Paniikkia museossa

Olen joskus maininnutkin tästä tapahtumasta, joka sattui helsingissä kymmenisen vuotta sitten. Kerrataan vielä hiukan, niin huvittava tapahtuma tämä oli:

Kuusamolainen poroisäntä oli perheineen vierailulla helsingissä ja päätti käyttää vaimoaan ja jälkikasvuaan eläinmuseossa, luontoihmisenä kun itseään piti.

Olihan siellä monenlaista elukkaa ja ihan mukavaakin oli. Siis siihen asti, kunnes kohdalle sattui täytetty susi. Mitä sitten tapahtui?

Porokeisari sai paniikkikohtauksen. Hän muuttui vapisevaksi ja täysin hervottomaksi hysteerikoksi. Pakkoliikkeet olivat erittäin voimakkaita ja suupielistä valui kuola, jopa vaahtoa. Paikalla olevat ihmiset kuvailivat jälkeenpäin näkemäänsä joksikin täysin käsittämättömäksi tapahtumaksi. Niin raivoisa oli tämä kohtaus. Kuin raivotautinen apina olisi joutunut silmittömän raivon ja hysteerisen pelon riivaamaksi.

Ihmiset olivat ihmeissään ja kauhuissaan. Siis kaikki muut, paitsi kyseisen poroisännän oma perhe. He olivat nähneet tämän raivokohtauksen niin monesti aiemminkin, joten he suhtautuivat asiaan rauhallisesti. Ilmeiseti sama kohtaus toistuu jatkuvasti heidän kotipaikkakunnallaan. Milloin epämääräisiä jälkiä on näkynyt metsässä, milloin jonkin eläimen tiedetään liikkuvan lähistöllä jne jne. Milloin siis voisi kuvitella, että susi voisi olla lähettyvillä. Tällainen ihminen siis pelkää sutta niin paljon, että jopa täytettykin susi aiheuttaa paniikkikohtauksen.

Joku tietysti epäilee, että tässä on nyt vähän liioiteltu. Mutta kun ei ole!

Itse en ollut tuolloin paikalla, mutta luotettaviin silminnäkihavaintoihin (tuttavani) perustuen uskallan väittää, että tapahtumat kulkivat täsmällisesti siten kuin tuossa kirjoitin.
5289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Etkö ilkeä käyttää enää naurettavaa nimimerkkiäsi? Tosin,aivan sama.Yhtä naurettavaa tekstiä survot,olipa nimimerkki tai ei.
Tiedätkö,mitä kyseinen keksimäsi kohtaus tietää?
No,sehän tietää AINA kasvavaa sutta.
Nimittäin koiranputkea kasvavaa!

Äänestä

tämä poroisäntä määttälänvaarasta päin, taian tietää hepun....puhuu aina susista

Äänestä

suden ystäväksi. On niin samanlaista tyyliä.

Äänestä
  • alkoivat vittuillessaan kirjoittaa kaikenlasita paskaa ja syömään minun ylimaallista egoani niin pakko oli vaihtaa nimimerkkiä.

    Äänestä

  • Huvittunut* kirjoitti:

    alkoivat vittuillessaan kirjoittaa kaikenlasita paskaa ja syömään minun ylimaallista egoani niin pakko oli vaihtaa nimimerkkiä.

    lentää kuin kondori, mutta ajatusten arvo on pohjamutia tonkivan monnin paskan tasolla..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huvittunut* kirjoitti:

Olen joskus maininnutkin tästä tapahtumasta, joka sattui helsingissä kymmenisen vuotta sitten. Kerrataan vielä hiukan, niin huvittava tapahtuma tämä oli:

Kuusamolainen poroisäntä oli perheineen vierailulla helsingissä ja päätti käyttää vaimoaan ja jälkikasvuaan eläinmuseossa, luontoihmisenä kun itseään piti.

Olihan siellä monenlaista elukkaa ja ihan mukavaakin oli. Siis siihen asti, kunnes kohdalle sattui täytetty susi. Mitä sitten tapahtui?

Porokeisari sai paniikkikohtauksen. Hän muuttui vapisevaksi ja täysin hervottomaksi hysteerikoksi. Pakkoliikkeet olivat erittäin voimakkaita ja suupielistä valui kuola, jopa vaahtoa. Paikalla olevat ihmiset kuvailivat jälkeenpäin näkemäänsä joksikin täysin käsittämättömäksi tapahtumaksi. Niin raivoisa oli tämä kohtaus. Kuin raivotautinen apina olisi joutunut silmittömän raivon ja hysteerisen pelon riivaamaksi.

Ihmiset olivat ihmeissään ja kauhuissaan. Siis kaikki muut, paitsi kyseisen poroisännän oma perhe. He olivat nähneet tämän raivokohtauksen niin monesti aiemminkin, joten he suhtautuivat asiaan rauhallisesti. Ilmeiseti sama kohtaus toistuu jatkuvasti heidän kotipaikkakunnallaan. Milloin epämääräisiä jälkiä on näkynyt metsässä, milloin jonkin eläimen tiedetään liikkuvan lähistöllä jne jne. Milloin siis voisi kuvitella, että susi voisi olla lähettyvillä. Tällainen ihminen siis pelkää sutta niin paljon, että jopa täytettykin susi aiheuttaa paniikkikohtauksen.

Joku tietysti epäilee, että tässä on nyt vähän liioiteltu. Mutta kun ei ole!

Itse en ollut tuolloin paikalla, mutta luotettaviin silminnäkihavaintoihin (tuttavani) perustuen uskallan väittää, että tapahtumat kulkivat täsmällisesti siten kuin tuossa kirjoitin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu