Tämä on vain yksi pieni esimerkki omien kokemusten joukossa mutta siksi merkittävä että..koska se vaan tapahtuu ja ajattelin että jos on muitakin jotka ovat huomanneet vastaavaa.
Jo vuosia on tapahtunut että jos olen tietyssä mielentilassa, esimerkiksi hermostunut jostakin asiasta jota mietin ja on hiljaista muuten ympärillä kuten yö jne. alkavat pinnat pitämään ääntä kuten muuttuvan ilmanpaineen tai lämpötilan vaihtaessa paikkaa. Joskus jopa paukkuvat niin että muutkin (etenkin läheisin joka on kuullut sen usein) tajuavat ettei se ole ihan tavallisen paukkeen rajoissa, vaikka kuulostaa siltä. Viime yönä heräsin ja mietin jotakin kun alkoi keittiöstä kuulua tätä napsetta. Napse siirtyi paikasta toiseen siellä, kunnes rauhoitin itseni. Ja napsekin loppui. Näitä esimerkkejä voisi kertoa loputtomasti eri paikoissa. Joskus napse aivan kuin lähestyy kiertäen pintoja kohti jotakin paikkaa lähelläni. Voihan pinnat pitää /pitävät joskus muutenkin tuollaista napsetta ihan luonnollisista syistä mutta mielestäni sen pitäisi olla erilaista kuin ne mitä tässä tarkoitan.
Hassua kertoa tästä jonnekin bittiavaruuteen ties kenen luettavaksi, mutta pistinpä kuitenkin. Osa ei usko, osa ymmärtää muttei tiedä mistä kyse ja pieni osa on voinut kokea samaa. Joku jopa voisi koettaa kertoa mistä on kyse. Mikään fysiikan lain alainen selitys ei tule kyseeseen. Ilmiö on paranormaali ja liittyy minuun, siis auraani, jonkintyylistä piilopoltergeistista toimintaa. Samaa on havaittavissa myös sähkölaitteiden suhteen, jos olen hermostunut, reagoivat ensinnä toimistovalaisimet. Syytä siihen en tiedä, mutta kotona meillä vaihdetaan hyvin usein lamppuja. Että sillee. Ja eihän yritetä yllättää enää näin vanhaa ja kaiken nähnyttä lapsellisilla kommenteilla.
kun hermostun, naksuvat pinnat
24
3695
Vastaukset
- bsfab sf
Nukkumaan mennessä alkaa meilläkin kuulua ääniä, koska melutaso laskee päiväisestä.
- pelotti
Olen yksin kotona ollessa toistanut om-äännettä (vrt. "Omni Padme Um"), yrittäen toistaa sitä mahd. matalana ja vatsan pohjasta asti. Niin jossain vaiheessa havaitsin, että huonekalut alkoivat naksahdella. Säikähdin tätä kuitenkin niin paljon etten ole uskaltanut toistaa sitä uudelleen.
- samanlaista
Illalla kun painaa pään tyynyn niin yleensä sähkölaitteet aloittaa napsamisen/paukahtelun. Tykkään ennen nukkumaan menoa vähän tunnustella kehoni energioita ja muuta kaikkee mukaavaa. Siitä luulisin sen johtuvan.
Jossain vaiheessa vähän alko pelotkin heräilemään kun tosiaan kopsahdukset usein tuli ihan viereen. Siihen aikaan kopsuttelua oli niin tosiaan palo lamppuja ihan hirmu kasa, kohtalo tovereita ;) Nykyään ei enää kopsahtale huonekaluja tai seiniä myöten niin paljon ainakaan mutta sähkölaitteet pitää elämää. Selvästi sen tietyllä mielen tilalla aloitan, usein kun alan pötköttelemään/mietiskelemään/meditoimaan noh kumminkin tietty mielentila se on. Olen itekki tutkinu tuota ilmiö vähän hieman säätämällä itseäni :D Taitaa tosiaan mennä tuonne auran/energia kehon puolelle. Jotain energioihin liittyvää. Joskus mietin sitäkin että vuodan energiaa ympäristöön ja voihan se ollakin ei oikein kukaan näytä tietävän tarkalleen mutta kyllä oon kuullu muittenkin kertovan vähä samanlaisia juttuja.- ap.
Hyvä että joku/jotkut tietää mitä yritin kuvailla. Taitaa olla ainut paikka jossa asiasta edes keskustellaan muuten kuin hymähtelemällä, että kuuluu selitettäviin luonnonlakeihin jne. No kuuluuhan se luonnon ilmiöihin, muttei niihin päivänselvyyksiin mitä tavallisesti tarkoitetaan sanomalla niin..
En tiedä miten pitkään tämä vaikutus on ollut. Kymmenisen vuotta sitten huomasin toistuvasti että läsnäoloni vaikuttaa herkimpiin sähkölamppuihin. Luojan kiitos ei tietokoneeseen. Vaikka sekin joskus alkaa naksua ja paukkua osineen pöydän kera samassa hermostuneessa mielentilassa, jos vaikka jokin asia koneella ollessani alkaa hermostuttaa. Joskus itsekin yllätyn siitä paukkeesta. Joissakin tietokoneluokissakin on alkanut paukkua ahertaessa koneeni, erityisesti crt-näyttö. Puu- ja muovipinnat tuntuvat olevan niitä herkimpiä? Olisiko kyseessä jokin reagointi-ilmiö sähkölaitteiden aikaansaamiin kenttiin ympärillä? Oletko testannut koskaan paukkuuko niissä paikoissa, missä ei ole lainkaan sähkölaitteita tai johtoja?
Ehkä tosiaan keskittymisen ja rentoutumisen kykyä pitäisi ehtiä kehittämään, jooga olisi varmasti hyvä keino.
Ihmisten täytyisi pyrkiä tiedostamaan syvemmin asioita, niin alkaisivat kunnioittamaan enemmän tätä maailmaa ja toisia, itselle vieraitakin ihmisiä. Ja arviomaan myös sitä, mikä potentiaalinen voima on ajatuksella.
Ehkä minut on ohjelmoitu huonosti, minua on pienenä syytetty ja osoiteltu sormella silloin kun olisi pitänyt kannustaa ja ymmärtää, on luotu aivoihin kemiallinen jännitevirta joka aikaansaa tällaista. Ehkä olen kokenut epäpuhtaiden ja kehittymättömien ajatusten invaasion ja ylivallan elämässäni, vaikka toisinkin olisi voinut idealistisesti ajatellen olla. Mutta elämä ei ole mikään leikkikoulu, vaikka siihen kaikki periaatteessa pyrkivätkin, että elämä olisi mahdollisimman mielekästä ja sisäisen täyttymyksen autuutta ja että se kaikki hyvä olisi pysyvää. Mutta ihmisiin ei oikeasti nyky-yhteiskunnassa kyetä ohjelmoimaan sitä, mikä tuottaa aitoa mielihyvää ja onnea, joten meistä tulee elämän runnomia oman onnemme seppiä kuten kaikki kauan ennen meitä ovat joutuneet tekemään.
- Noita-Nainen.
Joo, tuttua "kauraa"...varsinkin sahkolaitteiden kohdalla. Kyseessa on oma sahkomagneettinen energiasi, joka pistaa "vipinaa" esineisiin ja/tai sahkolaitteisiin.
Itsella ilmenee aivan samaa varsinkin sahkolaitteiden kohdalla.- paranormaali.
Mutta onko tiede vielä tiedostanut tämän ilmiön olemassaolon tietoisena siitä, että kehon sähkömagneettinen kenttä aktivoituu ja muokkaantuu nimen omaan ajatusenergialla?
Toisaalta tulee mieleen että onhan se, mutta miksi ei tälläisestä ilmiöstä sen enempiä kohuta? En ole törmännyt siihen että aiheesta olisi enempää tietoa? Jokunen vuosi sitten varmasti meidänlaisille olisi naureskeltu päin naamaa, mutta toisin on nyt/pian kun tieto lisääntyy huikeasti.
Ajatusenergialla pystytään ohjaamaan tietokonetta, sehän on samaa juttua, eri tavoin kääntäen ja eri asiaa painottaen. Toisaalta on ihmisiä jotka ovat kuin suuria magneetteja, kirjaimellisesti. Jälleen sama ilmiö, mutta hiukan muunnettuna. Tavallaan alun perin henkisestä ominaisuudesta on tullut fyysinen ilmentymä, eikä lie järjellä sekään selitettävissä, toistaiseksi.
Tiede tuntuu etenevän koko ajan jättimäisin harppauksin, siinä tiedon keruussa on vaikea pysytellä taviksen /muun alan touhuajan mukana, ellei alan tiedot pulpahtele suoraan suurmedian julkaistaviksi eli nenän eteen tutun median kautta.
Ihmisen kehon ja etenkin aivojen sähkömagneettinen /metafyysinen tekniikka on kovin kiehtova aihealue, koska sillä mahdollistetaan tulevaisuudessa paranormaalienkin asioiden ymmärtämistä enemmän. Tutkimus on jo alkanut kauan sitten, mutta ollaan oltu luvattoman kauan eipäs-juupas-experience-or-not- todisteluasteella. Energioiden hienojakoisempien linjojen ymmärtäminen ja tutkiminen luo sillan paranormaalin ja fyysiseen olemassaolon yhdistämiseen tieteellisesti. Ja kun se vihdoin avautuu, ollaan jo tosi pitkällä. - Noita-Nainen.
paranormaali. kirjoitti:
Mutta onko tiede vielä tiedostanut tämän ilmiön olemassaolon tietoisena siitä, että kehon sähkömagneettinen kenttä aktivoituu ja muokkaantuu nimen omaan ajatusenergialla?
Toisaalta tulee mieleen että onhan se, mutta miksi ei tälläisestä ilmiöstä sen enempiä kohuta? En ole törmännyt siihen että aiheesta olisi enempää tietoa? Jokunen vuosi sitten varmasti meidänlaisille olisi naureskeltu päin naamaa, mutta toisin on nyt/pian kun tieto lisääntyy huikeasti.
Ajatusenergialla pystytään ohjaamaan tietokonetta, sehän on samaa juttua, eri tavoin kääntäen ja eri asiaa painottaen. Toisaalta on ihmisiä jotka ovat kuin suuria magneetteja, kirjaimellisesti. Jälleen sama ilmiö, mutta hiukan muunnettuna. Tavallaan alun perin henkisestä ominaisuudesta on tullut fyysinen ilmentymä, eikä lie järjellä sekään selitettävissä, toistaiseksi.
Tiede tuntuu etenevän koko ajan jättimäisin harppauksin, siinä tiedon keruussa on vaikea pysytellä taviksen /muun alan touhuajan mukana, ellei alan tiedot pulpahtele suoraan suurmedian julkaistaviksi eli nenän eteen tutun median kautta.
Ihmisen kehon ja etenkin aivojen sähkömagneettinen /metafyysinen tekniikka on kovin kiehtova aihealue, koska sillä mahdollistetaan tulevaisuudessa paranormaalienkin asioiden ymmärtämistä enemmän. Tutkimus on jo alkanut kauan sitten, mutta ollaan oltu luvattoman kauan eipäs-juupas-experience-or-not- todisteluasteella. Energioiden hienojakoisempien linjojen ymmärtäminen ja tutkiminen luo sillan paranormaalin ja fyysiseen olemassaolon yhdistämiseen tieteellisesti. Ja kun se vihdoin avautuu, ollaan jo tosi pitkällä.Jep.:)
- auringonpaiste
Onpas kiva kuulla, että muillakin paikat napsuu. Olen nimittäin joskus ollut ihan peloissanikin tästä napsumisesta.
Minulla on ollut tätä jo vuosia ja se liittyy aina johonkin tulevaan ikävään asiaan.Joten en ole mitenkään innostunut,kun alan kuulemaan näitä napsahteluja ja paikkojen paukkumisia.
Kaikkein pahin paukahdus kuului noin pari kuukautta ennen avioeroani. Luin aivan kaikessa rauhassa lehteä keittiön pöydän ääressä ja kuulin mahtavan paukahduksen jostain talomme yläkerrasta tai ullakolta. Pomppasin pystyyn ja lähdin tutkimaan tilannetta. Olin yksin kotona, joten kukaan muukaan perheen jäsenistä ei saanut paukahdusta aikaiseksi. Tutkin kaiken talon yläkerrasta, vaikka tiesinkin, että moinen ääni oli sellainen , ettei sitä voi selittää. Se tuli kuin talon seinien sisältä, eikä sitä voinut oikein paikallistaakaan.
Pienempien harmien ollessa kyseessä paikat vain napsuvat, eivät pauku niin kovaa.
Lamppuja huushollissani menee tavattoman usein ja olen onnistunut parin vuoden sisällä rikkomaan monta kodinkonetta, joukossa melko uusiakin. Tietenkin näihin rikkoontumisen voi olla ihan " järkeväkin" selitys, mutta vähän on pistänyt miettimään se kun niitä menee rikki niin usein. Tulee kalliiksi:)- jeesuksen-come-back
Sähköjohdotus päin persettä ja sen kovan paukahduksen on voinu aiheittaa mikä vaan vaikka talon runkopalkin rikkoutuminen
- auringonpaiste
jeesuksen-come-back kirjoitti:
Sähköjohdotus päin persettä ja sen kovan paukahduksen on voinu aiheittaa mikä vaan vaikka talon runkopalkin rikkoutuminen
Voi sinua, joka luulet kaiken tietäväsi, mutta teitäkin skeptikkoja tarvitaan, etteivät huuhaat lentelisi koko aikaa pilvissä.
Mutta tyylisi on niin kaikkitietävä, että nyt jäitä hattuun myös sinulle.
Minä tiedän onneksi itse oman kokemukseni todenperäisyyden, eikä sinun ylimielinen kommenttisi sitä muuksi muuta. - jeesuksen-come-back
auringonpaiste kirjoitti:
Voi sinua, joka luulet kaiken tietäväsi, mutta teitäkin skeptikkoja tarvitaan, etteivät huuhaat lentelisi koko aikaa pilvissä.
Mutta tyylisi on niin kaikkitietävä, että nyt jäitä hattuun myös sinulle.
Minä tiedän onneksi itse oman kokemukseni todenperäisyyden, eikä sinun ylimielinen kommenttisi sitä muuksi muuta.Siis täälä saa kirjoittaa vaan myötäileviä kommentteja onpas outoo...?
- täällä hajoo kaikki
moikkelista vain!
minä se täällä rikoin yhteen aikaan telkkarista autoon junaan ja linja-autoon kaikki.. aikaisemmin oli vain sitä valojen läpsymistä ja hajoomista, mutta sitten kun oikein kerran suutuin niin meni talosta vain yhdestä huoneestä kaikki sähköt,, siinä missä olin kun suutuin,, silloin sen huomasi 5 muuta ihmistä.. Monesti on muutkin huomanneet että minun lähellä valot läpsyy. Se vasta outoa onkin kun kerran valo syttyi ja sammui edes taas...
Sitten mitä itseeni tulee, niin minulla alkaa vuotamaan verta nenästä kun oikein suutun,, minulla ei ole verenpainetautia mikä aiheuttaisi veren tulon nenästä vaan ihan se että suututtaa! Ulospäin minä olen rauhallinen ja hillitty,, tasainen,, iloinen,,, mutta sepä se taitaa olla syy, että minun patoutumat purkautuu sitten kaikkiin laitteisiin... pitäisi osata hengähtää. - jeesuksen-come-back
Ku sä hermostut sä rupeet kiinnitämään erityistä huomiota pintojen naksumiseen koska luulet sen johtuvan siitä ja sen takia luulet että se aiheuttaa sitä vaikka luultavasti pinnat naksuu sillä lailla ihan muutenki
Ja tästä oon varma joko valehtelet tai ainaki liiottelet juttua- paranormaali.
Kun et tunne asiaa etkä henkilöitä, please, ÄLÄ SELITTELE.
- jeesuksen-come-back
paranormaali. kirjoitti:
Kun et tunne asiaa etkä henkilöitä, please, ÄLÄ SELITTELE.
minun selitystä on varmasti vaikeata niellä kun se ei ole ollenkaan niin mielenkiintoinen kuin paranormaali selitys
- paranormaali.
Skeptikoille juttu pään raapimista varten, mutta näinhän se menee. Aikaansa edellä olevat ja tiedostavat ihmiset leimataan skepojen sanoin joko hulluiksi tai tylsimyksiksi. Tässä kohden saa skepot hävetä taas kerran, olen sillä kannalla että kaikki paranormaali liittyy meille tuntemattomaan fysiikan lainalaisuuteen, jota skepot eivät ymmärrä, jos kukaan ei ole tehnyt asiasta toimivaa laitetta tai ylityylistä tutkimusta.
http://www.tekniikkatalous.fi/tk/article46811.ece - olet kuin
paranormaali. kirjoitti:
Skeptikoille juttu pään raapimista varten, mutta näinhän se menee. Aikaansa edellä olevat ja tiedostavat ihmiset leimataan skepojen sanoin joko hulluiksi tai tylsimyksiksi. Tässä kohden saa skepot hävetä taas kerran, olen sillä kannalla että kaikki paranormaali liittyy meille tuntemattomaan fysiikan lainalaisuuteen, jota skepot eivät ymmärrä, jos kukaan ei ole tehnyt asiasta toimivaa laitetta tai ylityylistä tutkimusta.
http://www.tekniikkatalous.fi/tk/article46811.ecelumiukon pippeli.
Tieteellinen tietomme kehittyy nykyään enää vain ja ainoastaan koulutuksen ja poikkeuksellisen lahjakkuuden kautta. Kaukana takana ovat ne ajat, kun yleismies juntunen voi kuvitella tehneensä jotain suurta.
Skepsismi, jota täällä sanana viljellään, on väärä termi. Se pitäisi korvata kriittisellä realismilla, niin puhuttaisin tieteenfilosofian kannalta oikealla termillä.
Esittämäsi "laite" ei ole perustutkimusta. Se on insinööritieteitä. Tunnettua teoriaa pystytään "kiinteiden aineiden fyysikkojen" toimesta tuomaan käytäntöön. Nuo halveksimasi skepot ovat rakentaneet perusteoriat.
Joka ainoa luonnontieteellisen koulutuksen saanut on, jos ei skepo, niin ainakin kriittinen realisti.
Jos olet eri mieltä, niin kerro edes yksi arkipäivääsi vaikuttava tekninen keksintö, joka ei ole syntynyt tieteelliseltä pohjalta.
Onko tietokonetta tai kännykkää, jonka tekniikka on muiden kuin skepojen kehittämää.
Kuten joku ansioituneesti asian ilmaisi: "Veistä ite puusta kännykkäsi, jos tiede ei kelpaa"
- minä hermostun
niin minulta Palaa Pinna. Ja sit ei oo kellään lähelläolevalla hauskaa.
Naksuttele, mitä naksuttelet. Ne voi olla pelkkää retoriikkaa, mutta kun minä annan palaa, ei jää skepollekaan epäselväksi, annoinko palaa vai naksuiko vain herkistyneessä mielikuvituksessani.- paranormaali.
No, aivan niin. Ja voinet uskoa myös että kun pikku naksuna muuttuu ukkosen jyrähtelyksi äänieetterissä, helisevät ja tärisevät siinä kyllä aivan kaikki. Meidän äijä, mukulat ja naapuritkin uskoo..! ;D
- orora
Jep, en nyt kovinkaan kattavasti osaa selittää mistä tuo ilmiö johtuu mutta ei ole tavatonta. Pseudotieteellisesti selitettynä sanoisin että sun tunnekeho värähtelee tasolla, joka vaikuttaa sähköön. Ja kun hermostut, niin erityisesti. Ja tuo reagointi ja napsahtelu tulee siitä.
Kokeile joskus ihan mielenkiinnosta "käyttää" sitä? Niinkun et saisitko tehtyä jotain vastaavaa ns tarkotuksella. - ei niin paranormaali
siulla taitaa olla piileviä kineettisiä kykyjä?
ite oon harjoitellu telekinesiaa yli vuoden ja kun ei hotsita harjoitella pariin viikkoon, niin alkaa tippumaan tavaroita pöydältä,seinät pamahtelemaan, ovet aukeamaan, naksahtelu ja sen semmoinen on todella yleistä miun ympärillä.
en nyt ole harjoitellut pitempään aikaan, mutta kun otin asian puheeksi (eli kun tätä kirjoitin) niin kännykkä liikahti parisen senttiä ja paperit piti kahinaa.
skeptikot voi sitten pitää sen kauniin nammavärkkinsä kiinni, eli iki ihanat sormensa irti näppämistöstä, tai katkon ne ;) - Anonyymi
Mulle satasella samaa mitä te ootte vetäny xD
- Anonyymi
Minä rikon myös sähkölaitteita pelkästään olemassaolollani.
Outo naksuminen oli yleistä aiemmassa asunnossani jossa kummitteli. Minä laitoin naksumisäänet parailmiöiden piikkiin siihen aikaan
Eräs näkijä sanoi silloin että minä itse saan aikaan osan oudoista ilmiöistä mutta en silloin uskonut.
Mun kanava henkimaailmaan avautui liian nopeasti ilman mitään harjoituksia. Se oli pelottavaa aikaa.
Oletteko huomanneet/kokeneet että teillä olisi parantavan energian kanavointi mahdollisuus?
Tarkoitan käsillä parantamista.
Tosin eihän siinä ihminen omalla energiallaan ketään paranna vaan toimii korkeamman voiman välittäjänä. - Anonyymi
vanha keskustelu jo mutta huoneeni patteri ei ikinä pidä ääntä paitsi yöllä. Siis silloin kun olen jo sulkenut silmäni ja olen kyljellä katse toiseen suuntaan. Mutta kun käännän kylkeni sitä kohti niin ääni loppuu. Kuulen myös joskus kuinka joku hiipisi eteisestä keittiöön tai olohuoneeseen. (huoneeni on olohuoneen vieressä.) Siitä asti kun muutimme nykyiseen talooni olen aina jotenkin ”pelännyt” pimeää eteistämme ja kylpyhuonetta. En tiedä mikä niissä oikein on mutta aina huomaan itseni tuijottamassa niiden suuntaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778