Peugeot 14. maaliskuun

Peugeot oli maaliskuun uusien autojen rekisteröinneissä vasta sijalla 14, edellä mm. Audi, BMW, Mazda ja Fiat. Mkä on syynä? Odotetaanko 407:n face liftiä vai onko 308:ssa pitkät toimitusajat?
221936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Sijoitus myyntilistalla on niin heikko, että on pakko uskoa Peugeotin lähteneen Renaultin jalanjäljille eli näyttämään mallia miten onnistutaan karkoittamaan oman merkin suosijat muille merkeille. Jopa BMW käy kaupaksi paremmin, hinnoistaan huolimatta.

Syvän sukelluksen syyt ihmetyttävät. Ovatko Peugeotit huonoja vai mistä johtuu kiinnostuksen katoaminen? Yksi asia on varmaa. 407:n faceliftin on oltava erittäin onnistunut, samoin joidenkin ominaisuuksien hiominen. Uusi Citroen C5 tulee varmasti viemään ostajia 407:ltä. Siihen ei Peugeotilla olisi varaa, kun kokoluokassa on jo ennestään monilla muillakin merkeillä kovia kilpailijoita.

Äänestä
  • ja moni odottaa sw / farkkua syksyllä

    Äänestä

  • totesi jo helmikuussa: ”Emme osanneet odottaa uutuudellemme aivan näin suurta suosiota, ja olemmekin nyt kasvattaneet tilauksiamme tehtaalta. Ongelmana vain näin alussa on, että 308 on aiheuttanut ostoryntäyksen monissa muissakin maissa, ja saattaakin olla, että joitakin versioita joudutaan odottelemaan hieman pidempään.”
    Suomeksi sanottuna Suomen varaukset ovat myydyimmän mallin 308:n osalta pahasti alakantissa ja myyntiä menetetään koko ajan. Pienenä markkinana Suomi on oletettavasti varausjonossa häntäpäässä.

    Äänestä

  • markkinointijohtaja kirjoitti:

    totesi jo helmikuussa: ”Emme osanneet odottaa uutuudellemme aivan näin suurta suosiota, ja olemmekin nyt kasvattaneet tilauksiamme tehtaalta. Ongelmana vain näin alussa on, että 308 on aiheuttanut ostoryntäyksen monissa muissakin maissa, ja saattaakin olla, että joitakin versioita joudutaan odottelemaan hieman pidempään.”
    Suomeksi sanottuna Suomen varaukset ovat myydyimmän mallin 308:n osalta pahasti alakantissa ja myyntiä menetetään koko ajan. Pienenä markkinana Suomi on oletettavasti varausjonossa häntäpäässä.

    uuden 308:n mainonta kertoo samasta asiasta, kun ei ole myytävää riittävästi niin mainoskin menisi hukkaan, siksi ei siis mainontaa. Nyt mainostetaan paljon enemmän 407:aakin. Myydyimmästä ja uusimmasta 308 mallista ollaan lähes hiljaa. Vakava arviointivirhe myynnin suunnittelussa. Saman konsernin toisen merkin Citroenin mainonta on Suomessa aivan toista luokkaa määrältään.

    Äänestä

kaikkien luotettavuus- ja katsastustilastojen hännillä. Ruotsin katsastustilaston viimeisenä 3-vuotiaissa oli juuri 407 ja 307 häntäpäässä.

Äänestä
  • katsastustilastot antavat aivan toisenlaisen kuvan laadusta. Sanonta: "Kaikki tilastot" on taas sitä yleistävää mutu-tietoa, jota on niin mukavan helppoa heitellä kehiin.

    Äänestä

  • vastaavat kirjoitti:

    katsastustilastot antavat aivan toisenlaisen kuvan laadusta. Sanonta: "Kaikki tilastot" on taas sitä yleistävää mutu-tietoa, jota on niin mukavan helppoa heitellä kehiin.

    Oletko huomannut että pohjoismaiden ja Saksan ilmasto-olosuhteet ovat hieman erilaisia? Suomessa kannattaa lukea pohjoismaisia vertailita ja sillä selvä. Jos pösö toimii ja pellit kestävät keski-europassa, niin sama ei päde tänne pohjoisen kymiin suolattuihin olosuhteisiin. Väitä nyt vielä jotain vastaan... jooko... pliis... väitä nyt...

    Äänestä

  • AVE tuo auteuden tuoja kirjoitti:

    Oletko huomannut että pohjoismaiden ja Saksan ilmasto-olosuhteet ovat hieman erilaisia? Suomessa kannattaa lukea pohjoismaisia vertailita ja sillä selvä. Jos pösö toimii ja pellit kestävät keski-europassa, niin sama ei päde tänne pohjoisen kymiin suolattuihin olosuhteisiin. Väitä nyt vielä jotain vastaan... jooko... pliis... väitä nyt...

    tuosta Toyhota Avesta tuosta autuuden tuojasta pliis tällä Peugeot palstalla. Jotain aivan mielettömän ylistävää.. Pelasta päivä. Avehan kestää pohjoisia suolaisia olosuhteita ruostumatta vaikka onkin tehty jossakin lämpimässä maassa. Kerro oi tietäjä kerro.. levitä perimätietoa lisää..

    Äänestä

  • jotain kivaa kirjoitti:

    Enhän minä ole täällä mitään tojosta puhunut. Nimimerkki vain on ave alkuinen. Kuten olen sanonut... tämä on pösö palsta ja täällä kuulluu puhua pösöstä. Tojosta en ole puhunut sanaakaan. Onko teillä pösö pösilöillä jotain ymmärtämis ongelmia?

    Äänestä

  • AVE tuo kulkijalle tehty kirjoitti:

    Enhän minä ole täällä mitään tojosta puhunut. Nimimerkki vain on ave alkuinen. Kuten olen sanonut... tämä on pösö palsta ja täällä kuulluu puhua pösöstä. Tojosta en ole puhunut sanaakaan. Onko teillä pösö pösilöillä jotain ymmärtämis ongelmia?

    kyllä

    Äänestä

on parempi laatuisia merkkejä myytävänä pilvinpimein Pösöön verrattuna.
Kyllä valveutuneet ostajat tietää.

Äänestä
  • "valveutuneet" löytyvätkin.

    Äänestä

  • ne todella kirjoitti:

    "valveutuneet" löytyvätkin.

    Joo, ei täällä paljon valveutuneita ole, onhan tämä pösö palsta. Onneksenne minä olen kuitenkin täällä pösö palstalla jotta keskustelun ja valveituneisuuden tasoa keskiarvoa saadaan edes hieman korkeammalle. Pösö poikien harkintakykyyn ja johtopäätöksiin en suosittele luottamaan.

    Äänestä

Tilasin helmikuun lopussa,kaksi kuukautta on toimitusaika ku halusin herkkuja,muuten 6 viikkoa.Eli ei mun mielestä toimitusaika ole sen pidempi kuin muilla merkeillä.

Äänestä
  • jotka ovat varanneet tiettyjä eniten myytyjä malleja paljon tullivarastoonsa saa parissa viikossa jos vain väri ja varusteet sattuvat miellyttämään.

    Äänestä

  • Tilasit siis helmikuun lopulla, joko sait auton ?

    Itse tiasin viikolla 2 eikä vielä ole tullut, kokoajan lupaillaan " parin viikon päästä"..

    Äänestä

Kävin eilen tilaamassa 308 sportin sanoivat toimitus
ajaksi 2-3kk. Eli autoja on tulossa suomeen ja paljon kunhan saavat tehtaalta ulos kysyntä tällä hetkellä suurempaa kuin on tarjolla. Kaiken kukkuraksi Lyypekin satama on ollut jo 2kk lakossa aj ei tietoa milloin loppuu se on myös osa syynä autojen saanti vaikeuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rekisteröinneissä kirjoitti:

Peugeot oli maaliskuun uusien autojen rekisteröinneissä vasta sijalla 14, edellä mm. Audi, BMW, Mazda ja Fiat. Mkä on syynä? Odotetaanko 407:n face liftiä vai onko 308:ssa pitkät toimitusajat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu