Keskusta??

Riihimäen keskusta on nykyään siirtynyt rautatieaseman viereen Prismaan. Mitä järkeä tässä on?? Miksei Riihimäen päättäjät ole pitänyt parempaa huolta Riihimäen keskustasta, tarkoitan Hämeenkadun ympärille sijoittuvaa aluetta. Keskusta on nykyään ihan kuollut.
262812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Keskustan liikkeissä riittää asiakkaita, ja kauppa käy. Toisin kuin siellä Atomi-korttelissa, täällä ihmiset ostavat palveluja ja tuotteita. Prismassa ja siellä kauppakeskuksessa muutenkin on paljon ihmisiä, mutta kuinka moni ostaa sieltä mitään. Kuljeskellaan ja katsellaan vain, istutaan kahvikupin tai hampurilaisen ja kolan kanssa toista tuntia. Sekö on sitä vireää kaupankäyntiä. Uutuudenviehätys alkaa olla ohitse, ihmiset käyvät muuallakin kuin siellä Atomi-korttelissa.

Äänestä
  • Riittääkö vielä asiakkaita? 🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

voitu rakentaa keskustaan ilman purkutoimia... Kehitykselle ei voi mitään, keskusta siirtyy asemavierustaan.....

Äänestä

Tuo on totta. Keskustasta on poistunut jo useampi liike.. ja lisäää varmasti poistuu. Todella harmi.. Enää puuttuu se, että kadulla alkaa pyörimään niitä okapalloja joita näkee länkkäreissä keskellä autiokyliä.. Levy ja Kasettikin lopettaa!!!

Äänestä

Tuo joukkio on polttanut suunnattomasti rahaa ja tulosta syntyy.Älä mollaa heidän saavutuksiaan.

Äänestä
  • Virikettä huolestuttavat lähinnä Hämeenkadun jalkakäytävän rikkaruohot ja vinot liikennemerkit. Muuhun sen kyvyt ja lahjat eivät riitä.

    Pitäisi vaihtaa kaupunginjohtaja sellaiseen, joka hallitsee asiat. Nykyinen varmasti hallitsee talotekniikan, koska on se alan tohtori, mutta muu osaaminen on lähinnä 12 vuotiaan pikkupojan tasoa.

    Äänestä

Ei siellä keskustassa muutoin enää tule käytyä, paitsi jos pitää apteekista jotain hakea.
Äkkiseltään ei tule mieleen mitä muita palveluita sieltä enää löytyisi, pankkiasiatkin kun tulee hoidettua netin välityksellä.

Taitaa keskusta muuttua pelkästään baarikaduksi, vaikka ei sekään mitään varmaa ole, koska olen huomioinut, että moni suuntaa ravintolareissunsa muualle kuin riihimäelle. Riihimäen ravintoloiden taso kun on melko heikoissa kantimissa.

Äänestä

ei anneta lupaa suurille liikkeille muuttaa atomin kaltaisiin rakennuksiin. riksussa toisin.

Äänestä
  • Vai niin. Ihanko itse keksit tuon omasta päästäsi? Suomessa on yli 100 vuotinen elinkeinovapaus, johon millään, eikä kenelläkään ei ole mitään sanomista. Kaavoituksella voidaan ohjata elinkeinoelämää ja yritysten sijoittumista kaupungissa, mutta yrityksellä on vapaus valita sijaintinsa, eikä liika ohjaus ole eduksi kaupungille, koska yritykset helposti vaihtavat paikkakuntaa.

    Äänestä

  • Höpö höpö.

    Äänestä

  • oiytyioyioytio kirjoitti:

    Höpö höpö.

    Riihimäen kaupunginvaltuutetut ovat siunanneet karvoineen päivineen kaikki YIT ehdotukset yhdessä kunnallispoliittisen hyväveliporukan kanssa asemman seudun rakentamisen osalta.

    YIT aluppomo on vuolaasti kiittänyt Riihimäen kaupungin päättäjiä ripeästä päätöksen teosta - kuukauden päästä käden puristuksesta kaupunkiginjohtajan kassa työkoneet häärivät Atomin korttelisa tämä on hänen mukaan Suomen ennätys jos ole peräti maailman ennätys, että näin nopeasti kaupungin keskeiselle paikalle saa alkaa rakentamaan.

    Eli on se Riihimäen kaupunki ollut hyväksymässä nykyistäkin rakentamista. Mielestäni asiasta olisi pitänyt keskustella yhtä perusteellisesti kuin esimerkiksi Hyvikkäällä; Miten hyvinkään kaupungin keskustaa tulee rakentaa ja kehittään kuntalaisten ja kunnan kannalta.
    Sillä kunnallistekniikkaa Riihimäen aseman seudulle sijoitettiin pelkästää 5,5 miljoonaa euroa meidän kuntalaisten yhteisiä verovaroja.
    Kunta on kuntalaisia varten ja kuntalaiset rahoittavat asuinkuntansa palvelut verojen ja maksujen kautta. Tätä varten kuntalaiset valitsevat neljän vuoden välein äänestämällä kunnavaltuuston hoitamaan tätä tehtävää. Siksi on tärkeää kuntalaisten miettiä mitä ja miten kaupunkimme keskeisiä paikkoja kehitetään ja rakennetaa käytettävissä olevin keinoin. Ei yrityksille kin pitää laittaa selkeät rajat mitä ja miten sovitetetaan yhteen kuntamme edut parhaiten - Mimittäin Atomin kortteli ja rakenteilla olevat, Yritystalo, liikennekeskus ja neutrooni ovat karseen näköisiä rakennuksia arkitehtuuriltaakin - puhumattakaan nonen hehtaarin parkkipaikat kaupunkimme keskeisellä paikalla on pöyristyttävää hölmöilyä.

    Ei yrityksissä se viisaus asu niin kuin yrität väittää kuntalaisia vähättelevällä kirjoituksella. Suoraan sanoen olet aika pölv......ästi.

    Äänestä

  • Tienhaaran Antti kirjoitti:

    Mielummin pölvästi kuin vanha kommari.

    Äänestä

  • Ei missään kaupungissa pystytä kieltämään suuria tai pieniä liikkeitä muuttamasta sinne missä ne haluavat toimia.

    Ethän sinä mistään mitään tiedä. Ei kaupungilla ole mahdollisuutta kieltää tai määrätä missä yritykset toimivat.

    Jossain Albaniassa vuosia sitten valtio määräsi kaikesta, mutta ei siellä mikään sitten toiminutkaan. Ihmiset olivat tyytymättömiä ja köyhiä, tyhmiä ne eivät sinun tapaasi olleet.

    Onko totta, että kaupunki lahjoitti verorahoja 5.5 miljoonaa yrityksille kunnallistekniikan rakentamisesta?

    Äänestä

  • niin se vaan on kirjoitti:

    Ethän sinä mistään mitään tiedä. Ei kaupungilla ole mahdollisuutta kieltää tai määrätä missä yritykset toimivat.

    Jossain Albaniassa vuosia sitten valtio määräsi kaikesta, mutta ei siellä mikään sitten toiminutkaan. Ihmiset olivat tyytymättömiä ja köyhiä, tyhmiä ne eivät sinun tapaasi olleet.

    Kun tunnut tietävän Albaniasta kerroppa joku esimerkki Albanialaisesta kunnasta ja sen vastaavista ratkaisuista kuin Riihimäellä on tehty kauppakeskusten rakentamisen osalta.
    ennen 1990-lukua ja 2000-luvulta

    Äänestä

  • Tienhaaran Antti kirjoitti:

    Kun tunnut tietävän Albaniasta kerroppa joku esimerkki Albanialaisesta kunnasta ja sen vastaavista ratkaisuista kuin Riihimäellä on tehty kauppakeskusten rakentamisen osalta.
    ennen 1990-lukua ja 2000-luvulta

    Mitä rakennuksia keskustasta olisi pitänyt purkaa, että sinne mahtuisi tuollainen Atomin liikekeskus?

    On hyvä että kaupungissa on suuria liikekeskuksia, sillä niihin tulee työpaikkoja ihmisille, ja asiakkailla on valinnanvaraa mistä tuotteensa ja palvelunsa ostaa. Ei Atomin kauppakeskus ole uhka keskustalle. Keskustan liikkeet pärjäävät kuten tähänkin asti, joku lopettaa, joku toinen laajentaa toimintaansa. Se on elämää, ei sen enempää.

    Ei kaupunki pysty määräämään tai estämään jonkun yrityksen perustamista. Eikä se pysty sanelemaan mitä kauppoja kauppakeskuksiin tulee. Etkö sitä tiedä?

    Äänestä

  • jätti-isoja liiketiloja kauas keskustasta. Riksussa ei osata pitää keskustaa elinvoimaisena. Joku mättää ja pahasti.

    Äänestä

  • hljh ljhjhlhl kirjoitti:

    Mitä rakennuksia keskustasta olisi pitänyt purkaa, että sinne mahtuisi tuollainen Atomin liikekeskus?

    On hyvä että kaupungissa on suuria liikekeskuksia, sillä niihin tulee työpaikkoja ihmisille, ja asiakkailla on valinnanvaraa mistä tuotteensa ja palvelunsa ostaa. Ei Atomin kauppakeskus ole uhka keskustalle. Keskustan liikkeet pärjäävät kuten tähänkin asti, joku lopettaa, joku toinen laajentaa toimintaansa. Se on elämää, ei sen enempää.

    Ei kaupunki pysty määräämään tai estämään jonkun yrityksen perustamista. Eikä se pysty sanelemaan mitä kauppoja kauppakeskuksiin tulee. Etkö sitä tiedä?

    Asun keskustassa ja on siis hyvä, etten saa palveluja, mutta muut saavat? Mitähän järkeä sellaisessa on?

    Kaupunki ohjaa kaavoituksella kaupungin kehittymistä ja Atomille olisi ollut hyvä tila Peltosaaren sillan vieressä, mutta Kaupunginjohtaja junaili Paloheimoa hyödyttäen Atomia sähkölaitoksen ja salaojaputkitehtaan maille.

    Elävä keskusta on tärkeä asia kaupungissa viihtymisen kannalta ja auto keskusta antaa ulkopuoliselle kuvan rappioilla olevasta kaupungista.

    Äänestä

Wo ist die Zentrum in Riihimäki?

:))))))))
ZENTRUM :))))))))))))

Äänestä
  • niin itse työskenteen ko kauppakeskuksessa päivittäin ja totean että kauppa käy, mutta sitä ei välttämäti tavallinen tallaaja huomaa sen puoli tuntisen kauppa reisunsa aikana, mutta jos tutkailee tilannetta päivän niin toteaa, että miksi lähteä keskustaan kun sieltä ei saa kun parkkipirkoilta muistutuksen jos on mennyt pari minuttia yli ajan.

    Äänestä

  • bffulgfd kirjoitti:

    niin itse työskenteen ko kauppakeskuksessa päivittäin ja totean että kauppa käy, mutta sitä ei välttämäti tavallinen tallaaja huomaa sen puoli tuntisen kauppa reisunsa aikana, mutta jos tutkailee tilannetta päivän niin toteaa, että miksi lähteä keskustaan kun sieltä ei saa kun parkkipirkoilta muistutuksen jos on mennyt pari minuttia yli ajan.

    Prisma ja monta muutakin kauppaa tuli lähemmäksi meikäläistä. Kaikki saman katon alle. Hyvä, hyvä.

    Äänestä

  • Achtung Schweinehund !

    Äänestä

näin on!

Äänestä

Nyt lähtee K-supermarketkin keskustasta. Eipä sinne jää muuta kuin kirjasto, baarit, pari optikkoliikettä ja parturi-kampaamoita.

Äänestä

Olisiko kannattanut äänestää kunnallisvaaleissa jotain muuta puoluetta kuin kokoomusta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

JarmoKoo kirjoitti:

Riihimäen keskusta on nykyään siirtynyt rautatieaseman viereen Prismaan. Mitä järkeä tässä on?? Miksei Riihimäen päättäjät ole pitänyt parempaa huolta Riihimäen keskustasta, tarkoitan Hämeenkadun ympärille sijoittuvaa aluetta. Keskusta on nykyään ihan kuollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu