TÄYSIHOITO

perheen nuoret ovat päässeet koulupenkiltä ja ensimmäiset palkat ovat odottamassa kuinka ruhtinaallista kouluvuosien pienten taskurahojen jälkeen mutta jo ensimmäisessä tilissä tulee esiin kassakriisiin vivahtavaa:onko kotiin maksettava pienestäkin palkasta vai jatkuuko ilmainen täysihoito?Nuorilla ei tunnu olevan mitään sijoitusvaikeuksia,ja vanhempien vaatimus saada kotiin osuus täysylöspidosta>>herättää monessa nuoressa erityisesti kaupunkien ja asutuskeskusten monien houkutusten ja rahanmenojen keskellä--pahaa verta.Huolimatta siitä ettei tämä nuoren väen >>verottaminen>>usein lähestulkoonkaan korvaa kotona asumisen etuja mutta koska nuoret oppivat tulemaan toimeen omillaan elleivät he sitä opi jo ensimmäisistä palkoista.mitä mieltä ovat nuoret asiasta?
3411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mitä mieltä ovat, mutta meillä ei ainakaan ilmaiseksi eletä, jos töissä käydään. Poikkeuksena SAATTAA olla, jos on kesätyö ja tarkoitus säästää johonkin ihan oikeasti tärkeään tai järkevään, mutta ihan tuhlaamista en tosiaankaan sponsoroi ilmaisella täyshoidolla.

Äänestä
  • kyllä nuoret vain joutuvat maksamaan kotiin. Ja ilman nurinoita se on kyllä sujunutkin.

    Äänestä

  • meillä, kirjoitti:

    kyllä nuoret vain joutuvat maksamaan kotiin. Ja ilman nurinoita se on kyllä sujunutkin.

    ilman muuta "verottaja" iskee näihin tienesteihin, jopa kahdella tapaa:
    kotiin ruokarahaa...asiaa tutkitaan yhdessä pian
    ja PAKKOSÄÄSTÄMINEN!
    Sitä ollaan toteutettu jo pitkään, mutta asia "valkeni" nuorelle vasta nyt pankinvaihdon yhteydessä konkreettisesti.
    Säästössä olikin mukava summa, mitä hän ei edes ollut muistanut säästävänsä! 10% jokaikisestä summasta, joka pankkitilille ilmestyi, siirtyi säästöön.
    Tätä kannatan ehdottomasti parhaimpana vaihtoehtona.
    Summan ei tarvitse edes olla suurensuuri...
    Pakkosäästö "rules" kuten noi kekarat sanoo!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KARJALANPOIKA kirjoitti:

perheen nuoret ovat päässeet koulupenkiltä ja ensimmäiset palkat ovat odottamassa kuinka ruhtinaallista kouluvuosien pienten taskurahojen jälkeen mutta jo ensimmäisessä tilissä tulee esiin kassakriisiin vivahtavaa:onko kotiin maksettava pienestäkin palkasta vai jatkuuko ilmainen täysihoito?Nuorilla ei tunnu olevan mitään sijoitusvaikeuksia,ja vanhempien vaatimus saada kotiin osuus täysylöspidosta>>herättää monessa nuoressa erityisesti kaupunkien ja asutuskeskusten monien houkutusten ja rahanmenojen keskellä--pahaa verta.Huolimatta siitä ettei tämä nuoren väen >>verottaminen>>usein lähestulkoonkaan korvaa kotona asumisen etuja mutta koska nuoret oppivat tulemaan toimeen omillaan elleivät he sitä opi jo ensimmäisistä palkoista.mitä mieltä ovat nuoret asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu