Ystävyys/ystävät

Tiivistän tähän alkuun keskeisiä ajatuksiasi.

Lähtökohta oli siis, että:
"Ystävyys on inhimilliseen luontoon sisältyvä asia."

Eli tällöin ei tarvita Jumalaa, joka antaisi meille ystävyyden lahjaksi(synnyttäisi sen meissä). Joka tapauksessa ystävyydellä on todellisuuspohjaa.

Mitä tämä todellisuuspohja sitten on? Sanojesi mukaan:
"Muillakin (ainakin nisäkkäillä) on ystävyyssuhteita. Lähinnä niihin liittyy se, että kumpikin eläin hyötyy tästä ystävyyssuhteesta jotenkin."

Tärkein kriteeri on siis hyöty. Ystävyyssuhde=`hyötysuhde`, suppeasti esitettynä.

Ja argumentit ovat:

(1)"henkinen hyöty on selvästi olemassa. Juuri ne mainitsemasi luottamus ja sitä myötä mahdollisuus setviä henk.koht. asioitaan, yleinen samalla "aaltopituudella" olo, ehkä samanlainen huumorintaju ja muut yhdistävät tekijät."

- Selvästi havaitsemme, että kaikella on tässä hyötynsä.

(2)"kyllähän sitä on ystäviään myös materialistisesti tullut autettua ja itsekin apua ystäviltä saatua. Eli myöskin siihen liittyy se muille eläimille lähinnä tyypillinen konkreettisempi hyöty ystävyydestä. Esim. jos kadulla joku hyökkää ystävän kimppuun, niin halukkaammin, nopeammin ja rohkeammin siihen menee auttamaan, kuin jotain ventovierasta uhriparkaa."

- Eli tässä materiaalinen/konkreettinen hyöty havaitaan selvästi.

(3)"Esim. puolustautuvat kolmatta vaarallista osapuolta kohtaan, tai nyppivät syöpäläiset toistensa turkista pois, tai suostuvat jakamaan saalista toisen kanssa, siinä toivossa, että joku toinen kerta ovat itse saamapuolella jne."

- Tässä tehdään yhteistyötä ja hyödytään toisista. Nyt voisin kysyä, että onko riittävä keskinäinen hyötyminen vielä ystävyyttä? Voisinko sanoa, että hyötyminen ei itsessään vielä ole ystävyyttä, vaan eräs ystävyyden ilmenemisen muoto tai, että se on ystävyydelle ominaista, mutta ei kuitenkaan itsessään ole sama asia kuin ystävyys?

Näet siis ystävyyden (inhimillisessä) luonnossa olevana ominaisuutena, joka ilmenee elollisten olentojen keskinäisessä suhteessa hyötynä, jota kukin olento tuottaa toisille olennolle.

Tämä varsin hyvä perustelu, joka selittää ystävyyden yksinkertaisena luonnollisena asiana. Mitään `ylihenkeviä` perusteluja ei tarvita. Itse kuitenkin Jumalaan uskovana taivun ajattelemaan, että ystävyyteen sisältyy jotain, mikä ylittää luonnollisen tason. Mielestäni on luontevinta ajatella, että ystävyys on itsessään arvokasta ystävyyden itsensä takia eli olen jonkun ystävä sen takia, että välillämme on ystävyyttä.

Tietenkin syntyy helposti ajatus, että olen jonkun ystävä vain sen takia, että sattui löytymään riittävästi yhteistä esim. urheiluharrastuksia ja aaltopituus oli kutakuinkin sama. Tällöin syntyy juuri helposti ajatus hyötysuhde.

Voinko olla sellaisen ystävä, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä ja toinen osapuoli näyttää tuottavan minulle pelkkää haittaa?

Ajatellaan joku minusta ei-pitävä henkilö. Päivittäin hän arvostelee tekemisiäni, huomauttaa ulkosesta olemuksesta(tyylistä) ja kommentoi persoonallisuuttani:
"Miksi sinä aina olet, sellainen ja sellainen..."
Henkilö vielä mahdollisesti puhuu perättömiä juoruja selkäni takana ja tekee myös aineellista vahinkoa minulle:
"Anteeksi! Taisin `vahingossa` pudottaa kahvikuppisi."`

Voinko tällaisesta henkilöstä olla minulle mitään hyötyä. Vastaan, että voi. Usein juuri meitä inhoavat/vihaavat henkilöt opettavat sellaista, mitä edes paras ystävä ei voisi meille opettaa. Hyvät ystävät ovat useinhyviä sen takia, että he hyväksyvät heikkoutemme ja antavat vahvan puolemme loistaa. Meitä vihaavat taas auttavat meitä kohtaamaan heikkoutemme. Heikkouksien tunnistaminen ja niiden vahvistaminen voi olla ihmiselle mitä arvokkainta persoonan kehittymisen kannalta. Tässä mielessä meistä ei-pitävät henkilöt voivat olla jopa hyödyllisempiä kuin läheiset ystävämme, pitkällä aikavälillä kuitenkin.

Onhan myös ollut tapauksia, että toistensa vihaajista on tullut toistensa suuria ystäviä. Esim. ankaran riidan jälkeen on syntynyt syvä ystävyys.Nytkin voisi sanoa, että suurin hyöty syntyy, kun vihamieliset `tekevät rauhan` ja kumpikin hyötyy suunnattomasti, vaikka konkreettista hyötyä ei muuten syntyisikään. Hyöty on siis tässä tapauksessa `passiivista hyötyä` rauhan vallitessa, mutta voihan ystävyys syventyä ja näin syntyä `aktiivistakin hyötyä`.

Edmond kirjoitti:

Tiivistän tähän alkuun keskeisiä ajatuksiasi.

Lähtökohta oli siis, että:
"Ystävyys on inhimilliseen luontoon sisältyvä asia."

Eli tällöin ei tarvita Jumalaa, joka antaisi meille ystävyyden lahjaksi(synnyttäisi sen meissä). Joka tapauksessa ystävyydellä on todellisuuspohjaa.

Mitä tämä todellisuuspohja sitten on? Sanojesi mukaan:
"Muillakin (ainakin nisäkkäillä) on ystävyyssuhteita. Lähinnä niihin liittyy se, että kumpikin eläin hyötyy tästä ystävyyssuhteesta jotenkin."

Tärkein kriteeri on siis hyöty. Ystävyyssuhde=`hyötysuhde`, suppeasti esitettynä.

Ja argumentit ovat:

(1)"henkinen hyöty on selvästi olemassa. Juuri ne mainitsemasi luottamus ja sitä myötä mahdollisuus setviä henk.koht. asioitaan, yleinen samalla "aaltopituudella" olo, ehkä samanlainen huumorintaju ja muut yhdistävät tekijät."

- Selvästi havaitsemme, että kaikella on tässä hyötynsä.

(2)"kyllähän sitä on ystäviään myös materialistisesti tullut autettua ja itsekin apua ystäviltä saatua. Eli myöskin siihen liittyy se muille eläimille lähinnä tyypillinen konkreettisempi hyöty ystävyydestä. Esim. jos kadulla joku hyökkää ystävän kimppuun, niin halukkaammin, nopeammin ja rohkeammin siihen menee auttamaan, kuin jotain ventovierasta uhriparkaa."

- Eli tässä materiaalinen/konkreettinen hyöty havaitaan selvästi.

(3)"Esim. puolustautuvat kolmatta vaarallista osapuolta kohtaan, tai nyppivät syöpäläiset toistensa turkista pois, tai suostuvat jakamaan saalista toisen kanssa, siinä toivossa, että joku toinen kerta ovat itse saamapuolella jne."

- Tässä tehdään yhteistyötä ja hyödytään toisista. Nyt voisin kysyä, että onko riittävä keskinäinen hyötyminen vielä ystävyyttä? Voisinko sanoa, että hyötyminen ei itsessään vielä ole ystävyyttä, vaan eräs ystävyyden ilmenemisen muoto tai, että se on ystävyydelle ominaista, mutta ei kuitenkaan itsessään ole sama asia kuin ystävyys?

Näet siis ystävyyden (inhimillisessä) luonnossa olevana ominaisuutena, joka ilmenee elollisten olentojen keskinäisessä suhteessa hyötynä, jota kukin olento tuottaa toisille olennolle.

Tämä varsin hyvä perustelu, joka selittää ystävyyden yksinkertaisena luonnollisena asiana. Mitään `ylihenkeviä` perusteluja ei tarvita. Itse kuitenkin Jumalaan uskovana taivun ajattelemaan, että ystävyyteen sisältyy jotain, mikä ylittää luonnollisen tason. Mielestäni on luontevinta ajatella, että ystävyys on itsessään arvokasta ystävyyden itsensä takia eli olen jonkun ystävä sen takia, että välillämme on ystävyyttä.

Tietenkin syntyy helposti ajatus, että olen jonkun ystävä vain sen takia, että sattui löytymään riittävästi yhteistä esim. urheiluharrastuksia ja aaltopituus oli kutakuinkin sama. Tällöin syntyy juuri helposti ajatus hyötysuhde.

Voinko olla sellaisen ystävä, jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä ja toinen osapuoli näyttää tuottavan minulle pelkkää haittaa?

Ajatellaan joku minusta ei-pitävä henkilö. Päivittäin hän arvostelee tekemisiäni, huomauttaa ulkosesta olemuksesta(tyylistä) ja kommentoi persoonallisuuttani:
"Miksi sinä aina olet, sellainen ja sellainen..."
Henkilö vielä mahdollisesti puhuu perättömiä juoruja selkäni takana ja tekee myös aineellista vahinkoa minulle:
"Anteeksi! Taisin `vahingossa` pudottaa kahvikuppisi."`

Voinko tällaisesta henkilöstä olla minulle mitään hyötyä. Vastaan, että voi. Usein juuri meitä inhoavat/vihaavat henkilöt opettavat sellaista, mitä edes paras ystävä ei voisi meille opettaa. Hyvät ystävät ovat useinhyviä sen takia, että he hyväksyvät heikkoutemme ja antavat vahvan puolemme loistaa. Meitä vihaavat taas auttavat meitä kohtaamaan heikkoutemme. Heikkouksien tunnistaminen ja niiden vahvistaminen voi olla ihmiselle mitä arvokkainta persoonan kehittymisen kannalta. Tässä mielessä meistä ei-pitävät henkilöt voivat olla jopa hyödyllisempiä kuin läheiset ystävämme, pitkällä aikavälillä kuitenkin.

Onhan myös ollut tapauksia, että toistensa vihaajista on tullut toistensa suuria ystäviä. Esim. ankaran riidan jälkeen on syntynyt syvä ystävyys.Nytkin voisi sanoa, että suurin hyöty syntyy, kun vihamieliset `tekevät rauhan` ja kumpikin hyötyy suunnattomasti, vaikka konkreettista hyötyä ei muuten syntyisikään. Hyöty on siis tässä tapauksessa `passiivista hyötyä` rauhan vallitessa, mutta voihan ystävyys syventyä ja näin syntyä `aktiivistakin hyötyä`.

Lue lisää

"Nyt voisin kysyä, että onko riittävä keskinäinen hyötyminen vielä ystävyyttä? Voisinko sanoa, että hyötyminen ei itsessään vielä ole ystävyyttä, vaan eräs ystävyyden ilmenemisen muoto tai, että se on ystävyydelle ominaista, mutta ei kuitenkaan itsessään ole sama asia kuin ystävyys?"

Voisi sanoa noinkin. Mutta silti ystävyys = "hyötysuhde" aina loppujen lopuksi. Jos joku ihminen ei anna minulle jonkinlaista iloa ja mielihyvää keskustelun ja yhdessä vietetyn ajan kanssa, niin en koe häntä ystäväksi. En siis hyödy siitä suhteesta mitenkään. Ystävän ei tietenkään tarvitse olla täysin samanlainen kuin minä, poliittiset, uskonnolliset yms. aattetkin voivat olla erilaisia ja niistä eroista keskusteleminen jopa väitteleminen voi juuri olla semmoinen iloa(hyötyä) tuova piirre, joka saa minut ko. ihmistä pitämään ystävänä.

Minä en koe hyötysuhteeksi (tai ystävyydeksi) kuvaamaasi ihmissuhdetta, jossa toisesta on vain haittaa, mitään yhteistä ei ole ja toinen haukkuu, arvostelee ja vielä juorujakin levittelee.

Entäpä jos sinua vihaava/inhoava ihminen ei osoitakkaan mitään todellisia heikkouksiasi, vaan on keksinyt ne täysin omasta päästään? Arvostelee siis sinua jostain heikkoudesta, jota sinulla ei edes ole. Onko siitä sinulle hyötyä? Mielestäni ei.

Voit tietenkin ajatella, että mikä ei tapa, niin se vahvistaa. Eli jos joudut perättömien juorujen uhriksi ja kärsit siitä monellakin tavalla elämässäsi, mutta pääset sen yli hengissä ja mielenterveyden säilyttäneenä, voi ajatella vahvistuneesi ihmisenä ja siten hyötyneesi. Mutta minä en kyllä halua itselleni, enkä kenellekään muullekaan tämmöistä tapaa vahvistumiseen.

Ja kyllä ne ystävätkin voivat arvostella ja osoittaa myös heikkouksia toisissaan, eikä vaan pönkittää vahvuuksia. Mutta samalla aaltopituudella oleva ystävä osaa tehdä tämän rakentavassa hengessä ja ystävä näkee myöskin ne vahvuudet ystävässään, eikä vain niitä heikkouksia, kuten esimerkkisi vihaavasta "hyötyhenkilöstä".

Ystävä mä harvojen kirjoitti:

"Nyt voisin kysyä, että onko riittävä keskinäinen hyötyminen vielä ystävyyttä? Voisinko sanoa, että hyötyminen ei itsessään vielä ole ystävyyttä, vaan eräs ystävyyden ilmenemisen muoto tai, että se on ystävyydelle ominaista, mutta ei kuitenkaan itsessään ole sama asia kuin ystävyys?"

Voisi sanoa noinkin. Mutta silti ystävyys = "hyötysuhde" aina loppujen lopuksi. Jos joku ihminen ei anna minulle jonkinlaista iloa ja mielihyvää keskustelun ja yhdessä vietetyn ajan kanssa, niin en koe häntä ystäväksi. En siis hyödy siitä suhteesta mitenkään. Ystävän ei tietenkään tarvitse olla täysin samanlainen kuin minä, poliittiset, uskonnolliset yms. aattetkin voivat olla erilaisia ja niistä eroista keskusteleminen jopa väitteleminen voi juuri olla semmoinen iloa(hyötyä) tuova piirre, joka saa minut ko. ihmistä pitämään ystävänä.

Minä en koe hyötysuhteeksi (tai ystävyydeksi) kuvaamaasi ihmissuhdetta, jossa toisesta on vain haittaa, mitään yhteistä ei ole ja toinen haukkuu, arvostelee ja vielä juorujakin levittelee.

Entäpä jos sinua vihaava/inhoava ihminen ei osoitakkaan mitään todellisia heikkouksiasi, vaan on keksinyt ne täysin omasta päästään? Arvostelee siis sinua jostain heikkoudesta, jota sinulla ei edes ole. Onko siitä sinulle hyötyä? Mielestäni ei.

Voit tietenkin ajatella, että mikä ei tapa, niin se vahvistaa. Eli jos joudut perättömien juorujen uhriksi ja kärsit siitä monellakin tavalla elämässäsi, mutta pääset sen yli hengissä ja mielenterveyden säilyttäneenä, voi ajatella vahvistuneesi ihmisenä ja siten hyötyneesi. Mutta minä en kyllä halua itselleni, enkä kenellekään muullekaan tämmöistä tapaa vahvistumiseen.

Ja kyllä ne ystävätkin voivat arvostella ja osoittaa myös heikkouksia toisissaan, eikä vaan pönkittää vahvuuksia. Mutta samalla aaltopituudella oleva ystävä osaa tehdä tämän rakentavassa hengessä ja ystävä näkee myöskin ne vahvuudet ystävässään, eikä vain niitä heikkouksia, kuten esimerkkisi vihaavasta "hyötyhenkilöstä".

Lue lisää

"Voisi sanoa noinkin. Mutta silti ystävyys = "hyötysuhde" aina loppujen lopuksi. Jos joku ihminen ei anna minulle jonkinlaista iloa ja mielihyvää keskustelun ja yhdessä vietetyn ajan kanssa, niin en koe häntä ystäväksi."

- Tuota on vaikea mennä kiistämäänkään. Kaikki ystäväni ovat minulle, jollakin tavalla mieleisiä. Minulla ei ole ollut yhtään sellaista ystävää, josta en olisi pitänyt jollain tavalla.

"Minä en koe hyötysuhteeksi (tai ystävyydeksi) kuvaamaasi ihmissuhdetta, jossa toisesta on vain haittaa, mitään yhteistä ei ole ja toinen haukkuu, arvostelee ja vielä juorujakin levittelee."

- Olen kyllä samaa mieltä. Tämä oli ainostaan yksi näkökulma, josta pohdin hyötyä eri tavalla. Vihaajaa/arvostelijaa ei kukaan kutsu ystäväksi, mutta joskus he voivat osua oikeaan heikkouksiemme suhteen(kuten usein osuvatkin todellisiin heikkouksiimme, sillä ne usein ärsyttävät ja ovat kipeä kohta hyökätä). Tämä tietysti vaatii hyvää itsetuntemusta, jotta ymmärtää milloin ei-pitävän henkilön ankara kritiikki on totuudellista ja milloin tyhjänpäiväistä herjanheittoa. Ehkä jokainen aavistaa ja varttuessaan huomaa heikkoutensa, mutta kun niitä kohtaan hyökätään, niin ne suorastaan näkyvät kirkkaassa valossa ja tällöin ihminen oppii itsestään. Harvoin kuitenkaan ilkeän ihmisen suusta kuulee oikeaan osuvaa puhetta. Mutta joskus...ehkä?

Tähänastinen johtopäätöksemme ystävyydestä voisi olla minun sanoin:
Ystävyyteen liittyy keskeisesti hyöty, mutta hyöty ei välttämättä ole itsessään ystävyyttä, vaan eräs sen ilmenemisen muoto tai osa ystävyyttä.

Siis kaksi polkua:
1.Hyötyä tuottava suhde
2.Hyöty on ystävyyden osa/ominaisuus/ilmenemisen muoto

Kohdasta kaksi voidaan kysyä, että mitä sitten on se muu osa hyödyn lisäksi?

Edmond kirjoitti:

"Voisi sanoa noinkin. Mutta silti ystävyys = "hyötysuhde" aina loppujen lopuksi. Jos joku ihminen ei anna minulle jonkinlaista iloa ja mielihyvää keskustelun ja yhdessä vietetyn ajan kanssa, niin en koe häntä ystäväksi."

- Tuota on vaikea mennä kiistämäänkään. Kaikki ystäväni ovat minulle, jollakin tavalla mieleisiä. Minulla ei ole ollut yhtään sellaista ystävää, josta en olisi pitänyt jollain tavalla.

"Minä en koe hyötysuhteeksi (tai ystävyydeksi) kuvaamaasi ihmissuhdetta, jossa toisesta on vain haittaa, mitään yhteistä ei ole ja toinen haukkuu, arvostelee ja vielä juorujakin levittelee."

- Olen kyllä samaa mieltä. Tämä oli ainostaan yksi näkökulma, josta pohdin hyötyä eri tavalla. Vihaajaa/arvostelijaa ei kukaan kutsu ystäväksi, mutta joskus he voivat osua oikeaan heikkouksiemme suhteen(kuten usein osuvatkin todellisiin heikkouksiimme, sillä ne usein ärsyttävät ja ovat kipeä kohta hyökätä). Tämä tietysti vaatii hyvää itsetuntemusta, jotta ymmärtää milloin ei-pitävän henkilön ankara kritiikki on totuudellista ja milloin tyhjänpäiväistä herjanheittoa. Ehkä jokainen aavistaa ja varttuessaan huomaa heikkoutensa, mutta kun niitä kohtaan hyökätään, niin ne suorastaan näkyvät kirkkaassa valossa ja tällöin ihminen oppii itsestään. Harvoin kuitenkaan ilkeän ihmisen suusta kuulee oikeaan osuvaa puhetta. Mutta joskus...ehkä?

Tähänastinen johtopäätöksemme ystävyydestä voisi olla minun sanoin:
Ystävyyteen liittyy keskeisesti hyöty, mutta hyöty ei välttämättä ole itsessään ystävyyttä, vaan eräs sen ilmenemisen muoto tai osa ystävyyttä.

Siis kaksi polkua:
1.Hyötyä tuottava suhde
2.Hyöty on ystävyyden osa/ominaisuus/ilmenemisen muoto

Kohdasta kaksi voidaan kysyä, että mitä sitten on se muu osa hyödyn lisäksi?

Lue lisää

oman "vakaumukseni" mukaan se muu määrittelemätön osa ystävyydessä/syy ystävyyden tunteeseen ei ainakaan ole mitenkään lähtöisin tai annettuna Jumalalta, kun en usko semmoista olentoa olevan olemassakaan.

Pääasia on kuitenkin, että on pari hyvää ystävää, niin elämä on mukavampaa, kuin ihan yksinänsä. =D

Ystävä mä harvojen kirjoitti:

oman "vakaumukseni" mukaan se muu määrittelemätön osa ystävyydessä/syy ystävyyden tunteeseen ei ainakaan ole mitenkään lähtöisin tai annettuna Jumalalta, kun en usko semmoista olentoa olevan olemassakaan.

Pääasia on kuitenkin, että on pari hyvää ystävää, niin elämä on mukavampaa, kuin ihan yksinänsä. =D

Lue lisää

Oman vakaumukseni puolesta(kristitty) käsitän ystävyyden Jumalan lahjaksi, jota inhimillisen järjen on vaikea käsittää muodostamalla siitä vedenpitävää määritelmää.

Ystävyys on määritelmien `tuolla puolen`.

Pitäisikö sanoa radikaalimmin omasta puolesta, että ystävyys on Jumalasta ja se, mikä on Hänestä on jotain niin suurta ja käsittämätöntä, ettei sitä voi vangita käsitteiden verkkoon.

Ystävällisyydellä Edmond :D