monopod

moi.
mihin tarkoitukseen monopod tyyppiset jalustat ovat tarkoitettu? saako sillä pidettyä kameran hollillaan? käykö kaiken merkkiset jalustat kaikenmerkkisiin kameroihin(yleensä)?
31319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nykyisin jenka on sama 1/4 tuuma lähes kaikissa. Jossain isossa tai vanhassa voi olla isompi 3/8 mutta välikierrettä saa kaupoista. Yksjalkanen monopodi on erinomainen kannattelemaan painavan objektiivin, vaikkapa 300/2,8, pitemmän kuvaussession ajan. Katsoppa vaikka urheilukilpailun ammattilaisia. Valotusajan takia jalkaa ei tarvittaisi, mutta kuka pitelee monen kilon lasia käsissään kuvausvalmiina tuntikausia. Tämmösen yksjalkasen kanssa on nopeampaa ja joustavampaa vaihtaa kuvauspaikkaa kuin oikean jalustaviritelmän. Varsinaista tärähdystä pitkillä ajoilla se ei poista, mutta antaa sen verran vakautta että voi 1-2 pykälää pitemmällä ajalla kuvata kuin ihan käsivaralta.

Muitakin käyttötapoja toki on. Vaikkapa laajakulma nokkaan ja nostetaan korkealle esim yleiskuvan saamiseksi väkijoukon yli. Laajakulma siksi että tähtäys tapahtuu käsikopelolla ja sommittelu arvaamalla. Saattaapa sitä kameraa roikottaa laivan reunan (reelingin?) yli vaihtelevan vaikutelmman saamiseksi, vaikka.

Lapinvaellusta harrastava valokuvailija etsii sellaisen vaellussauvan jossa on kamerakierre, semmosiakin kuulemma alan kaupoissa on, tai sitten yksjalan jossa on rannelenkki ja kunnon tartuntakädensija sekä jääpiikkimahdollisuus talvikäyttöä varten.

Äänestä

Monopodin tarkoitus on pidellä kameraa paikallaan.

Liikkuvan kohteen seuraaminen helpottuu, kun käyttää monopodia. Jos kuvaat lintuja, kannattaa monopodin päähän laittaa kuula- tai kinopää (minulla on kinopää), sillä se helpottaa kohti lentävien lintujen seuraamista.

Klassikko on narujalusta. Jalustakierteeseen sopivaan mutteriin liitetään (venymätön) naru, jonka toinen pää laitetaan jalan alle. Kun naru kiristetään, viritelmä lähes vastaa monopodia. Laiskimmat laittaa naruun lenkin ja lenkin objektiiviin. Narulla saadaan 1-2 ja monopodilla 2-3 pykälää.

Monopodi sopii erinomaisesti digien kanssa käytettäväksi.

Äänestä
  • ... kuten urheilukuvauksessa, tuntuisi vähentävän tärähdyksen mahdollisuutta oleellisesti; nopeassa laukaisussa tulee painettua laukaisinta usein siten. On varmaan kuitenkin pitkälti henkilökohtainen taitojuttu yhdistettynä käytetyn kameran laukaisimen tuntoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ance kirjoitti:

moi.
mihin tarkoitukseen monopod tyyppiset jalustat ovat tarkoitettu? saako sillä pidettyä kameran hollillaan? käykö kaiken merkkiset jalustat kaikenmerkkisiin kameroihin(yleensä)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu