mitä on osasijoitus koiralla? entä leasing?
koiranpennut
hermeli
2610
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
mutta leasing on vähän niinkuin vuokraamista. Sitä tekevät ehkä eniten kasvattajat yhteistyössä ulkomaisten kasvattajien kanssa. Esim. tiettyä summaa tai etua ( pentu, astutus tms. ) vastaan saavat toiselta kasvattajalta hyvän koiran lainaan, jolla voivat tehdä pentuja omalle kennelnimelleen. Osapuolet saattavat myös sopia että se joka ottaa leasing-koiran vastaan, käyttää sen omassa maassaan valioksi ja saa sitten teettää sillä omalle nimelleen pennut. Sopimuksesta siis hyötyvät molemmat: toinen saa koiralleen meriitin ja toinen uutta jalostusmateriaalia, ilman että tarvitsee ostaa koko koiraa.
Esim. nartulla yhdet pennut kasvattajalle ja myyntihinta alemmas kuin muilla pennuilla. Pentu rekisteröidään uuden omistajan ja kasvattajan nimiin. Kun pennut on teetetty, siirtyy koira kokonaan ostajan nimiin. Pennutus sovitussa paikassa, sovittuun aikaan.
Osasijoituksesta kannattaa kirjoittaa tarkka sopimus, ettei tule riitaa yksityiskohdista. Ruokinta, näyttelyt, harrastukset, kuka maksaa eläinlääkärikulut (kuvaukset ym. tutkimukset) jne.