Uneen

Tietoinen unennäkö on ihan hauskaa, ja sen harjoittaminen kehittää ainakin joitakin aivojen alueita jotka ovat tärkeitä mystikoille.

Kuitenkin mielestäni visionääriset unet harvoin ovat lucideja sen vuoksi että tein niistä sellaisia. Parhaat uneni ovat olleet sellaisia, joissa tulee niin voimakas kokemus, ettei se ole enää unta taikka valvetta, vaan täysin sen tuolla puolen, syvä muuntunut tajunnantila jossa saan yhteyden johonkin jumalaan, jumalattareen tai toiseen todellisuuteen.

Mielestäni kun kysytään mitä unet ovat, on se laaja kysymys. Unista on niin moneksi! Unet eivät yleensä ole "vain sitä" tai "vain tätä".

Mielestäni uni on eläimen luonnollinen tila. Hereilläolo on olemassa meillä vain sen takia, että täytyy hankkia ruokaa ja lisääntyä. Mielestäni luonto ikäänkuin nukkuu... miljoonat tuulessa humisevat kuuset... kaikki nukkuu untaan.

Ihmiselle hereilläolosta on muodostunut jonkinlainen aivan uusi itseisarvo. Valaistuminen ei ole paluuta takaisin luonnolliseen uneen, tiedostamattomuuteen, vaan se on matkan jatkamista eteenpäin, kohti yhä suurempaa tiedostamista. Tietoisuudestamme on tullut meille ehkä jopa rakkaampi kuin lihallinen luontomme. Tuleva kehitys voi tapahtua vain sen kautta. Tietoisuus on kärsimätön. Emme halua odottaa miljoonaa vuotta saadaksemme jotain biologista parannusta evoluution kautta. Me haluamme päästä heti maaliin, rakentaa koneita ja kasvattaa tiedostamistamme.

Uni on luonnollinen tila, mutta kun tietoisuus yhdistetään siihen, avautuvat portit syvälle lihan, maan ja tulen salaisuuksiin. Uni on portti käsittämättömään, mutta vain niille joilla on tarpeeksi koheestiota pystyä muistamaan itsensä Unitursaiden ravistellessa ihmistä kohti tiedostamattomuutta.

Sikäli selkounien harjoittelu on hyvää treeniä, mutta mielestäni pitemmän päälle on osattava siirtyä eteenpäin ja kehittää hienostuneempia toimintatapoja. Unta myöten on ratsastettava. Sitä ei voi käyttää kuten tavallista työkalua, vaan se on mahtava voima, joka on valjastettava kuin kuriton villihevonen. Jos sen kahlitsee, se menettää voimansa...

Unen on annettava toimia omilla ehdoillaa. Oman kokemukseni mukaan unien kanssa voi myös keskustella. Yksi hedelmällinen tapa työskennellä unien kanssa, on suhtautua niiden olentoihin aivan kuin ne olisivat todella olemassa. Jos jokin olento, voima tai muu vastaava unessa on tehnyt sinuun vaikutuksen ja haluat oppia lisää sen luonteesta, ota siihen yhteyttä. Palauta se mieleesi ja puhu sille suorin selkein sanoin, kerro toiveistasi ja ehdota tapaamista tms. Jos uniin suhtautuu kovin kylmästi eikä halua leikkiä niiden ehdoilla, ne eivät tule enää koskettamaan.

Sikäli alitajuisille voimille joutuu vain antautumaan. On annettava itsensä upota tunteiden veteen, annettava itsensä hukkua vapaaehtoisesti. Mutta se ei ole kuin juopon putoaminen veneestä juhannuksena. Se on ovelan noidan menetelmä - saalistamista niin että asettuu saaliiksi saaliilleen.

Itse rakastan kirjoittaa ylös uniani. Ne ovat mielenkiintoisia jo puhtaasti taiteellisessa mielessä (monet suosikkitaiteilijani maalaavat unikuviaan, kuten minäkin), puhumattakaan silloin tällöin esiin nousevista esoteerisistä aineksista.

Olemme unessa suuren osan elämästämme. Unien laadun parantaminen on paitsi mahdollista, myös kannattavaa.

PS. Usein sanotaan unen olevan alempi tietoisuudentila valveillaoloon nähden. Tämä on mielestäni tavallaan totta. Toisaalta se ei tarkoita sitä, että parhaassa mahdollisessa olotilassa voisimme luopua kokonaan unien näkemisestä. Unen voima piilee sen spontaaniudessa. Se on kovin vähän alisteinen järjen kahleille. Se keksii aina jotakin uutta, riippumatta siitä kuinka järeään häkkiin ihminen laitettaisiin.

Ja niille joiden valve-elämä on käynyt jostakin syystä mahdottomaksi tai kääntynyt kohti lopullista tuhoa, uni on ainoa paikka johon paeta...

Tässä nyt sekalaisia ajatuksia aiheen tiimoilta. Olen erittäin unirakas, ja unista olisi kyllä vaikka kuinka paljon sanottavaa.

Eräällä tasolla näkisin että koko olemassaoleminen on pelkkä suuri uni, josta herääminen koittaa vasta sitten kun oleminen loppuu. (Tarkoitan koko universumia, en vain ihmistä.)

Ihmisen omaa henk.koht. unitasoa pidän hänen todellisena tietoisuudentasonaan. Sinne siirtyminen tapahtuu omaan itseen vaipumisella (sama tapahtuu myös kuollessa). "Hereilläolo" on kanssakäymistä itsen ulkopuolisen maailman kanssa - mutta koska maailma on vain suuri uni (vaikkapa Shivan, symbolisesti tai sitten ei), pelkkää harhaa sekin on että alkaa pitää tätä arkimaailmaa ainoana oikeana todellisuutena.

Unet eivät yleensä ole järin kummoista kamaa sen vuoksi että ihmisen yhteys omaan itseensä on kieroutunut, koska ihminen yrittää pitää minänsä painopistettä pinnallisessa ja rauhattomassa ulkopuolisessa maailmassa (johon fyysinen keho kuuluu). Tietoisia unia (lucid dreaming) pidän ihmisen mahdollisuutena saada yhteys itseensä, niin että ihminen olisi kokonainen, eikä hajalla ja itsensä unohtanut. Kuitenkin saattaa olla että tietoisetkin unet saavat ihmisen pysymään taas vain yhdessä harhassa, toisenlaisessa kuin fyysinen todellisuus, kenties paremmassakin, mutta kuitenkin harhassa. Mitä sitten olisi absoluuttinen TODELLISUUS? Pelkkää energiaa? En tiedä...

Tavalliset (=ei-tietoiset) unet voivat joskus tuoda viestejä Itseltä. Tällaiset unet yleensä muistaa vuosikausia. Symbolikieli on samaa kuin vaikkapa tarot-korteissa, historian alun aikaisissa jumalkulteissa jne.

Tärkeintä mielestäni on tietoisuuden jatkuvuus ja kehittäminen. On aivan sama onko "hereillä", unessa tai tietoisessa unessa, vai jotakin muuta, jos pelkästään pyrkii tappamaan aikaansa eikä yritä mitenkään kehittää tietoisuuttaan laajemmaksi ja korkeammalle tasolle. Kyllä ihminen huvitellakin voi, mutta jos koko elämä on pelkkää pelleilyä ja riehumista... voi voi. Sitäpaitsi mielestäni oppiminen, tutkiminen ja oivaltaminen on parasta hupia.

Hindututtuni Sundar kuvaili kerran unta seuraavasti (vapaa suomennokseni):

Miksi tunnemme olomme niin virkeäksi herättyämme syvästä unesta? Miksi tunsimme onnea? Hindulaisuus tarjoaa tähän kysymykseen vastauksen. Ihmissielu (Jumalan osa), Jumalan luoma, on hämmennyksissä ja huolissaan yrittäessään ohjata kaikkia ihmiskehon osia. Aivot, kehon pääministeri, kaappaavat nimittäin aina vallan sielulta ja ohjaa ruumista pääasiassa vääriin suuntiin.

Sielu pyytää aivoja olemaan tekemättä niin ja neuvoo sitä oikeaan suuntaan. Yleensä käy kuitenkin niin, että ministeri aivot voittavat sielun (kehon kuninkaan). Siksi me teemme aina pahoja asioita ja tunnemme olomme niitten jälkeen huonoksi ja meistä alkaa tuntua siltä että olemme haaskanneet kauniin elämämme.

Mutta vaipuessamme uneen sielu menee Mahavishnun sydämeen. Siellä se tuntee olonsa jälleen hyväksi ja energiseksi. Siellä me unohdamme itsemme kokonaan. Näin meille tapahtuu syvässä unessa. Ja kun olemme heränneet unesta, sielu palaa takaisin tähän ihmisruumiiseen ja muistaa jälleen sen, mitä muisti ennen nukahtamistaan. Emme unohda mitä on tapahtunut, vaan tunnemme olomme virkeäksi.

Jos ymmärrämme tämän kunnolla, emme enää pelästy kuolemaa. Se ei ole muuta kuin pitkä syvä uni.