huorittelu

Ex-miesystäväni haukui minut huoraksi. Tarviiko minulla olla todistaja jos haluan lähteä sotaan? Vai riittääkö minun sanani vasten hänen sanaansa?
Käsittääkseni kyseessä on kunnianloukkaus ??? Ehkä on viisaampaa vain unohtaa, mutta haluaisin silti tietää mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä, vai voiko tehdä mitään.

Kiitos etukäteen jos vastaatte.
7546
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suomen oikeusjärjestelmässä vallitsee ns. syytetyn suosimisen periaate.
Tarkoittaa sitä, että jos menee 50-50 niin syytetty voittaa aina.
Käytännössä oikeudessa vaaditaan kuitenkin jo lähes täysi 100 ennen kuin tuomio tulee.

Äänestä
  • Ai jaaha. Mielenkiintoista. Eikä yhtään hyvä juttu.

    Helpommalla pääsen kun unohdan koko jutun ja taas yhden sairaan ihmisen.

    Äänestä

Ymmärrä, että se koskettaa mutta ellei ole todistaa niin heikoilla olet

MUTTA

Ota huomioon, että todellisuudessa huorittelija on osoittanut itsensä pahemmaksi "sellaiseksi" sielullisesti asiaa katsoen. Hänen kaltaiset yrittää tai jopa onnistuvat tekemään "sellaisia."

Äänestä
  • Samaa mieltä. Kun ihminen on tarpeeksi vinksahtanut ja taitava niin hän saa toisen uskomaan melkein mitä vain. Ja itse kun en tällä hetkellä ole henkisesti kovin vahvoilla niin rupesin oikeesti kelaamaan että hei mitä...

    Mut onneksi kun nukuin yön yli niin heräsin sydämessä totuus. :)

    Ei muuta kun nokka kohti kevättä ja narsistiset psykopaatit vedetään vessanpöntöstä alas.... :D

    Äänestä

Se, että sinulla ei ole todistajia, tarkoittaa siis sitä, että huorittelu tapahtui kahden kesken.

Käsittääkseni herjaus tai solvaus vaatii sen, että haukkumisen kuulee joku ulkopuolinen?

En ole koskaan kuullut että kahden ihmisen välisessä keskustelussa sanotuista asioista voisi edes teoriassa nostaa mitään juttua.

Äänestä

Onneksi olet nukkunut yön yli ja rauhoittunut. Ei ole mitään järkeä tehdä juttua tuollaisesta sanomisesta. Voit vain miettiä, kuinka paljon tuolla kaupungilla huudellaan huoraa, homoa, vitun kusipäätä ja jos kaikki menisivät tekemään kunnianloukkauksesta syytteen, niin eihän siellä muuta ehdittäisi tekemäänkään. Jätät sanomisen omaan arvoonsa ja sillä siisti, onneksi et joutunut kuulemaan huorittelua aviossa ollessasi ja kolmen lapsen äitinä.

Äänestä
  • Juu, aivan totta puhutte. Ja onneksi suhde oli sinänsä lyhyt. Muutama kuukausi. Mutta kyllä siihenkin mahtui jos jonkinmoista. Mitätöintiä, haukkumista, vallankäyttöä, hyväksikäyttöä...
    Ensin tietenkin pidettiin kuin kukkaa kämmenellä.
    Onneksi en saanut turpaan... Jos jotain positiivista hakemalla haetaan.
    Sain hyvän opetuksen. Ei pidä olla turhan sinisilmäinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuliperhonen kirjoitti:

Ex-miesystäväni haukui minut huoraksi. Tarviiko minulla olla todistaja jos haluan lähteä sotaan? Vai riittääkö minun sanani vasten hänen sanaansa?
Käsittääkseni kyseessä on kunnianloukkaus ??? Ehkä on viisaampaa vain unohtaa, mutta haluaisin silti tietää mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä, vai voiko tehdä mitään.

Kiitos etukäteen jos vastaatte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu