Kaverit...

Moi!
Olen kohta 17-vuotias poika. Kerron aluks hieman:
Minulla on laskemisen mukaan n. 5 hyvää kaveria. Olen heidän kanssaan melko usein. Toisaalta taas olen aika paljon yksin/kotona vanhempieni ja sisareni kanssa. En ole koskaan juonut/polttanut tupakkaa, eikä mitkään ryyppybileet tms. bileet voisi vähempää kiinnostaa.. viikonloput menevät siis kotona olemiseen, silloin tällöin tapaan kavereitani mm. elokuvissa käymällä, kavereiden luona käymällä tai vaikka kävelen heidän kanssaan kaupungilla.
Minua huolestuttaa sellainen asia, että kun monet ihmiset ovat muodostaneet sellaisen kaveriporukan.. esimerkiksi minä voisin mennä tuolla kaikkien viiden kaverinin kanssa. Se vain ei onnistu, koska he eivät tunne toisiaan, eivät tule keskenään toimeen.. Minua harmittaa sellainen asia, että olen aina kavereideni kanssa kahdestaan.. toisaalta en kaipaisin kymmenpäistä jengiä ympärilleni, mutta että kun olen aina vain jonkun viiden kaverini kanssa kahdestaan... Onko teidän mielestänne ok, jos viidestä kaverista valitaan aina yksi kappale, ja hänen kanssaan sitten mennään, minne mennään?
6577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kateeks käy, sulla sentään on kavereita mulla 0 hyvää tai huonoo kaverii.

ja muutenki kaikki menee päin helvettii, koulu ja jne...
Syrjäydyn kaikesta vaan kokoajan enemmmän ja enemmän.

Tappaisin itteni heti ku saisin sopivan tilanteen naamioida se onnettomuudeks, nii ei vanhemmat syyttäis itteensä mun takia.

Äänestä
  • Älä vaivu masennukseen.
    Kyl kaikki vielä järjestyy.
    Eihän kaverit odottamalla tule.
    Oletko puhunut koulussa samanhenkisten tyyppien kanssa?
    Ainahan koulussa on joku, joka on samalla aallonpituudella sun kaa.

    Äläkä koulusta ota stressiä.
    Kyllähän se aina välil ottaa päähän mut loppujen lopuksi ne aineet, jotka kiinnostaa sua on niit tärkeimpiä koska tuleva ammatti yleensä menee niiden mukaan.
    Et lue niitä sua kiinnostavia aiheita eniten ja samalla yritä hoitaa muitakin aineita.
    Näin mun luokanvalvoja sano mulle.

    Täl palstalla on erittäin hyviä neuvoja miten päästä yksinäisyydestä eroon.
    Kaikilla on omat neuvonsa ja tarinansa.
    Minut pelasti usko Jumalaan ja keskiviikkoiset raamikset.

    Tälkin palstalla on porukkaa jotka varmasti haluis kaveerata sun kaa.
    Et kyllä hyviä kavereita löytyy vaikka ne onkin vähän piilossa :)

    Koht tulee kesä ja pääsee loikoilemaan aurinkoisille rannoille et kohta pääsee relaamaan :)

    Jos haluut puhuu muuten jonkun kaa niin puhu vaik vanhemmilles tai sitten vaitiolevelvollisille terkkareille/ terapeuteille.

    Täs maassa on paljon porukkaa jotka kuuntelee ja vielä enemmän sellasii jotka aattelee samalla tavalla kuin sinä jollakin tavoin ja haluu olla sun kaa kavereit :)

    Et kyllä yksinäisyys saadaan kuriin kunhan vaan sen haluu voittaa :)

    Ps: mun nicki kertoo mun mielipiteistä aika paljon :))

    Äänestä

  • ei mee täälläkään hyvin.. vois melkee hypätä hirteen mut ei vaa viitti tehä vanhemmille mittää surua.. en tiiä pitäs vissii oottaa vielä vähä aikaa jos tää tästä paranis. Mutta jos ei parane niin ei hyvin käy...

    Äänestä

  • yritetään90 kirjoitti:

    Älä vaivu masennukseen.
    Kyl kaikki vielä järjestyy.
    Eihän kaverit odottamalla tule.
    Oletko puhunut koulussa samanhenkisten tyyppien kanssa?
    Ainahan koulussa on joku, joka on samalla aallonpituudella sun kaa.

    Äläkä koulusta ota stressiä.
    Kyllähän se aina välil ottaa päähän mut loppujen lopuksi ne aineet, jotka kiinnostaa sua on niit tärkeimpiä koska tuleva ammatti yleensä menee niiden mukaan.
    Et lue niitä sua kiinnostavia aiheita eniten ja samalla yritä hoitaa muitakin aineita.
    Näin mun luokanvalvoja sano mulle.

    Täl palstalla on erittäin hyviä neuvoja miten päästä yksinäisyydestä eroon.
    Kaikilla on omat neuvonsa ja tarinansa.
    Minut pelasti usko Jumalaan ja keskiviikkoiset raamikset.

    Tälkin palstalla on porukkaa jotka varmasti haluis kaveerata sun kaa.
    Et kyllä hyviä kavereita löytyy vaikka ne onkin vähän piilossa :)

    Koht tulee kesä ja pääsee loikoilemaan aurinkoisille rannoille et kohta pääsee relaamaan :)

    Jos haluut puhuu muuten jonkun kaa niin puhu vaik vanhemmilles tai sitten vaitiolevelvollisille terkkareille/ terapeuteille.

    Täs maassa on paljon porukkaa jotka kuuntelee ja vielä enemmän sellasii jotka aattelee samalla tavalla kuin sinä jollakin tavoin ja haluu olla sun kaa kavereit :)

    Et kyllä yksinäisyys saadaan kuriin kunhan vaan sen haluu voittaa :)

    Ps: mun nicki kertoo mun mielipiteistä aika paljon :))

    herra yritetään90 olet ihan vitun ärsyttävä. Tee Suomi24:lle palvelus ja mene syvälle sinne kirkkoos ja pysy siellä

    Äänestä

Ei kyl mullakaan onnistuis, mutta hyvinhän ilman satapäistä laumaa pärjää. :) Hyvähän se että perheen kans viettää aikaa. Hyvä ettet ole alentunut menettämään vuosia johonkin röökiin.. Hyvää keväänjatkoa sinulle.

Äänestä

Ratkaisu: ala juomaan ja polttamaan, eikun Bileisiin viikonloppuna. Se tekee sinulle hyvää, saat kivoja kokemuksia ja koet sosiaalisen elämän ilot.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko mulla kaikki kunnossa kirjoitti:

Moi!
Olen kohta 17-vuotias poika. Kerron aluks hieman:
Minulla on laskemisen mukaan n. 5 hyvää kaveria. Olen heidän kanssaan melko usein. Toisaalta taas olen aika paljon yksin/kotona vanhempieni ja sisareni kanssa. En ole koskaan juonut/polttanut tupakkaa, eikä mitkään ryyppybileet tms. bileet voisi vähempää kiinnostaa.. viikonloput menevät siis kotona olemiseen, silloin tällöin tapaan kavereitani mm. elokuvissa käymällä, kavereiden luona käymällä tai vaikka kävelen heidän kanssaan kaupungilla.
Minua huolestuttaa sellainen asia, että kun monet ihmiset ovat muodostaneet sellaisen kaveriporukan.. esimerkiksi minä voisin mennä tuolla kaikkien viiden kaverinin kanssa. Se vain ei onnistu, koska he eivät tunne toisiaan, eivät tule keskenään toimeen.. Minua harmittaa sellainen asia, että olen aina kavereideni kanssa kahdestaan.. toisaalta en kaipaisin kymmenpäistä jengiä ympärilleni, mutta että kun olen aina vain jonkun viiden kaverini kanssa kahdestaan... Onko teidän mielestänne ok, jos viidestä kaverista valitaan aina yksi kappale, ja hänen kanssaan sitten mennään, minne mennään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu