Auttakaa

Ongelmanani ovat serkku-tyttöni koirat, jotka tulevat minulle silloin tällöin hoitoon. Olen eläinrakas ihminen ja itsellänikin on ollut joskus koira. Nämä serkkuni koirat ovat kuitenkin aika mahdottomia tapauksia, tai ainakin toinen niistä. Molemmat ovat sekaroituisia, toinen on jo viisi vuotias, isokokoinen koira ja toinen on pieni terrieri-perhoskoira sekoitus, vielä pentukoira. Tämä pikku koira on aivan ylienerginen tuhoaja, jota täytyy seurata koko ajan ja keksiä sille tekemistä, jotta se ei söisi huonekaluja. Joka kerta joudun nostamaan matot ja kengät yms. kiinnostavat tavarat jonnekin korkealle, jotta tämä pieni riiviö ei pääsisi niihin käsiksi. Olen hyvin tympääntynyt tähän pieneen koiraan, koska hermoni eivät kestä. Se puree minua jatkuvasti käsistä ja vain villiintyy jos kiellän. Noh, vanhemman koiran kanssa kyllä pärjään, mutta ongelmana sen kanssa on pissitys-kakitus lenkit, koska koira vetää aivan kamalasti, ja monet kerrat olen meinannut kaatua naamalleni lenkillä. Kyse on isosta koirasta.
Miten saan sanottua serkulleni, että en ehkä ole sopiva ihminen katsomaan hänen koiriaan? En haluaisi loukata häntä.
3259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ensinnäkin, kun pentukoira puree, älä kiellä sitä kuin yhden kerran, kun ei tottele mene sitten liikkumattomaksi, käännä sille selkä ja mene hetkeksi eri huoneeseen.
Jos hyppii, niin nosta polvi eteen koira juoksee siihen pahki, se vituttaa koiraa senverran että lopettaa muutaman kerran jälkeen. Polvenkanssa varot kuitenkin ettei mene pahoinpitelyn puolelle.

Ja et puhu mitään, koira saa kokea että on itse aiheuttanut joko sinun poistumisen tai polvitörmäyksen.

Eli eka kielto: ei tottele--->häippäset ovesta. Jos koira tukkii itseään perääsi niin tönäiset vain tylysti koiran pois.

MUTTA: KOiralle ei saa olla pitkävihainen. Pari minsaa eristyshoitoa riittää aluksi, jos ei auta niin telkeät sen vähäksi aikaa johonkin. Koira yleensä menee nukkumaan kun siihen ei reagoida ja se jää yksin. Vinkuu tietenkin hetken aikaa ensin.


Isolle koiralle voi auttaa, jos pysähdyt kun se vetää. Se oppii että vetäminen ei aiheuta pääsemistä vaan paikalleen jäämistä. Mutta se on aika pitkällinen projekti, koiralla pitäisi olla myös joku inhottavan tuntoinen panta kaulassa niin se ei haluaisi vetää.

surkea tilanne sulla, olisi serkkusi tehtävä opettaa koiransa eikä sinun!

Nuo koirat ovat aivan normaaleja, tarttisivat vain koulutusta enemmän.

Äänestä
  • Että teet noita juttuja jokainen kerta, ja toistat niinkauan että uppoaa kaaliin.

    Koiran pahin rangaistus on aina se, kun siltä ottaa pois sen mitä se haluaa.

    Pentu haluaa olla ihmisen kanssa, loogisesti häivyt kun se käyttöytyy huonosti.

    Tulet vain heti takaisin, kun huono käytös loppuu, ja palkitset ja kiität aina kun on hyvä käytös.

    Ei noiden kanssa muuten pärjää. Jos saat homman toimimaan, niin pian sinulle voi olla mukava asia, että koirulaiset tulevat. Yleensä ne myös kiintyvät siihen joka niitä rakastaa, eli kouluttaa. voi olla että kohta koirat heiluttavat sulle häntää enemän kuin serkullesi. Pane rajat pystyyn, tietystä käytöksestä tietty reaktio, ja aina samalla tavalla.

    Äänestä

olisi jos vaan kertoisit ettei homma sulle oikein sovi ja koskapa se ei oikeasti tunnu olevan hauskaa niin mitäpä itseäsi kiusaisit,tuskin kukaan siitä pysyvästi loukkaantuu?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SoTired kirjoitti:

Ongelmanani ovat serkku-tyttöni koirat, jotka tulevat minulle silloin tällöin hoitoon. Olen eläinrakas ihminen ja itsellänikin on ollut joskus koira. Nämä serkkuni koirat ovat kuitenkin aika mahdottomia tapauksia, tai ainakin toinen niistä. Molemmat ovat sekaroituisia, toinen on jo viisi vuotias, isokokoinen koira ja toinen on pieni terrieri-perhoskoira sekoitus, vielä pentukoira. Tämä pikku koira on aivan ylienerginen tuhoaja, jota täytyy seurata koko ajan ja keksiä sille tekemistä, jotta se ei söisi huonekaluja. Joka kerta joudun nostamaan matot ja kengät yms. kiinnostavat tavarat jonnekin korkealle, jotta tämä pieni riiviö ei pääsisi niihin käsiksi. Olen hyvin tympääntynyt tähän pieneen koiraan, koska hermoni eivät kestä. Se puree minua jatkuvasti käsistä ja vain villiintyy jos kiellän. Noh, vanhemman koiran kanssa kyllä pärjään, mutta ongelmana sen kanssa on pissitys-kakitus lenkit, koska koira vetää aivan kamalasti, ja monet kerrat olen meinannut kaatua naamalleni lenkillä. Kyse on isosta koirasta.
Miten saan sanottua serkulleni, että en ehkä ole sopiva ihminen katsomaan hänen koiriaan? En haluaisi loukata häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu