Haluaisin auttaa kun vain tietäisin miten. Mieheni hävisi taistelun leukemiaa vastaan ja tänään oli kauniit hautajaiset.
Tahtoisin auttaa edes joitakin henkilöitä jotka ovat sairastuneet tai muuten asian kanssa tekemisissä.
Keskustelen mielelläni ja olen tukena.
Tahtoisin auttaa edes joitakin henkilöitä jotka ovat sairastuneet tai muuten asian kanssa tekemisissä.
Keskustelen mielelläni ja olen tukena.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Osanottoni suruusi.
Nyt on varmasti tilanne sellainen jos kerran tänään oli hautajaiset että parempi kun teet toistaiseksi omaa surutyötäsi.
Toisten auttaminen noi olla liian raskasta tässä vaiheessa.
Ymmärrän kyllä että ajattelet noin, mutta sinulla on täysi oikeus ensin surra oma surusi.
Rukoilen täällä yksikseni voimia sinulle kestämään tuon.
Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja.
Minä olen kokenut puolisoni kuoleman vuosi sitten.
Hän sairastui paksusuolen syöpään ,leikkaus ja hoidot.Kaikki oli hyvin sen jälkeen noin 3.vuotta.
Syöpä tuli uudelleen ,taas leikkaus ja hoidot.
Mutta vain puolen vuoden jälkeen syöpä levisi,maksaan,keuhkoihin ja hän menehtyi muutamassa kuukaudessa.
Voimia paljon voimia sinulle,vuoden kuluttua on jäljellä ikävä mutta se kaikista pahin,viiltävä tuska,itku,suru,kaikki,,,, se helpottaa.
En vielä tiedä loppuuko ikävä ...
Osanottoni myös sinulle.
Tuska ja suru helpottaa vähitellen mutta ikävä yleensä jää.
Rukoilen sinunkin puolestasi.
ikävä ja ne yhteiset muistot ja se että miksi hän ja miksi ei ehtinyt nähdä tätä ihanaa lapsenlasta.
Kuinka hyvä ukki hän olisi ollut.
Mutta meidän elämä jatkuu ja jälleen näkemisen toivossa jaksan .
Kauniin nuoren miehen sairasvuoteella kauniin tummahiuksisen naisen valkoisessa puvussa lohduttavan miestään, joka oli hyvin kipeä. He olivat kuin toiselta planeetalta, aivan kuin nainen olisi saatellut rakastaan.
Pikku-vaimo kun tunnet jaksavasi niin avun tarvitsijoita on näillä palstoilla. Otan osaa suruusi ja toivon voimia sinulle.
Kiitos sanoistasi ja myös muiden viesteistä. Vain saman kokenut voi ymmärtää miltä tuntuu menettää suurin rakkaus mitä on kokenut elämän aikana.
Onnekseni sain olla mieheni vierellä yötä päivää puoli vuotta kestäneen kamppailun ajan.
Viimeisen viestin kirjoittaja oletko sairaanhoitajana tämän nähnyt vai kenties muuten. Herätit sanoillasi mielenkiinnon, koska tuntui että olet nähnyt meidät???
tunnistanut, olen liikuttunut kun ajattelen se oli niin totisinta totta ei mitään tekopyhää eikä näyttelemistä. Jumala siunatkoon sinua olet hoitanut pikku-vaimon tehtävät loppuunasti urheasti.nim. ei hoitsu.
Kirjoituksestasi jotenkin "näkyy" se, että olet miehesi rinnalla kasvanut toisen tukemiseen, jotenka kun tulee sellainen tilanne, että näet itsellesi sopivan tilanteen kirjoittamiseen tai muuhun auttamiseen , niin lähde vaan liikkeelle.
Itse varmasti tiedät sisimmässäsi rasitutko liikaa, vai tuntuuko hyvältä.
Minulta on osin viety sitä itseni oppimista ja kuuntelemista, kun on pitänyt odottaa toisten kehoituksesta.
Vertaistukiasioihin olen lähtenyt sentakia mukaan jos ehkä voisin auttaa toisia ihmisiä, en omien tarpetteni vuoksi,ei minua ole tämä syöpä surettanut vaikka ne kauhut onkin saanut kokea.
Tosin siinä on sitten sellainen juttu, että sitä autettavaa on sitten jaksettava ja voitava kuunnella, ettei se oma tuska sitten välity sille autettavalla.
Se autettava varmaan kyllä haluaa kuulla mitenkä sinä olet omaa tilannettasi hoitanut ja ajatuksiahan saa vaihtaa.
Olen kokenut senkin, että kun on jotain kokenut, niin aika pian siinä on lähellä toinen joka on avun tarpeessa.
Kyllä sinä varmasti löydät sopivat sanat.
Taivaan Isä ne antaa.
Siunausta sinulle.
Olen niin liikuttunut pikku-vaimon kohtalosta. Itse olen tilanteessa, jossa pelkään joka päivä, ja päivä päivältä enemmän puolisoni menettämistä. En tiedä,mistä voimani tulevat,mutta arjessa on pakko jaksaa, lapset ja heidän touhunsa vievät paljon ajatuksia pois sairaudesta, ja työ. Mutta kun se yksinäinen hetki tulee, on vaikeaa. Elämä on niin epäreilua, syöpä kamala sairaus, vihaan sitä!
Kuitenkin sisimmässäni toivon vielä ihmeparantumista, ja niin pitääkin, niin kauan kuin elämää on.
aika kovalla kädellä.Pahinta on silloin kun joutuu luopumaan rakkaasta puolisostaan ja jää vielä lapset, jotka tarvitsisivat kovasti isääJokaisen ihmisen lähtöpäivä on tuolla Taivaan Isän kansioissa.Emme tiedä miksi toiset lähtevät aikaisemmin, toiset saavat elää vanhoiksi asti.Se vaan on niin.
Hänen puoleensa voimme kääntyä rukouksin, josko Hän vielä antaisi lisäaikaa.
Jumalan siunausta sinulle.
Toivotan sinulle paljon voimia näinä vaikeina aikoina. Mutta varmasti haluat tukea miestäsi ja uskokaa ihmeeseen se voi tapahtua milloin vain.
Kaikki on ennalta päätetty ja yrittäkää elää jokainen hetki niin täysin kuin voitte ja puhukaa kaikki asiat mitä mielessä liikkuu ja muistakaa kertoa toiselle ainavaan uudestaan kuinka tärkeä hän on ja kuinka rakas. Kaikki menee aina niinkuin oikein on....kuitenkin.
Kiitos.
Mennään päivä kerrallaan.
Kyllä se elämä on täysin muuttunut sairauden myötä.Nyt on elettävä sen ehdoilla,ei muuta voi. Onneksi on hyviä ystäviä, jotka tukevat ja kuuntelevat. Täälläkin voi onneksi tunteistaan kirjoittaa.
Miksi, miksi,miksi? sitä mietin. En voi,enkä uskalla ajatella miten selviän tästä kaikesta, ja miten tässä käy.
Joskus ajattelen, ja toivon, että tämä onkin vain pahaa unta ja herään tästä joskus.
Se on raskasta aina puolisolle kun toisella on vakava sairaus.
Ymmärrän ahdistuksesi.
kun itse joutuu mahdollisen luovuttamisen eteen,silloin kun se tulee omalle kohdalle. Kaikki se takana oleva eletty yhdessä olo tuntuu yhdeltä hetkeltä vaan.
Jo syntymän hetkellä on meidän jokaisen lähtöpäiväkin Taivaan Isän tiedossa. Onneksi me emme sitä itse tiedä etukäteen.
Tällaisen sairauden kohdatessa siitä saattaa tulla aavistus, mutta eihän sekään ole vielä varmaa. Niin kauan kun on elämää on myöskin toivoa.
Miksi? -Tuttu kysymys myös täälä. Nyt puolitoista vuotta miehen kuolemasta.
Muistan hyvin toiveet ihmeparantumisesta, muttakun syöpä uusi, en enää jaksanut uskoa ihmeeseen. Kahdenvuoden taistelu näytti vääjämättä kääntyvän syövän "voitoksi". Ja niinhän siinä sitten kävikin.
Kyllä se niin pirullinen tauti on, että vaikka sairastaja joutuu läpikäymään vaikka mitä hel.....ä, niin perhe on melkeinpä yhtä lujilla.
Miehen viimeisinä päivinä olin pettynyt myös itseeni, mielessä nimittäin pyöri että Miksi tämä ei jo lopu? Miksei rakas ihminen pääse pois kun mitään ei enää ole tehtävissä?
Sitä olen myös pohtinut, mistä ne voimavarat löytyivät/löytyvät jatkamaan elämää? Mutta jostain ne ovat löytyneet ja kyllä lapset ovat varmaan se suurin vara, heidän takiaan pitää ja haluaa jaksaa. Onneksi me naiset (ja toki miehetkin) ollaan lujaa värkkiä!
Voimia kaikille!
perheenjäsen sairastuu, niin siinä sairastuu koko perhe omalla tavallaan.
Sitten jos on vielä kyseessä äiti tai isä , niin se perheen tulevaisuus on vielä osana painolastia, että mitenkä tästä eteenpäin pärjätään, taloudellisesti tai sitten näiden käytännön asioiden kanssa.
on sellainen otus, että sehän sairastaisi kaikki taudit läheistensä puolesta.Mitenkähän hää kestäis kaiken sen lääkityksen yms.????
sairastaa ennenkuin lapsi,vaikka kukaan ei sairauksia kaipaa.
mielummin sairastaa itse,ennenkuin lapsi.