Meillä on jo kahdeksan tänä vuonna täyttävä uros Bichon Frisé. Kaikki ovat perheestä muuttaneet erilleen, omiin koteihinsa. Vaikka kaikki asummekin samassa kaupungissa, on meillä ainaisia, pysyviä ongelmia.
Bichonimme on tullut meille yksi vuotiaana. Tämän ensimmäisen vuoden aikana se oli oppinut hemmotelluksi ja kun se tuli meidän kotiimme, sen mukaan alettiin vain menemään. Se ei ole koskaan osannut jäädä yksin haukkumatta ja ulvomatta, tunnin -pari ollut, mutta usein pienessä paniikissa. Sen jälkeen se leikattiin, ulkona ei kiinnostanut hajut, niin lenkillä kävelykin lopahti ja innostus samalla. Nyt se on jo tovin ollut vain verkkaista eteenpäin menoa..
Osaltamme siihen, että olemme hieman menettäneet jo toivoamme koiramme suhteen, olemme tilanteessa, jossa meillä ei ole enää vaihtoehtoja. Tähän asti olemme jollakin keinoilla onnistuneet sopimaan vuorot, kuka on kotona milloinkin ym. mutta helppoa se ei ole tietenkään ollut, kun menoja on moneen paikkaan. Sen vuoksi varmasti useat asiat ovat jääneet kokematta yhdessä, mutta aika on vain mennyt eteenpäin ja olemme liian myöhään kaikki havahtuneet tilanteeseen. Meillä ei ole enää ihmistä, joka pystyisi jatkuvasti olemaan sen kanssa kotosalla eikä myöskään puhti ja tahto tahdo enää riittää. Olemme vain vuosi toisensa jälkeen toistaneet samoja juttuja ja antaneet ajan kulua ja viedä. Mutta nyt olemme tosipaikan edessä..
Mitä pitäisi tehdä?
Hankkia koiralle uusi rakastava koti?
Opettaa se uusille tavoille? Oppiiko enää?
Hankkia hoitopaikka päiväksi?
Kuulemme mielellämme mielipiteitä ja ehdotuksia tilanteen ratkaisemiseksi.
Bichonimme on tullut meille yksi vuotiaana. Tämän ensimmäisen vuoden aikana se oli oppinut hemmotelluksi ja kun se tuli meidän kotiimme, sen mukaan alettiin vain menemään. Se ei ole koskaan osannut jäädä yksin haukkumatta ja ulvomatta, tunnin -pari ollut, mutta usein pienessä paniikissa. Sen jälkeen se leikattiin, ulkona ei kiinnostanut hajut, niin lenkillä kävelykin lopahti ja innostus samalla. Nyt se on jo tovin ollut vain verkkaista eteenpäin menoa..
Osaltamme siihen, että olemme hieman menettäneet jo toivoamme koiramme suhteen, olemme tilanteessa, jossa meillä ei ole enää vaihtoehtoja. Tähän asti olemme jollakin keinoilla onnistuneet sopimaan vuorot, kuka on kotona milloinkin ym. mutta helppoa se ei ole tietenkään ollut, kun menoja on moneen paikkaan. Sen vuoksi varmasti useat asiat ovat jääneet kokematta yhdessä, mutta aika on vain mennyt eteenpäin ja olemme liian myöhään kaikki havahtuneet tilanteeseen. Meillä ei ole enää ihmistä, joka pystyisi jatkuvasti olemaan sen kanssa kotosalla eikä myöskään puhti ja tahto tahdo enää riittää. Olemme vain vuosi toisensa jälkeen toistaneet samoja juttuja ja antaneet ajan kulua ja viedä. Mutta nyt olemme tosipaikan edessä..
Mitä pitäisi tehdä?
Hankkia koiralle uusi rakastava koti?
Opettaa se uusille tavoille? Oppiiko enää?
Hankkia hoitopaikka päiväksi?
Kuulemme mielellämme mielipiteitä ja ehdotuksia tilanteen ratkaisemiseksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse hankkisin uudenkodin, koiralla ei ole niin sanottua kotia jos reissaa paikasta toiseen.Koira tarvitsee myös "johtajan" ja jos usein eripaikassa niin sellaista ei ole.Koira on selvästi masentunut ja stressaantunut "matkalaukku elämään".Ketäpä ei olisi.Ihan jo reppanan silmissäni nään oventakana yksinään =(