Kaakkois-aasian lomallani diskossa tupsahti viereeni hymyilevä söpö 19-tyttö. Jo alkuun kiinnosti sen verran että maksoin barfinen tutustuakseni paremmin. Siitä se lähti ja itkuun päättyi 10 päivän jälkeen. Tyttö oli todella kultainen. Pesi pyykit, hoiti ostokset, oli mukan retkillä, silitti päätä ja laittoi sokeria kahviini. Nukkui vieressä ihan kiinni, halaili ja pussaili ja kehui. Seksiäkin oli, mutta se oli toissijaista tämän kaiken hellyyden rinnalla. Näin kävi että viisikymppinen jo muka kaiken nähnyt ja kokenut mies meni ja rakastui !
Retkahdin
Turjace
3011655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Onhan noita tuhkimotarinoita jotka on totta, ja ne elää yhdessä edelleen jne.... mutta varo jos alkaa tulla tällasia tekstareita että "äidilläni on syöpä, lähetätkö 500 euroa..."
Eli vaadi vastapalveluksia ennenkun annat mitään.
Näin sanoisin että jalat maassa.
Itselläni samantapainen kokemus,vaan kun menin seuraavan kerran etukäteen tulostani ilmoittamatta,niin ihanalla naisella olikin uusi kavaljeeri.Ei siinä selittelyt auttaneet,loppui minun osaltani siihen.Ei kiitos enää ainakaan minun kohdallani,hölmö olin kun uskoin baarityttöön.
menee...baarityttöjen täytyy tavalla tai toisella tienata elantonsa sen jälkeenkin kun Sinä olet maasta poistunut.Misulla uusi hoito jo todennäköisesti ennenkuin olet palannut suomeen.
Ihan OK sinällään,muijat tietävät homman nimen paremmin kuin härmän ikääntyvä mies;)
Selväähän se on että tyttö jatkaa työtään elättääkseen itsensä ja perheensä. Saattoipa olla tekopeliä koko romanssi, mutta ihanat muistot siitä jäi... Hyvin hoiti tyttö hommansa.
rahaa ja rahaa,sai ainakin viikon elää toisen rahoilla eikä tarvinnut muuta kuin teeskennellä lempeä. Ja varmaan ukonrähjä tulee vielä takaisinkin enemmän rahaa mukana ja voi olla että vie rikkaammin elämään kotimaahansa,mikä ettei kannattaisi rahan eteen teeskennellä,pieni vaiva se on köyhälle kurjalle hu..
ikääntyvät naisihmiset.Mennään viikoksi turkkiin,ostetaan gigolon seura ja tullaan tyytyväisinä takaisin.
jona olen Turkissa matkaillut en ole nähnyt kuin yhden tuollaisen parin,nainen lähenteli jo varmaan kuuttakymppiä ja mies tai poika oli varmaan parikymppinen.Peli oli selvä, eikä nainen ollut suomalainen. Joten tuo kaikki tapahtuu omassa mielikuvituksessasi.
Tässsä aloituksessa puhutaan vanhasta miehetä ja nuoresta thai.tytöstä,eikä turkkilaisista,joten olet kokonaan väärässä asiassa.
Turkissa näkee joka paikassa ,näitä paria nuoripoika ja vanha akka . Taittaa olla vain vaikea tunnustaa totuus.
Turkki-tarinoille on ihan oma palstansa.Mene sinne,please.
Hienoa, että sinulla on kerran elämässäsi ollut joulu! Älä hyvä mies sentään järkeäsi menetä. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää, joten ota noi toisten kommentit tosissasi, sillä ne ovat enemmän kuin TOTTA! Olen seurannut läheltä monia saman kokemuksen omaavia miespoloja, puhumattakaan tarinan jatko-osasta...
Omalla käytökselläsi edesautat seksiturismia sen sijaan, että baaritytöt voisivat tehdä muita hommia ja/tai käydä kouluja. Aasia ei tee asialle mitään, ennenkuin seksiturismi loppuu. En usko, että tytöt (ja pojat) tekevät bisnestä pelkästä työnilosta, vaan leveämmästä leivästä. Moni on hommaan huijattu, eivätkä ole edes täysi-ikäisiä. Ajattele aivoillasi, äläkä sillä.
Joo, kyllä olen yrittänyt jäitä hattuun työntää ja alkaa pikkuhiljaa järki palaamaan kun olen kotosalla ollut jo pari viikkoa. Katumaan en kuitenkaan rupea. Totta on myös että nämä tytöt tekevät homma henkensä pitimiksi. Vaihtoehtoja ei juurikaan ole tuossa maassa jossa 25 vuotiaat ovat jo liian vanhoja tehdastyöhön.
Ja kattia kanssa, että ovat liian vanhoja työhön 25-vuotiaina ja se ei ole mikään selitys seksiturismin tukemiseen. Monet likat siellä eivät edes halua kouluttautua, vaikka heille sitä tarjottaisiin, koska vanhat gubbet länsimaista elättävät heidät ja koko perheen loppupelissä. Erittäin kieroutunutta touhua ja länsimaiset miehet käyvät vielä sitä tukemassa. Itse henk.koht. en haluaisi matkustaa koko maahan mm. tämän asian takia.
Noin Kaakkois-Aasiassa (ja monessa muussa maailman kolkassa) myydään seksiä&hellyyttä. Ethän luule, että tyttö on sinuun rakastunut yms... Jos haluat rakkautta, älä astu jalallasi seksibaareihin. Voisit matkustaa ihan johonkin muualle kuin paikkaan, jossa seksiturismia esiintyy, jos rakkaussuhdetta etsit.
Kaikissa maissa ei tunneta rakkausavioliittoa, vaan parisuhde perustuu esim sille, että mies tuo rahan kotiin ja nainen hoitelee miehen ja kodin. Naisilla on yleensä alisteinen asema tällaisessa kulttuurissa. Parisuhteissa ei välttämättä ole rakkautta ollenkaan. Rakkaus voi joskus syttyä puolison sijaan jonkun toisen kanssa.
Eli jos haaveilet elosta thaitytön kanssa, mieti, onko sinulle rakkaus tärkeää. Siis se, että naisesi rakastaa sinua. Se voi olla aika vieras ajatus thaimaalaisille. Hyvä vaimo siellä tarkoittaa sitä, että vaimo pitää miehen ja kodin kunnossa. Hymyn takana ei ole syvällistä tunnetta, rakkautta. Ystävyyttä siellä voi olla jos mies on mukava vaimolle.
ns.maailmanmatkaaja!Avaaja ei maininnut thaitytöstä,jos sinulle kaakkoisaasia=thaimaa,suosittelen maantiedon kertausta.
Maa ei ollut Thaimaa. Ja itse asiassa rakkauden illuusiotahan minä sieltä hainkin. Todelliseen rakkauteen en enää usko. Mutta yllätti kuitenkin omien tunteitteni voimakkuus.
No, sitten tiedät että pystyt rakastumaan.
Eikun HIV testiin ja jos tulos on puhdas, lähde hakemaan sitä ihan oikeata rakkautta.
Kyllä se sieltä löytyy jostakin. Ja sitä mitä haluaa, pitää antaa. Hellyyttä ja kunnioitusta saa vain antamalla sitä toiselle.
Ja rakastaa toista maasta taivaaseen kaksi viikkoa vapaalla on aivan toinen asia kuin kaksi vuotta arjessa.
Suosittelen lukemaan kirjan "Miesten paratiisi". Se kyllä kertoo thaimaalaisista tytöistä, mutta luulen, että homma pätee muuallakin. Ja se tuntuu toimivan.
Paljon viisastelijoita langoilla, mutta eihän tuohon voi muuta sanoa kuin että varmasti hieno kokemus, älä anna näiden kuittien sitä hälventää ja halventaa.
Sullahan on kaksi vaihtoehtoa, mene pian takaisin paikan päälle. Voi olla, että siellä on toinen mies kainalossa tai sitten ei, se on se hinta mikä pitää maksaa. Iso mies kestää kyllä. Tai sitten talletat muistot mieleesi ja tahkoat täällä rännässä kohti kevättä.
Tsemppiä.
Kiitos hyvästä kommentista ! Muutama viikko on jo mennyt mutta tuon tuosta vain pyörivät mielessä ne ihanat hetket. Mitä siitä vaikka siellä jo toinen olisikin, kyllä minunkin vuoro sitten taas tulee aikanaan... Harmittaa vain kun ei jo silloin nuorempana... Syksyksi olen jo lentolippuja katsellut... varmana lähden taas.
Itse matkailen Thaimaassa perheen kanssa, en tiedä kyllä puhutko Thaimaasta. En siis omaa kokemusta suhteesta paikalliseen, mutta naiset ovat kauniita ja ystävällisiä, sanotaan mitä vaan... on meillä skandinaaveilla paljon oppimista siellä. Onhan siellä ikävät lievepuoletkin kyllä. Olen saanut Thaimaasta jonkin verran paikallisia ystäviä ja sen verran perehtynyt paikalliseen ajatuksenjuoksuunkin ja arvoihin, että 20/50 -ikäsuhde ei ole mikään ihme, suhtautuminen ikään, rakkauteen, seksiin ja elämään yleensäkin on niin erilaista. Ja eihän 50v mies Suomessakaan mikään ikäloppu ole.
Tunnetta kannattaa vaalia, mutta tietysti jäitä hatussa kohtuullinen määrä ja katsoa onko tunne aito ja molemminpuolinen... voi hyvin ollakkin.
mies kyllä noin yleensäottaen on pahasti ukkoutunut köntys.Menköön Aasiaan,ei kaivata täällä.
Aivan turhaa puhetta minusta. Aivan sama onko tunteen kohde Suomessa vai Aasiassa, onko mies vai nainen. Keneltä se on pois. Oikeastaan tuo "toista kunnioittava" ja asiallinen tapasi kirjoittaa luo kyllä pienen oikeutuksen ajatella jotain suomalaisesta naisestakin... mutta ei noin yleensäottaen vaan pekästään omalla kohdallasi.
Itse olen 32v mies ja vietän paljon aikaa salilla. Ainakin itse olen huomannut, että 50 kategoriassa miehet ovat salilla kaikkea muuta kuin köntyksiä, toki eivät ehkä edusta keskimääräistä suomalaista miestä. Toisaalta ukkoutuneen köntyksen rinnassa saattaa sykkiä kolauksia kokenut lämmin sydän; jos vaikka hellä thaityttö saa sen uudestaan sykkimään, niin eikö se ole kaunista se.
Minulle suomalainen nainen ja oma vaimo se ainoa, mutta miksi tylyttäisin toisen onnea tai olisi epäkunnoittava. Kannattaisiko sitä miettiä ?
Mikä saa yleensä tällä palstalla naiset vastaan miehet panettelemaan toisiaan,haukkumaan mitä ikävimmin tavoin.Kysehän usein on Thaimaan/Turkin kannattajista,jotka vihamielisesti hyökkäävät toisiaan vastaan.Kuka tykkää mistäkin,ei se ole keneltäkään toiselta pois!
Juuri tuo ikäero oli aika erikoinen kokemus. Normaalisti olen kiinnotunut kypsemmistä naisista mutta tämä tyttö sattui nyt kohdalle. Ja täytyy sanoa että hän oli huomattavasti kypsempi kuin monet 30-kymppiset pohjoismaalaiset naiset. Myös muihin baarityttöihin verrattuna luonnollinen, rehellinen, persoonallinen ja todella "service-minded". Ja jäitä hattuun... joo, niitä tässä todella tarvitaan.
sinulle,kun olet löytänyt helmen!
Joo kyllä se todellinen helmi oli. Ikävä vaan että se piti heittää takaisin veteen...
Kuule Turjace, pakko sanoa tämä.
Äkkiä lento sinne, olet selvästi riippumaton kaikesta täällä Suomessa ja vaalit tätä ketjua kuin omaasi. Reppu selkään, lento ja se on siinä. Ei kannata tunteen kanssa jarrutella, mene äkkiä perään... helmen voi vielä sukeltaa takaisin kun tietää paikan mihin heitti. Ei helmi ole vielä sileäksi suudeltu, mutta joudut miettimään, onko omassa kuoressa vielä tarttumapintaa tunteelle: epäilisin, että on, olkoonkin, että suomalaisen järvisimpukan kilpi ei olekkaan ikinä täysin puhdas.
Tsempit.
ja ilman muuta kannattaa katsoa kuin katua :o)
Mutta kannattaa myös olla realisti. Siellä Hänen maassaan voi olla ihanaa ja ruusunpunaista mutta jos asia syvenee rakkaudeksi ja suunnittelet Hänen suomeen tuomista, se ei välttämättä olekään enää niin ihanaa. Kun tietää suomalaiset, kateelliset ihmiset, kulttuurierot yms. Mutta mene ihmeessä käymään uudestaan ja katsomaan vieläkö sama tunne välillänne. Olisit kyllä ansainnut onnen jos olet niin herttainen kuin kirjoituksesi antaa ymmärtää
Olen antanut itselleni aikaa järkiintyä. Kauniitkin muistot hälvenevät ajan myötä. Asioita sinne tänne punnittuania päätin toistaiseksi tyytyä kotioloihin. Mutta kyllä niitä hienoja hetkiä on mukava kaiholla muistella vaikkapa sahalla töissä.
Olen kuitenkin jalat maassa! Taikka sitten ilmassa! Mutta, ah niin eri tavalla! En ole koskaan himoinnut (taisi tulla sanottua turhaan) noita turistipaikkojen ihania huolenpitäjiä, mutta joskus pientä vipinää syntyy jonkun kanssa. Ja parasta on ollut yksi englantilainen yökerhon tanssija sekä suomalainen ikäiseni 60-kymppinen ihana rouva. En mitään odota niin paljon kuin sen 60-kymppisen yhteydenottoa! Mainio tanssija, kaunis puhetyyli ja ääni, normaali ihminen ja niin lentoon heittävä pussaustyyli. Mutta seksi viimeisillään jäi saamati koska hän sanoi luvanneensa ettei muille jaa herkkuaan niin kauan kuin mies on olemassa! Ei kaikki ole kiinni siitä panosta. Onb sekin kyllä tullut rahalla joskus kokeiltua.