
Kurja tunnustaa, että mieheni on aktiivisempi ja osallistuvampi kuin lasten isä on tai on koskaan ollut. Lapset olivat jo "isoja" kun erosimme, on jännä huomata että vaikka nykyinen mieheni osallistuu ja kantaa vastuuta paljon enemmän kuin lasten isä, niin isä on aina isä. Bio isän paikkaa uusi kumppani ei horjuta.
Minulle tämä on hyvin antoisaa, koska mieheni omatoimisesti jakaa kanssani vastuuta. Entisessä liitossa koin kaiken vastuun olevan minulla.
Olen viiden äiti,avomies viiden isä.Melkein kaikki lapsemme ovat jo maailmalla,mutta näiden nuorimpien huolehtimiseen osallistumme molemmat tasapuolisesti.Ei ole väliä,kumpi hakee kummankin lasta,se hakee,jolle se siinä tilanteessa paremmin sopii.Muutenkin kai aika rennosti suhtaudumme,on sen verran kokemusta molemmilla lapsiperheiden arjesta,ettei pikkuasioista jaksa nipottaa.