Meidän kissa vanhus (16v) ollut nyt pari vuotta sisäkissana. Ei raavi raapimispuutaan paljon ollenkaan ja sillä nyt todella pitkät ja kaarevat kynnet. Jää helposti kynsillään joka paikkaan kiinni ja todella seurankipeänä tekee vahinkoa myös meidän iholle. Voiko siis kissan kynsistä napsaista edes pikkasen pois?
Kynsien leikkaaminen?
5
583
Vastaukset
- sisäkissoilla
Juu ilman muuta voi. Kissoille on sellaiset pienet leikkurit olemassa. Itse olen joutunut leikkaamaan joskus myös tavallisilla kynsileikkurilla kun kisun omat olleet hukassa. Muista sitten varovasti vain se kynnen pää milli-kaksi ei enempää. Oma kissani tottui iäkkäämmällä iälläkin siihen leikkuuseen. Alkuun tietty oli hankalaa, mutta kun ajan saatossa huomasi, että se helpottaa kissaa itseäänkin ja en satuta, antaa nykyään leikata täysin ongelmitta.
- luulaa3
joo kannattaa napsia, mutta siihen tarkoitetuilla kissoje kynsisaksilla. Eivät maksa mitenkään hirveästi. Ja sitten vaan säännöllisesti leikkaat.
napsastaan kissan kynnet samalla kuin koirankynnetkin. Näyttely säännöt jo sanovat, että sinne tuodulla kissalle pitää olla kynnet leikatut.
Helpoiten se on meillä onnistunut ihan ihmisten kynsileikkureilla. Jos kynsi on vaalea, näkyy hyvin valoa vasten missä kohtaa kynnen hermo menee. Ja sitä ei saa vaurioittaa. Muutama milli, eli terävin kärki pois.
Meillä hoidan kynsien leikkuun yksin, mutta apuri on ihan hyvä olla, mikäli kissa ei ole kovin yhteistyöhaluinen.
- ja...
tuollaisessa tapauksessa pitääkin.
Kiitos kaikille vastanneille! Pitääkin yrittää kun kissa on unisella päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707