Kuulin vähän epävirallista tietoa. Jäähallihanke on valmiiksi päätetty, vaikkei mitään virallista tietoa olekaan.
Jäähalli tulee
Kuntalaine
10507
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mielenkiintoisinta on kummassakin tapauksessa se, ketkä valtuutetut äänestävät puolesta ja ketkä vastaan. Se muistetaan varmasti ensi syksyn vaaliuurnilla.
Vasta vaalituloksen selvittyä saamme tietää, mitä mieltä kansa asiasta oli.
Miten luulet kenenkään enää ensi syksynä muistavan kuka äänesti hallin puolesta, kuka vastaan?
Aina voi vaalien lähestyessä kertoa täällä netissä ja eri lehtien yleisönosastoilla, kuka mitäkin tässä kunnassa halusi ja minkä puolesta äänesti tällä vaalikaudella. Ei vain tämän jäähallin kohdalla vaan monen muunkin asian osalta.
Tehdyt teot ovat tuhat kertaa todistusvoimaisemmat kuin suloisimmatkaan vaalilupaukset ja -puheet.
eduskuntavaalien jälkeen tehdyssä kyselytutkimuksessa selvisi, että yli 80 % ihmisistä teki äänestyspäätöksensä vaalilupausten ei minkään tekojen perustella. Tähän on poliitikkojen hyvä luottaa.
Eduskuntavaaleissa on ahdokkaita niin paljon ja laajalti, ettei niiden tekoja ja äänestyspäätöksiä mikään selvittele.
Kunnassa valtuutettuja on suhteellisen vähän ja lähes kaikki kuntalaiset seuraavat edes kohtalaisesti kunnan päätöksiä lehdistä. Lisäksi lukuisa joukko ihmisiä tuntee suurimman osan kunnanvaltuutetuista.
Valitettavasti lehdissä ei ole tilaa tai halua edes tärkeimpien päätösten kohdalla luetella kaikkien valtuutettujen äänestämistä. Näin ne jäävät pimentoon.
Nettiyhteyden omistajien on helppo tarkistaa asia kunna sivuilta, missä jokaisesta lautakunnan kokouksesta on pantu esille kaikki äänestykset ja kuka äänesti mitäkin, vaan tietokonehan on ainakin toistaiseksi tosi harvalla.
Olenkin ihmetellyt kun postiluukuista satavissa esitteissä monet ehdokkaat kehuvat itseään ja haukkuvat summamutikassa toisia.
Miksi he eivät pane sinne esille edes muutamia äänestyspäätöksiä jokaisen valtuutetun osalta.
Saisimme luotettavaa tietoa.
nimimerkki "eri juttu." Joko olet tyhmä tai sitten erittäin hyväuskoinen.
kumpaa olin.
toivottavasti päättäjät tulevat järkiinsä ja rakentavat pakolaiskeskuksen
nyt on arvo ja ihmisoikeus kysymyksen paikka valtuustolla.
JANAKKALAN POLIITIKOT PÄÄTTÄVÄT seikkailee nyt sivulla kaksi. Siellä viimeisessä viestissä kerron, miten jäähallin kävi. Tulin juuri kokouksesta . Saara Finni