olleen liikaa sensuurille.
No kieltämättä olihan se sieltä kovemmasta päästä. Mutta kirjoittajan omin sanoin: puhdasta fantasiaa.
Eli ajatusten sensurointia.
No kieltämättä olihan se sieltä kovemmasta päästä. Mutta kirjoittajan omin sanoin: puhdasta fantasiaa.
Eli ajatusten sensurointia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oli sitten fantasiaa tai ei, mutta minusta on vallan hyvä että tuollaiset insesti jutut poistetaan.
ja muutenkaan ei tuollaiset hyväksikäyttö ja alistusjutut kiihota, oli kyse sitten sukulaispanoista tai tavallisen heteroparin temmellyksistä.
Mutta vaikka poistettu tarina oli huono, niin silti tänne pitää saada julkaistua ihan millaisia tarinoita tahansa koska kyse on pelkästään tekstistä ja tämä on kinkypalsta johon kuuluu juuri tuollaiset "sairaat" tarinat.
Kyse on sananvapaudesta, eli siitä että ihmiset saavat kertoa mielipiteensä ja julkaista omanlaisia tarinoitaan ihan vapaasti. Sen vuoksi sitä ei voi poistaa sen perusteella että kyseessä on sinua henkilökohtaisesti inhottava aihe.
Suoraan sanottuna kyseinen juttu oksetti minua, eikä sen vuoksi että siinä oli sukulaiset asialla, vaan sen vuoksi että tekstissä kuvattiin alistamista. Minä en kuitenkaan ilmoita niitä tarinoita poistettavaksi jotka ovat mielestäni epämiellyttäviä, koska ne eivät kuitenkaan riko näille palstoille asetettuja sääntöjä millään tavalla.
Itseasiassa, jos sinä ajattelet niin että se tarina oli tosi, silloin sinä elät aivan erilaisessa maailmassa kuin me normaalit ihmiset. Ajatteletko toisaan että kaikki tänne kirjoitetut tarinat ovat totta. Se että siinä kuvataan rikollista toimintaa, ei tee siitä sellaista että se pitäisi poistaa. Jos sillä perustelet poistamista, niin silloin sensuurin pitäisi poistaa myös esimerkiksi Kummisetä elokuvat joissa ihannoidaan mafian elämää. Sensuroitavaksi kuuluisi myös monia muitakin elokuvia joissa ihannoidaan esimerkiksi huumeiden käyttöä.
Joten huomaatko missä mennään väärään jos täältä aletaan poistamaan tekstejä jota perustellaan joko inhottavuudella tai sillä että siinä on kuvattu rikollista toimintaa?
Myöskään se ei riitä perusteluksi poistamiselle että tekstissä kuvataan karkeaa pornografiaa, koska silloin tämän palstan saisi lopettaa samantien.
Eli, hyvä Blue Moon, ota järki käteen ja mieti seuraavan kerran ennenkuin alat ilmoittamaan tekstejä poistettaviksi.
Aloittaja voi minun puolestani lähettää tekstinsä uudestaan jos haluaa, tai olla lähettämättä sillä minä en sitä tule vilkaisemaan enää uudelleen. Mutta jos novellisi sen jälkeen poistetaan sivulta "jossa asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä", ilmoita ylläpidolle häiriköinnistä ja turhasta viestien poistosta.
muitakin ajatuksia kuin pelkkiä novelleja.
Alkaako kukkahattutätejä pelottaa kun aletaan lyömään lainkirjainta vasten kasvoja?
Lähetä novellisi vain uudestaan palstalle, oli kuinka sairas hyvänsä. Kyllä tänne saa kirjoittaa sananvapauteen perustuen ihan kaikenlaisia novelleja, onhan tämä kinky-palsta.
Ellei kukkahatuille mene jakeluun mitä kinky tarkoittaa, niin mars hankkimaan sanakirja ja selvittämään. Kyse ei ole mistään kumesta, nahasta tai ruoskista vaan huomattavasti laajemmasta aiheesta johon kuuluvat kaikki pervoilut.
Mene hyvä ihminen hoitoon..
miksi pitäisi mennä?