Viisas kissa?

Moikka!

Mulla on kohta vuoden ikäinen Tiikeri-kissa. Se on pääasiassa sisällä, mutta kesäisin saa olla mökillä vapaana.

Se osaa hakea leikkihiirtään ja muita leluja, sille voisi heittää niitä loputtomiin ja se käy aina tuomassa sen mun käteen asti takaisin.. Eli noutaa kuin koira.

Tuntee oman nimensä ja tulee kutsuttaessa heti luokse, niin sisällä kuin ulkonakin. Ja voi ulkona lähteä vaikka 5 kilometrin lenkille ja kissa kävelee koko ajan vieressä.

Sit se osaa antaa tassua..

Sitten se osaa avata vesihanan itse ja sorkkii / juo sitä vettä sitten.

Ja sitten se tykkää olla vaatekaapin ylähyllyllä. Se käy ensin avaamassa vaatekaapin oven alhaalta ja tämän jälkeen se kävelee sohvan päälle ja sieltä verhotangon päällä menevän "puukopan" päällä ja sieltä vaatekaapin päälle ja sitten kiepsauttaa itsensä sinne ylähyllylle..

Onko Tiikeri jotenkin poikkeuksellinen vai ovatko kissat tälläisia?

t. Olli
6542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja kaikki luulee olevansa koiria :D
Käyvät lenkillä mukana, istuvat ja antavat tassua
(yksi on vasuri)
Tulevat kutsuttaessa ja tuntevat nimensä,
vaikka kaikkien alut alkavat samalla tavalla.

Vanhin on orpokisu, joka tuli meille 7v sitten,
muut ovat 1-3 vuotiaita.
Meillä kisut ei saa mennä pöydille, eikä
kaappeihin.
Sohvalla saa loikoilla ja vuoteessakin saa nukkua.

Tuuletusikkunan voi illalla painaa hiljaa kiinni,
osaavat avata sen ulos mennessään.
(eivät kyllä sulje, heh)

Eli kisut on viisaita.
Turha sitten kenenkään vastata tähän,
että kissoja ei saa opettaa kuten koiria,
että se on niiden luonteen vastaista,
sillä totuus on, ettei kissa tee mitään,
mitä ei halua!
Siinä poikkeaa koirasta!

Äänestä
  • Ja kuka väittikään koirat palstalla että kissat ovat "tyhmimmistä"(ei tajua paljoo mittään..) ja koirat "älykkäimmästä" päästä..? Kissat ovat älykkäitä!

    Äänestä

En nyt sanoisi että kissasi on jotenkin poikkeuksellinen mutta en sano että se olisi yleistä kissoilla. Kissathan ja muut eläimethän ovat YKSILÖITÄ. Jotkut oppivat jotkut ei. Kissasi on varmasti viisas kissa! .... *maatiainen*

Äänestä
  • Mä uskon että kaikki kissat oppisivat temppuja. Kysehän on siitä miten paljon ja mitä kissojen kanssa touhutaan ja mitä niille opetetaan.

    Tosin onhan kissojakin jotka varmasti osaavat tehdä joitain asioita käskystäkin mutta eivät vain halua tehdä. Kissa on kuitenkin hyvin itsellinen ja pitää tärkeänä sitä että saa itse päättää mitä ja milloin tekee, joten jos ei huvita niin ei huvita.

    Aktiivinen omistaja saa kissansa innostumaan "tempuista". Mutta myös sisäkissa oppii/ haluaa tehdä temppuja enemmän kuin päivittäin ulkoilevat kissat - energiaa on sisällä olevalla kissalla enemmän kun sitä ei ole kulutettu juoksemiseen ja metsästämiseen.

    Äänestä

Sun kissas on kyl viisas.Harvat kissat osaa ees tulla sillo ku niitten nimee kutsutaa..

Äänestä

Kyllä jotkut kissat on viisaampia kun toiset, ihan niinkuin ihmisetkin..minun kissani on erikoistunut erilaisiin ääniin, avaa toki ikkunan itse kun haluaa ulos, samoin saunalle menevän oven. Jos saunan ovi on laitettu oikein kunnolla kiinni, se osaa huutaa tietyllä äänellä että se pitää avata: a-vaaa, a-vaaa...tämä ääni tulee vaan tässä tilanteessa, olen hokenut sitä sille aina siinä tilanteessa, muulloinkin tuntuu ihan kuin se osaisi matkia erilaisia äänteitä. Naukuu aina ku tulee sisälle, kun on syönyt kiittää, jos on erityisen hyvää ruokaa, mumisee syödessään...tuntee myös nimensä ja kun kilistelen keittiössä kissan omia kuppeja, tulee viivana katsomaa josko olis ruoka-aika taas vaihteeksi, kurkkaa kasseihini kun tulen kaupasta..jne.ihan tavallinen maatiaiskissa joka on tullut löytökissakodista meille. Ollut kerran jo jossain kodissa mutta olivat palauttaneet sen äänekkyyden vuoksi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiikeri kirjoitti:

Moikka!

Mulla on kohta vuoden ikäinen Tiikeri-kissa. Se on pääasiassa sisällä, mutta kesäisin saa olla mökillä vapaana.

Se osaa hakea leikkihiirtään ja muita leluja, sille voisi heittää niitä loputtomiin ja se käy aina tuomassa sen mun käteen asti takaisin.. Eli noutaa kuin koira.

Tuntee oman nimensä ja tulee kutsuttaessa heti luokse, niin sisällä kuin ulkonakin. Ja voi ulkona lähteä vaikka 5 kilometrin lenkille ja kissa kävelee koko ajan vieressä.

Sit se osaa antaa tassua..

Sitten se osaa avata vesihanan itse ja sorkkii / juo sitä vettä sitten.

Ja sitten se tykkää olla vaatekaapin ylähyllyllä. Se käy ensin avaamassa vaatekaapin oven alhaalta ja tämän jälkeen se kävelee sohvan päälle ja sieltä verhotangon päällä menevän "puukopan" päällä ja sieltä vaatekaapin päälle ja sitten kiepsauttaa itsensä sinne ylähyllylle..

Onko Tiikeri jotenkin poikkeuksellinen vai ovatko kissat tälläisia?

t. Olli

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu