Kännykkä

Ei kannata omistaa kännykkä,ainakaan soitella sillä paljon:


Asiantuntijat: Ruotsalaismiehelle aivokasvain kännykän käytöstä
6.4.2008 16:30

20 vuotta kännykkää käyttänyt yritysjohtaja on kuuro ja halvaantunut.

Ruotsalainen yritysjohtaja Per Gunnar Flåten käytti paljon kännykkää kahden vuosikymmenen ajan - usein vähintään kolme tuntia päivässä

Vuonna 2005 hänen terveytensä heikkeni. Flåtenilla todettiin aivokasvain. Hänen lääkärinsä lähetti miehen asiantuntijoiden tutkimuksiin Yhdysvaltoihin, Aftonbladet-lehti kertoi.

- Alan neljä parasta asiantuntijaa maailmassa tutki kasvainta. Heistä kolme oli sitä mieltä, että kasvaimen oli aiheuttanut kännykän käyttö, Flåten sanoi Aftonbladetille.

Nyt Flåten on kuuro, ja hänen oikea puolensa kasvoista on halvaantunut. Lisäksi Flåten on menettänyt valtaosan tasapainoaististaan.

Kännykän ja kasvainten yhteys on ollut pitkään esillä tiedemaailmassa. Viime vuonna julkaistu suuri kansainvälinen tutkimus, jossa Säteilyturvakeskus oli mukana, ei osoittanut, että kännykän käytön ja kasvaimen syntymisen välillä olisi yhteyttä.

Säteilyturvakeskus julkisti kuitenkin tänä vuonna tutkimuksen, jonka mukaan ihmisen elävä kudos reagoi matkapuhelimeen säteilyyn. Tutkimus ei kuitenkaan selvittänyt säteilyn terveysvaikutuksia.

Tänä vuonna julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä israelilainen tutkimus, jonka mukaan kännykkää paljon käyttävillä on 50 prosenttia suurempi mahdollisuus saada hyvän- sekä pahanlaatuisia kasvaimia sylkirauhasiin.

ANTTI HONKAMAA
[email protected]
3214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hengen vaarallista moni on tukehtunut pullaan

Äänestä

Helsingissä erään vähemmistön edustajien
harrastuksena on anastaa niitä nuorilta.
Ties kuinka paljon menee rahaa vanhemmilta
kun tuloton nuori tulee kotiin itkien kun
on kännykkä viety väkivalloin kädestä...

Äänestä

Myös tekstiviestien lähettäminen kännykällä on vaarallista; sen sai eräs tunnettu poliitikko huomata...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on vaarallinen,,, kirjoitti:

Ei kannata omistaa kännykkä,ainakaan soitella sillä paljon:


Asiantuntijat: Ruotsalaismiehelle aivokasvain kännykän käytöstä
6.4.2008 16:30

20 vuotta kännykkää käyttänyt yritysjohtaja on kuuro ja halvaantunut.

Ruotsalainen yritysjohtaja Per Gunnar Flåten käytti paljon kännykkää kahden vuosikymmenen ajan - usein vähintään kolme tuntia päivässä

Vuonna 2005 hänen terveytensä heikkeni. Flåtenilla todettiin aivokasvain. Hänen lääkärinsä lähetti miehen asiantuntijoiden tutkimuksiin Yhdysvaltoihin, Aftonbladet-lehti kertoi.

- Alan neljä parasta asiantuntijaa maailmassa tutki kasvainta. Heistä kolme oli sitä mieltä, että kasvaimen oli aiheuttanut kännykän käyttö, Flåten sanoi Aftonbladetille.

Nyt Flåten on kuuro, ja hänen oikea puolensa kasvoista on halvaantunut. Lisäksi Flåten on menettänyt valtaosan tasapainoaististaan.

Kännykän ja kasvainten yhteys on ollut pitkään esillä tiedemaailmassa. Viime vuonna julkaistu suuri kansainvälinen tutkimus, jossa Säteilyturvakeskus oli mukana, ei osoittanut, että kännykän käytön ja kasvaimen syntymisen välillä olisi yhteyttä.

Säteilyturvakeskus julkisti kuitenkin tänä vuonna tutkimuksen, jonka mukaan ihmisen elävä kudos reagoi matkapuhelimeen säteilyyn. Tutkimus ei kuitenkaan selvittänyt säteilyn terveysvaikutuksia.

Tänä vuonna julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä israelilainen tutkimus, jonka mukaan kännykkää paljon käyttävillä on 50 prosenttia suurempi mahdollisuus saada hyvän- sekä pahanlaatuisia kasvaimia sylkirauhasiin.

ANTTI HONKAMAA
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu