meitä olisikin kolme!

siitä, että kun ensimmäinen lapsi syntyy ni se on kasvun paikka parisuhteelle ja siinä punnitaan kestääkö parisuhde jne jne. Ja totta on myös se, että lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana pariskunnista eroaa aika moni.

No tottahan se on että se pieni nyytti vie paljon huomiota ja sitä kahden keskistä aikaa ei ihan niin paljon ole kuin ennen.
Mutta ennen kaikkea minusta vaikuttaa eniten se, mihin tilanteeseen lapsi syntyy. Syntyykö lapsi jo kauan kestäneeseen suhteeseen vai onko lapsi seuraus ensimmäisen yhdessä vietetyn yön jälkeen.

Tässä oma kokemukseni:

Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä reilu 6,5 vuotta ja eilen esikoistyttömme täytti vuoden.
Viime keväänä äityspakkauksen saadessani siellä oli jos monenmoista lippua ja lappua siitä, että "Hoida perisuhdetta", "Pienten lasten vanhemmat eroaa aina" ja muuta tähän tyyliin, ei annettu mitään positiivista ajateltavaa parisuhteen tulevaisuudesta.
Mieheni sanoikin minulle, että älä lue niitä vaan heitä roskiin. Ja aika pian ne lähtikin kierrätykseen.

Esikoisemme syntymä lähensi meitä, hitsasi meidät yhteen kuuluvaksi kvartetiksi, perheeksi. Nyt tämä perhe on parasta ja ihaninta, mitä olen ikinä saattanut edes kuvitella omistavani.
Ennen lapsen syntymää me olimme saaneet rauhassa tutustua toisiimme ja tiesimme toistemme hyvät ja huonot puolet, osasimme jopa hieman miettiä sitäkin, miten se toinen sitä lasta tulee hoitamaan. Esikoistyttömme täydensi parisuhdettamme, en antaisi päivääkään pois.

Tiedän että tilanne voi olla toinenkin, jos lapsi tulee vain lyhyen yhdessä olon jälkeen ja toista ei tunne vielä kovin hyvin. Siinä saa sitten samalla tutustua niin mieheen kuin lapseenkin. Mutta nämäkin tilanteet on tapauskohtaisia, toisilla pelittää ja toisilla ei. Ja pätee se pitkiinkin parisuhteisiin mihin lapsi tulee, toisilla toimii toisilla ei.

Mutta henk. kohtasesti en ole katellinen miehelleni, jos tyttäremme huomioi häntä. Minusta on ihanaa, että hän touhuaa myös isänsä kanssa, näin saan pienen hengäsdystauon arjen keskelle. Ja sama pätee myös mieheeni, hänestäkin on mukava välillä hengähtää. Ja lapselle en pysty olemaan kateellinen. :D Mitä sitten vaikka hän veisikin mieheni kaiken huomion? Minä rakastan tyttöä eniten maailmassa ja jos tunnen itseni ulkopuoliseksi, menen leikkiin mukaan. Ja minä saan huomiota mieheltäni aina silloin, ku lapsi on unilla. Ja arjen keskellä peinet pusut ja halit, nekin on huomion osoittamista. En jaksaisi edes koko ajan sellaista liki-liki touhua, vaikka välillä tietenkin miehen syliin on ihana käpertyä. Meillä onkin tällaisia hetkiä aina lapsen unien aikaan päivällä tai illalla lapsen mentyä nukkumaan.

Ja ehkä sitä aivan lapsen synnytyä on niin lapsen lumoissa että mies saattaa unohtua. Mutta tämäkin on niin tapauskohtasta, meillä mies saa ihan yhtä paljon huomiota multa kun ennenkin, ehkä välillä liikaakin. ;D

Mutta ei kannata miettiä asioita ihan liikaa, menee itte vaan sekasin.

Ihanaa kevättä!