Aurinkopanelin

Tein kääntyvän laakeroidun putkeen ja sen läpi terassin vesikaton. Kiinnitin aurinkopanelin putkeen ja putken alapäähän vievin ja lukitus systeemin. Nyt sitten mökillä ollessani voin panelia käännellä aina kohti suoraan aurinkoon. Yleensä aamu, päivä ja ilta aurinkoa kohti. Sitten illalla käänän panelin aamua varten. Tällä systeemillä saan yhdestä panelista lähes saman latauksen kuin kahdesta saman kokoisesta kiinteästi asennetusta panelista.
Kun en ole paikalla lukitsen panelin kohtisuoraan etelään.
Kätevä peli ja eipä paljon vaivaa kun ohi kulkiessani voin sitten kääntää muiden askareiden lomassa.
101641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvän keksinnön olet tehnyt! Itse joudun kävelemään rantaan kääntämään paneelia. (Ja usein mökillä askelet on aika huterat!)

Äänestä

Itse joudun kävelemään rantaan panelia kääntämään. ja tietäähän sen, kuinka huterat ne askelet välillä on.

Äänestä

käy pitkäksi mökillä.

Äänestä

Saisin siten kahdesta paneelistani saman verran kuin neljästä kiinteästä, vai?

Äänestä
  • Mikäli ei jaksa käännellä itse paneleja voi hankkia mottorilla toimivan laitteen jolloin paneeli seuraa suulperiä koko päivän automaattisesti.
    Hinta muistaakseni noin 200 Ekeä.

    Äänestä

Mikäli et jaksa raahautua paneelin luo sitä kääntämään, voit hankkia moottorilla toimivan automaattilaitteen jolla paneli seuraa suulperiä koko päivän.
Hinta muistaakseni noin 200 Ekeä.

Äänestä
  • vie kaiken tehon paneelista

    Äänestä

  • moottori ? kirjoitti:

    vie kaiken tehon paneelista

    Se on tosi pienitehoinen moottori joka ei vissiin edes oo koko ajan päällä vaan käynnistyy muutaman kerran päivässä ohjaamaan paneelia. Sähkönkulutus on yksi kärpäsen paska saharassa. Enemmän olisin huolissani miten häkkyrä kestää tuulta ja tuiskua.

    Äänestä

Niin ja jäi lisäksi mainitsematta että kääntelen sitä silloin kun akku on vajaa latauksinen. En silloin kun akku ladattu täyteen.
Varmaan on automaattisia kääntäjiä, mutta kuten joku totesi kuluttaa se akkuvirtaa ja en muutenkaan katsonut sellaisen laittamista tarpeelliseksi. Tykkään yksinkertaisista idiootti varmoista systeemeistä.
Kuten totesin vaiva siitä on ainakin minulle olematon, päinvastoin tuo lisää mielenkiintoa.
Amppeerimittarin mukaan jos paneeli on kohtisuoraan aurinkoon ja lataa noin 3amp. akkua, kääntämällä kokeeksi paneeli aurinkosta pois noin 30-4 astetta tippuu lataus virta noin 1 amppeerilla. On aika huomattava väheneminen varsinkin päivän aikana ja kun aurinko paistaa sivusta latausvirta alenee tietenkin viellä enemmän.

Äänestä

Kelpo keino nostaa päivittäistä lataustehoa.
Paras lataustehohan saavutetaan 90 asteen kulmassa aurinkoon nähden. Saman ratkaisun tein omaankin kohteeseen. Kyllä paneeli(t) kannattaa asentaa jos mahdollista kääntyvällä tekniikalla, vaikka käsikäytölläkin. Paneelin kulma/suunta on tuolloin helppo säätää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kääntäminen... kirjoitti:

Tein kääntyvän laakeroidun putkeen ja sen läpi terassin vesikaton. Kiinnitin aurinkopanelin putkeen ja putken alapäähän vievin ja lukitus systeemin. Nyt sitten mökillä ollessani voin panelia käännellä aina kohti suoraan aurinkoon. Yleensä aamu, päivä ja ilta aurinkoa kohti. Sitten illalla käänän panelin aamua varten. Tällä systeemillä saan yhdestä panelista lähes saman latauksen kuin kahdesta saman kokoisesta kiinteästi asennetusta panelista.
Kun en ole paikalla lukitsen panelin kohtisuoraan etelään.
Kätevä peli ja eipä paljon vaivaa kun ohi kulkiessani voin sitten kääntää muiden askareiden lomassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu