Ylläs yllätti koollaan

ex-leviläinen

Onpas tuo Ylläs (siis tunturi) Leviin verrattuna aika iso! Numeroiden mukaan Ylläs on isompi (718 m), mutta vasta käymällä molemmissa paikan päällä todella näkee eron. Itse ainakin yllätyin positiivisesti tuosta "Lapin jättiläisestä".

Ylläksen korkeus tekee sen, että sää huipulla, ala-asemilla ja mökkialueella on joskus kaikissa erilainen. Nyt oli aurinkoa ja pientä pakkasta. Yhden kerran huippu oli pilvessä. Huipulla oli aina pakkasta. Voi laskea Äkäslompolon kylään tai Ylläsjärvelle. Lisäksi on vielä sivuille rinteitä, joissa on kahviloita. Samalla lipulla pääsee kaikkialle.

Gondoli on mukavuudeltaan ylivoimainen tuolihisseihin ja ankkurihisseihin verrattuna. Se on hiljainen, lämmin ja turvallinen. Voi jutella kaveriporukan kanssa ja juoda nousun aikana. Rinteet ovat Ylläksella about 2 x Rukan pituisia eli luokkaa 3 km. Väittäisin, että Äkäslompolon suunnasta tultaessa laskettava matka on ainakin 4 km. Korkeusero on 430 m eli korvissa paukkuu, kun tulee vauhdilla alas. Ylläksellä on myös luonnonrinteitä metsäreittejä aivan mahdottoman paljon! Levin maailman cup -rinne on jyrkempi kuin Ylläksen vastaava, muuten Ylläs on parempi.

Ylläksen kelkkareitit ovat monipuolisempi (haastavampia) kuin Levillä. En todellakaan suosittele Ylläksen ylitystä moottorikelkalla, jos on ensimmäistä kertaa kelkka alla. Ihan siitä syystä, että jyrkät nousut ovat jäisiä ja sää voi muuttua nopeasti. Kannattaa kiertää Ylläs (yli 20 km) ja ajaa 60 km:n päähän Levin päälle. Levin päälle ajaminen on helppoa.

Kokeneemmille taas suosittelen Ylläksen ylitystä! Huipulla voi nauttia kahvit ja lähteä sitten laskeutumaan Ylläsjärven tai Äkäslompolon kylään.

Levillä on enemmän iltameininkiä, mutta kun laskee Ylläsjärven ja Äkäslompolon tarjonnan yhteen, menee Ylläs Levin ohi tässäkin aiheessa.

Itse aion jatkossa käydä Ylläksellä. Ja voihan ostaa lipun jolla voi poiketa Levilläkin.

16

9642

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-leviläinen

      Pari pikkupoikaa tuli kysymään lapioita hyppyrien tekemistä varten. Heille tuotiin rinteeseen lapioita ja lumikola ja rinnekone tuli tekemään mahtavia kasoja poikien ohjeiden mukaan.

      Ja olihan siellä jo ihan älyttömät hyppyrit tarjolla, mutta nuo pojat sävelsivät jotain omia juttuja kaiteiden lähelle.

      Kieltämättä palvelu pelaa Ylläksellä.

    • kokemuksella

      Ei kaikki ole täydellistä edes ylläksellä.
      Aika loivia noi ylläksen mäet sekä tosi tuuli herkkiä. Ja siellähän tuulee aina. Lisäksi iso ylläksen rinteet menevät keväisin aina pehmeiksi. Tällöin yöllä jäätyvät kökät tekevät rinteestä jopa vaarallisen kovaa laskettaessa.

      • rinteestä tullut

        vielä ainaski on rinteet huippu kunnossa


    • Savusilmä

      Ylläshän on mahtava. Tunturien mahtavuuden kokee parhaiten silloin kun kapuaa sinne jalan tai suksin. Lauantaina lähdemme taas Ylläksen mahtaviin maisemiin koko perheen voimin. Ylläksen latureitistö on paras. Ja vielä löytyy laavupaikkojakin, joissa voi rauhassa istuskella eikä joka tulipaikalle ole perustettu jonkin sortin kioskia. Toivottavasti säät suosivat. Levillä ja monessa muussakin kohteesa olemme käyneet useita kertoja. Paikat ja ajat ovat kovasti muuttuneet niistä ajoista jolloin ensimmäisiä kertoja Lapissa kävimme.

      • puuterilumi..

        mahtava reissu oli.


    • Alvin

      Levillä oli pystynyt lauantainakin hyvin laskettelemaan,Ylläksellä oli aika kurjat olosuhteet.Latuja hoidettiin vetelästi tai ei ollenkaan .Keski-ikä 60 kapakoissa ja välimatkat joka paikkaan pitkät.

      • järkevä ihm.

        Keski-ikä Ylläksen kapakoissa on 57 vuotta. Levillä 38 vuotta.
        On hyvä että eri sukupolville on eri hiihtokeskukset.
        Laduista en tiedä mutta veppikamera näyttäisi Ylläksellä ihmisten kärsivän järkyttävästä tuulestä tälläkin hetkellä, mutta Levillä hissit toimivat ja ihmiset laskevat vailla huolen häivää.
        Kyllä on hölmö se joka menee Ylläkselle viikoksi laskemaan. Onneksi on Levi lähellä tuulipäiviksi jos on oma auto mukana.


      • Ylläksellä käynyt...
        järkevä ihm. kirjoitti:

        Keski-ikä Ylläksen kapakoissa on 57 vuotta. Levillä 38 vuotta.
        On hyvä että eri sukupolville on eri hiihtokeskukset.
        Laduista en tiedä mutta veppikamera näyttäisi Ylläksellä ihmisten kärsivän järkyttävästä tuulestä tälläkin hetkellä, mutta Levillä hissit toimivat ja ihmiset laskevat vailla huolen häivää.
        Kyllä on hölmö se joka menee Ylläkselle viikoksi laskemaan. Onneksi on Levi lähellä tuulipäiviksi jos on oma auto mukana.

        Mutta ainakin viime viikolla oli Ylläksellä kymppiluokan keli ja sää. Kovalla tuulella kannattaa suunnata Leville, koska se on niin paljon matalampi, että tuuli on pienempi.

        Hyvällä kelillä en koskaan tyytyisi Leviin, sillä Ylläs on n. 50 km:n päässä eli sinne ajaa puolessa tunnissa. Ylläs on Lapin kuningas - sen tietää jokainen himosnoukkaaja. Ylläksen huipulla voi paistaa aurinko, vaikka olisi pilvinen sää.

        Ja tiedoksi, että Ylläksen gondoli toimii vielä 15 - 18 m/s:n tuulessa riippuen tuulen suunnasta. Kun Levillä gondoli pystäytetään, pyörii vierlä Ylläksen uusi nopea gondoli.


      • liikaa luvattu
        Ylläksellä käynyt... kirjoitti:

        Mutta ainakin viime viikolla oli Ylläksellä kymppiluokan keli ja sää. Kovalla tuulella kannattaa suunnata Leville, koska se on niin paljon matalampi, että tuuli on pienempi.

        Hyvällä kelillä en koskaan tyytyisi Leviin, sillä Ylläs on n. 50 km:n päässä eli sinne ajaa puolessa tunnissa. Ylläs on Lapin kuningas - sen tietää jokainen himosnoukkaaja. Ylläksen huipulla voi paistaa aurinko, vaikka olisi pilvinen sää.

        Ja tiedoksi, että Ylläksen gondoli toimii vielä 15 - 18 m/s:n tuulessa riippuen tuulen suunnasta. Kun Levillä gondoli pystäytetään, pyörii vierlä Ylläksen uusi nopea gondoli.

        Yllksen huipulla aurinko paista jos on pilvessä sillä harvoin pilvimassa liki 700 m oleilee? Mutta paikka on muuten ok.


      • Ylläksen asukki
        liikaa luvattu kirjoitti:

        Yllksen huipulla aurinko paista jos on pilvessä sillä harvoin pilvimassa liki 700 m oleilee? Mutta paikka on muuten ok.

        Ylläksen huipulla on itse asiassa useinkin täysin pilvetöntä, vaikka alhaalla kylissä, ja vielä hiihtokeskuksen ala-asemallakin on näkyvyys nolla! Mutta kun kiipeät ylemmäs, aurinko paistaa ja pilvet roikkuvat alapuolella. Olen täällä Ylläksellä ikäni (jo kohta 30 vuotta) asunut, ja joka talvi on useampi tällainen satumainen päivä. Tervetuloa kokeilemaan!


      • Ylläksen asukki
        Ylläksen asukki kirjoitti:

        Ylläksen huipulla on itse asiassa useinkin täysin pilvetöntä, vaikka alhaalla kylissä, ja vielä hiihtokeskuksen ala-asemallakin on näkyvyys nolla! Mutta kun kiipeät ylemmäs, aurinko paistaa ja pilvet roikkuvat alapuolella. Olen täällä Ylläksellä ikäni (jo kohta 30 vuotta) asunut, ja joka talvi on useampi tällainen satumainen päivä. Tervetuloa kokeilemaan!

        lukihärö


      • Janne Ek

        Olet todella oikees latujen suhteen,tamppari ajaa ne noin joka toinen tai kolmas päivä.Ei todella enää mitään nautintoo hiihtämises kun ladut tollases kunnos.Sama kelkkareiteil,tänä vuonna ollut tosi heikolla hoidolla.Toivottavasti se vielä paranee ennenku sesonki loppuu.


      • Ylläs ON ykkönen

        Nyhdetäänpä vanha keskustelu esiin, mutta Ylläs on hyvä paikka, jos on liikkeellä oikeasti talviurheilun merkeissä, eikä vetämässä viinaa "BB-julkkisten" kanssa.

        Olemme käyneet vuosittain Ylläksen reissulla myös päivän Levillä ja se on riittänyt siitä turistihelvetistä. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Ylläs nyt kehittyy kunnianhimoisten suunnitelmien myötä, toivottavasti ei uudeksi Leviksi.


    • laskettelukeskus

      ihmekös jos leviin verrattuna ero tuntuu isolta. nyt ylläksellä on vaan menossa sellainen rakennusbuumi, että tästä suomen suurimmasta laskettelutunturista on tarkoitus tehdä suomen laskettelun ylivoimainen kehto (tuskin kannattaisi leviin panostaakaan, kun on paljon isompikin/monipuolisempi tunturi käytettävissä). aika näyttää mitä ylläs menettää vanhojen gurujen sydämissä.... ainakin Citymarketin kokoinen tavaratalo on jo harjakorkeudessa ja paljon hirsimökkejä oli työn alla!

    • Ylläs on ykkönen

      niin Ylläs on ehdoton valinta. Se kun on Suomen selvästi suurin laskettelukeskus. Palveluissa Ylläs (Äkäslompolo Ylläsjärvi) on mennyt Levin ohi tänä talvena ja kasvu jatkuu.

      Huonona puolena on se, että tietyt ihmisryhmät ovat nyt siirtymässä Leviltä Ylläkselle. Himosnoukkaajat ovat suosineet Yllästä jo vuosien ajan.

    • Tunturien tyttö

      Hei

      Täällä on varmaan monta kokenutta Ylläksen kävijää. Olemme menossa ensi keväänä viikolla 13. Seurueessa noin 8 henkeä ja pieni koira. Onko kellään hyvää majoitusvinkkiä?
      Mökki, paritalo tms. saisi olla ihan tasokaskin ja mielellään kohtuullisen lähellä rinteitä ja latuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      55
      1099
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      53
      1016
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      1004
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      910
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      90
      841
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      715
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      655
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      643
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      617
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      603
    Aihe