Olen etsinyt tietoa syvälinkityksestä, ilmeisesti asiasta ei ole yhtenäistä lainsäädäntöä, mutta se ei kai ole yleisesti hyväksyttävää. Kotisivuillani on paljon syvälinkkejä, mutta olen lisännyt perään aina linkin kyseisen sivuston pääsivulle. Syvälinkeistä on maininta aloitussivullani. Suoraan kuviin en ole linkittänyt, sivuista joihin linkki johtaa näkee heti että ne eivät kuulu omaan sivustooni. Mitä mieltä te olette syvälinkityksestä? Kertokaa mielipiteenne :)
Syvälinkitys?
Kauno
3368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suomen lain nojalla syvälinkitys on mitä suurimassa määrin sallittua. Mistä ihmeestä olet päinvastaista kuullut? Eikä tilannetta mihinkään muuta se, että linkität suoraan kuviin.
Mielestäni siinä ei myöskään ole mitään väärää/arveluttavaa, kunhan ei ole missään vaiheessa epäselvää, millä sivulla selaaja on. Ja sinänsä sen pitäisi selvitä jo selaimen osoiteriviä katselemalla. Ainoastaan frameja käytettäessä voi tulla käyytäjän kannalta epäselviä tilanteita siitä, kenen materiaalia selataan. Yksi syy lisää, miksi kehyksiä kannattaa välttää.
Niin olen minäkin ymmärtänyt ettei se laitonta ole, ajattelin vaan ettei se varmaan kuulu hyviin tapoihin linkittää kuviin. Ja tosiaan, kyllähan selaimen osoiterivistä näkee missä mennään.
Mutta sen sijaan kilpailulainsäädännössä on vilpilliseltä kilpailusta & tavaramerkeistä ym. tunnuksista säädökset, jotka pätevät myös netissä: Toisen omaa ei saa väittää omakseen eikä ihmisiä saa johtaa harhaan.