siksi

crying heart

kerron tarinani.koulun priimuksesta luokan häiriköksi.
olen aina ollut hyvä koulussa.sain kaikista aineista kymppejä,ja kotona meni ihanasti.minulla oli rakastava ja mukava äiti,kuten myös aivan yhtä ihana isäkin.sitten koko elämäni hajosi sirpaleiksi.
tulin kotiin koulusta tavallisesti.olin iloinen,koska olin saanut matematiikan kokeesta kympin.juoksin kotiin,kunnes ovella pysähdyin.isä ja äiti riitelivät kovaäänisesti.niin ei ollut koskaan ennen tapahtunut.astuin sisään varovaisesti ja hiivin huoneeseeni.kuulin astioiden särkyvän lattiaan ja äidin kirkuvan raivoissaan. istuin hiljaa ja odotin,että vanhempani lopettaisivat riitelyn.vaan he eivät lopettaneet.
kolmen tunnin päästä uskalsin tulla ulos huoneestani.isä istui olohuoneessa pidellen kangastuppoa otsallaan olevassa haavassa.kävelin jääkaapille kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
yhtäkkiä äiti sieppasi minua ranteesta ja läimäytti kasvoille.hän huusi,että miksi en ollut syömässä päivällisaikaan vaan näpistin ruokaa kaapista ilman lupaa.hän puristi tiukemmin kädestäni ja lukitsi minut omaan huoneeseeni.en oikeastaan koskaan itke,vaan nyt olin kuin hermoromahduksen saanut.itkin ja huusin äidille, ja anelin,että hän päästäisi minut pois.aloin epätoivoissani huudella isää.kuulin oven pamahtavan.isä oli hylännyt minut.
aamulla huomasin oven olevan auki.olin kuolla nälkään,vaan tajusin äidin olevan keittiössä odottamassa minua.päätin lähteä kouluun ilman aamupalaa.
koulussa käyttäydyin omituisesti.en mennyt tavallisten kavereideni luokse,ja aloin kaveerata luokan pahimpien häiriköiden kanssa.kiusasin ja ahdistelin oppilaita.aloin polttaa tupakkaa. kiroilin kovaan ääneen tunneilla.numeroni laskivat,ja olin jäädä luokalle.koulu ei enää kiinnostanut.kotiin en mennyt ennen kahta yöllä.opettajat eivät välittäneet pahemmin,paitsi yksi.hän oli pelastukseni.
opettajani tajusi kaiken olevan pahasti vialla.hän soitti kotiini ja ilmoitti etten tulisi sinne tänään.sen jälkeen hän soitti kaupungin nuorisokotiin,missä sain olla viikon.opettaja haki vaatteeni ja tavarani ja kertoi keskustelleensa äitini kanssa.menisimme perhepsykologille ensi tiistaina.
psykologilla äiti sanoi katuneensa käytöstään.hänkertoi sen olleen isäni vika.isäni oli tapaillut toista naista jo toista vuotta,ja hakannut äitiä salaa silloin kun olin jo nukkumassa.annoin äidille anteeksi,ja muutin kolmen päivän päästä takaisin kotiin.
vietin aikaa äitini kanssa.numeroni nousivat kohisten,ja lopetin tupakoinnin kokonaan.sain myös vanhat ystäväni takaisin.
näillä kiusaajilla,joista ollan kirjoitettu paljon,on vain paha olo.heitä ei pidä torjua vaan auttaa,jotta kiusaaminen saataisiin loppumaan.

4

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiusattu 4-ever

      Okei jos sä haluut apuu ni luuletko saavas sitä sillä et kiusaat muita?
      Mä ainaki puolustaudun kiusaajille. Et kiusaajat vaan kaivaa kerta nenästä!
      Se että on paha olla vaikkapa kotona on vaan tekosyy. Mä laitan aina takasin et turha tulla vinkuu et ku kotona on nii huonosti asiat, voi voi voi nyyyyyh.

    • jamppa

      mun elämässä on vähä samaa rataa..
      faija juo usein..sit riitelee äiteen kans mut ei astioita oo koskaa lentäny tai semmosta
      oon ollu kiusaaja..en polttele mut juon joka viikoloppu....
      mut joo...onnee elämään...

      • Thule

        HEI, KUN SINULLA ON OLLUT NIIN KURJAA, NIIN VOIT VARMAAN YNNÄRTÄÄ MYÖS TOISIA ELI KIUSAAJIA. JOS SINULLA ON POKKAA, NIIN MENEPÄ JOSKUS KYSYMÄÄN KIUSAAJALTA, MIKSI HÄN KIUSAA. MINUN LASTANI KIUSATAAN, KOSKA MEILLÄ TAITAA OLLA LIIKAA RAHAA. TOSIN LAPSELLA EI OLE MUTTA TOISIA VARMAAN OTTAA PÄÄHÄN VAAN TÄMÄ ASIA. KATEUS KASVAA NUORESTA JA VARSIN HYVIN SITÄ OPETETAAN JO KOTONA, KENEN PENSKALLA MENEE RAHALLISESTI LIIAN HYVIN. MUTTA MENEEKÖ MUUTEN.


      • asiaa
        Thule kirjoitti:

        HEI, KUN SINULLA ON OLLUT NIIN KURJAA, NIIN VOIT VARMAAN YNNÄRTÄÄ MYÖS TOISIA ELI KIUSAAJIA. JOS SINULLA ON POKKAA, NIIN MENEPÄ JOSKUS KYSYMÄÄN KIUSAAJALTA, MIKSI HÄN KIUSAA. MINUN LASTANI KIUSATAAN, KOSKA MEILLÄ TAITAA OLLA LIIKAA RAHAA. TOSIN LAPSELLA EI OLE MUTTA TOISIA VARMAAN OTTAA PÄÄHÄN VAAN TÄMÄ ASIA. KATEUS KASVAA NUORESTA JA VARSIN HYVIN SITÄ OPETETAAN JO KOTONA, KENEN PENSKALLA MENEE RAHALLISESTI LIIAN HYVIN. MUTTA MENEEKÖ MUUTEN.

        kyllä kaikilla on vaikeeta kotona, niin mullaki, mutta se ei oo mikään tekosyy purkaa sitä toisiin. aikuisena sanottais että pidä tunteet poissa töistä, nyt varmaan pitäis sanoa että koulusta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      656
      8023
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2306
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2228
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1803
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1302
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1186
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      855
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      841
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      769
    Aihe