Meillä on tyttö vajaan 2v, poika kohta 3vk. Alkuun imetys sujui ongelmitta, tyttö luki kainalossa kirjaa,, silitti vauvan jalkoja tms, nykyisin saa hirmu raivarit heti kun nostan edes paitaa imettääkseni pojan, ja satuttaa itseään niin paljon kun kerkeää (tänään hyppäsi tiskipöydältä alas niin pahasti et veri juoksi nenästä), jotta mun on pakko ottaa poika rinnalta ja huomata hänet. Nyt ollaan sitten tilanteessa et ku tyttö alottaa huutamisen, niin poika kääntää välittömästi pään pois rinnalta, eikä aiokaan imeä (häiriintynyt kun vähän väliä tissi otetaan pois?)
Ilta on mennyt ok, kun olen lypsänyt pulloon ja antanut pullosta pojalle maidon, tähänkö nyt täytyy siirtyä?
Onko muilla ollut vastaavaa? Miten olette toimineet? Apua ja vinkkejä kaivataan!
Ilta on mennyt ok, kun olen lypsänyt pulloon ja antanut pullosta pojalle maidon, tähänkö nyt täytyy siirtyä?
Onko muilla ollut vastaavaa? Miten olette toimineet? Apua ja vinkkejä kaivataan!
Vastaukset 1
Vanhimmat
mutta meillä vaikea sirkus alkoi vasta isän lähdettyä töihin, kun vauva oli jo 1,5kk. Silloin vauva osasi jo syödä hienosti ja oli tottunut isosihkon rähinöintiin. Minun piti varjella vauvaa imetyksen aikana (kerran tunnissa, siis =)
siskolta, joka tuli sohvalle pomppimaan ja kaatuilemaan päälleni. Silloin kun ei tehnyt sitä, hän pyrki hajottamaan kotia yms. Ennen tyttö, joka rakasti lukuhetkiä (kuunteli tuntitolkulla), ei suostunut yhtään rauhoittumaan kirjojen ääreen eikä enää leikkinyt oma-aloitteisesti mitään, vaikka ennen viihtyi hyvin leikkien parissa. Hän vain riehui ja vastusti aamusta iltaan. Annoin aikaani isolle siskolle runsaasti. Vähintään neljä tuntia päivässä oli vain hänelle pyhitetty, mutta tyttö ei halunnut tehdä mitään kanssani. Hän kielsi kaiken hauskan itseltään. Mikään ei kelvannut eikä ilahduttanut. Oli hirveää katsella, kuinka isosisko kärsi tilanteesta. Meillä tällaista erittäin raskasta sotaa kesti 9kk. Nyt lapset ovat 3 ja 1 eikä isosisko edelleenkään välttämättä sulata pientä. Pientä yhteisymmärrystä on kuitenkin jo havaittavissa.
Voimia sinulle ja piiiitkää pinnaa! Kasvaminen sattuu kovasti. Sanotin koko ajan siskon tunteita ja se on kuin onkin kantanut hedelmää. Tyttö ilmoittaa nykyään etukäteen ennen kuin hänen pinnansa menee lopullisesti ja rauhoitan tilanteen ja pyrimme purkamaan pahan olon ja mustasukkaisuuden milloin mitenkin: piirtämällä ja liikunnalla jne. Tsemppiä!