Tuossa kun kirje taas kolahti kotiin, niin muistui eräs tarina tarkastajasta opiskelija-aikana, jolloin asuin opiskelijasolussa. Solussa asui kanssani 3 muuta henkilöä, joita hädin tuskin tunsin. Minulla itselläni ei ole tv:tä.
Alakerran summeria soitettiin infernaaliseen tahtiin. Olin lukemassa tenttiin, mutta rinkutus vain jatkui. Kaksi kämppistä kotona, kukaan ei avannut. Joskus heille tulee vieraita, eivätkä käy ajoissa avaamassa. Kun olin kuunnellut sitä hirveää rinkutusta yli 10 minuuttia, menin avaamaan.
Ihmetykseni oli suuri, kun oven takana seisoi iso mies. Silmiäkään räpäyttämättä hän kampesi itsensä ovesta sisään, niin että jouduin väistämään. Ilmoitti olevansa lupatarkastaja, ja vaikutti aggressiiviselta. Sanoin, ettei minulla ole tv:tä. Olin hieman shokissa, koska mies oli iso ja oli rynnännyt eteisestä sisään. Mies vaati nähdä huoneeni, ja sanoin että ei siellä tv:tä ole. Yhtäkkiä hän hokasi kämppikseni, joiden oven taakse hän meni ryskämään. Opiskelijatoverit joutuivat avaamaan huoneidensa ovet tälle karpaasille, joka alkoi heti kirjoittamaan laskua. Molemmat kämppikset saivat sakot sekä lupamaksut.
Minä olin järkyttynyt, koska olen pienikokoinen nainen enkä voinut uskoa että joku voi hyökätä asuntoon noin vain.
Olin shokissa vielä pitkän aikaa. Minulla on teini-iästä jäänyt raiskauskokemus, ja tuon kokemuksen jälkeen aloin nähdä painajaisia lupatarkastajista, jotka tunkevat asuntooni enkä voi sille mitään. Kokemus oli traumaattinen.
Myöhemmin törmäsin tv-lupatarkastajaan, jota en päästänyt sisälle asuntooni. Hän alkoi huudella räävittömyyksiä oveni takana ja huusi, että näkee muka televisioni ovelle, vaikkei minulla ole edes tv:tä.
Pelkään lupatarkastajia, enkä avaa enää ovia kellekään. Joskus näen vielä painajaisia tuosta samaisesta kokemuksesta.
Miten tästä pääsisi yli?

Vastaukset 6
Vanhimmat
luvatta katsomisesta EI TULE sakkoa vaan takautuva TV-maksu,ja kuinka pitkältä ajalta, riippuu suurelta osin asiakkaan käytöksestä.
Nyt kusit omaan kuppiisi herra tarkastaja (E)i (P)erää, koska henkilö kirjoitti vanhasta taphtumasta ja esim. 70-luvulla oli kyllä sanktiona sakkoa ja pahimmoillaan TV:n menetys valtiolle.
Tulipa todettua tämän "tarkastaja E(rikois)(P)ervon" halu uhitella täällä ja saada siitä kai jotain erikoista tyydytystä...
Vielä 199o-luvun puolessa välissä oikeudessa oli joku vastaamassa luvattomasta katselusta. Olin itse läsnä tässä oikeudenkäynnissä. Siinä vastaaja taidettiin tuomita menettämään tv:n. Nykyisinhän tuo ei ole enää mahdollistä.
Tärkeintähän kirjoituksessani oli nimenomaan mitä kämppikseni joutuivat maksamaan...
Olet sairas.
niin voit nukkua yösi rauhassa.
Tästä näkee,miten epärehellistä ja -reilua toimintaa tv-tarkastajat harjoittaa.Mainitsemasi sisälle hyökännyt tarkastaja on melkoinen raukkis,jolle pitäisi opettaa tapoja.Olisikohan tämä munaton luuseri uskaltanut hyökätä sisälle ovesta,jos takana olisi ollut 190-senttinen ja 100-kiloinen muskelimies?Enpä usko.Samoin sille törkeyksien huutelijapaskalle pitäisi opettaa,miten naisia tulee kohdella.Mikset muuten tehnyt ilmoitusta poliisille,eihän kukaan saa tunkea toisen asuntoon väkisin,paitsi poliisit etsintäluvan kanssa?Tv-lupatarkastajilla ei ole milloinkaan mitään oikeutta tunkea väkisin toisen asuntoon.
Kellekään tuntemattomalle ei kannata avata ovea.Jos ei ole ovisilmää ovessa,kannattaa sellainen hankkia tai sopia tuttujen kanssa,että soittavat sinulle puhelun tai tekstaavat,ennen kuin tulevat käymään.Ja jos jollain ei-tutulla on tärkeää asiaa,vaikka joku postipoju tuo postipakettia,ne kyllä yleensä jättävät viestin,että paketin voi noutaa postista tietyn kellonajan jälkeen.Muuten ovien takana ramppaavat ei-tutut ovat joko jehovia tai tv-lupatarkastajia eli yhteiskunnan pohjasakkaa,jolle ei missään tapauksessa kannata avata ovia.On kamalaa,että jouduit kokemaan tuollaista.Sinun kannattaisi puhua tästä jonkun terapeutin kanssa,jos nämä tapahtumat vielä häiritsevät elämääsi.
Tv-lupatarkastajatoiminta tulisi lakkauttaa tyystin ja pistää Ylen ohjelmat kortin taakse,niin ei tarvitse rutista vapaamatkustajista.Eikä myöskään kunnon ihmisten tarvitsisi pelätä väkivaltaisia kyyliä.Mutta ei...sitten Yle(nanto) menisi konkkaan,jos se ei saisi pakkomaksatuksesta tuloja.