Olen opiskelija ja mieleni tekisi kovasti muuttaa omaan asuntoon. Kotona asuminen on aika sietämätöntä lähinnä vanhempieni luonteiden takia. Ensinnäkään kotona ei ole kellään yksityisyyttä. Joka kerta inhottaa jättää huone kun lähden jonnekkin vaikkakin päiväksi, koska tiedän että äitini käy penkomassa tavaroitani. Isäni taas on todella vallanhaluinen ja haluaa päättää oikeastaan kaikkien perheenjäsenten asioista.
Ongelma tulee siinä, että vanhempieni tulot ylittävät sen rajan että saisin opintotukea taikka asumislisää helpottamaan asumistani poissa kotoa. Ja vanhempani taas (yllätys, yllätys) eivät halua päästää mua asumaan muualle. Joten olen riippuvainen heistä. Jos he eivät suostu maksamaan vuokraani, en voi muuttaa. Jotain iltatöitä voisin ehkä hankkia opiskelun lisäksi, mutta eivät nekään välttämättä riittäisi vuokraan ja ruokaan.
Onko lain mukaan vanhemmillani velvollisuutta tällaisessa tapauksessa tukea minua? Luultavasti ei... Olen siis jo täysi-ikäinen joten varsinaisesti vanhempani eivät ole enään elatusvelvollisia minusta. Joudunko nyt vain kestämään siihen asti, että saan koulun suoritettua. Vai onko jotain tehtävissä?
Ongelma tulee siinä, että vanhempieni tulot ylittävät sen rajan että saisin opintotukea taikka asumislisää helpottamaan asumistani poissa kotoa. Ja vanhempani taas (yllätys, yllätys) eivät halua päästää mua asumaan muualle. Joten olen riippuvainen heistä. Jos he eivät suostu maksamaan vuokraani, en voi muuttaa. Jotain iltatöitä voisin ehkä hankkia opiskelun lisäksi, mutta eivät nekään välttämättä riittäisi vuokraan ja ruokaan.
Onko lain mukaan vanhemmillani velvollisuutta tällaisessa tapauksessa tukea minua? Luultavasti ei... Olen siis jo täysi-ikäinen joten varsinaisesti vanhempani eivät ole enään elatusvelvollisia minusta. Joudunko nyt vain kestämään siihen asti, että saan koulun suoritettua. Vai onko jotain tehtävissä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Opiskele opintosi loppuun ja kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja ......
Yritä myös keskustella asiasta vanhempiesi kanssa ja elleivät he suostu puhumaan ongelmistasi kotona, niin mene terveyskeskuspsykologin puheille. Hän voi ottaa yhteyttä vanhempiisi ja keskustelkaa asioista yhdessä psykologin läsnäollessa.
"Opiskele opintosi loppuun ja kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja"
Mites se kunnioittaminen mun menestymiseen vaikuttaa...? =)
Toisekseen, tuskinpa tässä nyt mitään psykologia tarvitaan. En taida olla ainoa tällä planeetalla jolla on vaikeuksia vanhempiensa kanssa. Itseasiassa harvan vanhemmat loppujen lopuksi täydellisiä on.
Kiitos vain. Mutta tuosta nyt ei saanut oikein mitään irti.
ja hieman sitä ennenkin ole voinut itse määrätä niistä varoista, jotka olet itse ansainnut.
Pari vaihtoehtoa näyttäisi olevan, jos haluat muuttaa pois kotoa:
1) mene töihin ja tienaa niin paljon, että voit elättää itsesi;
2) ota lainaa, jonka saamiseen tarvitse vakuudet (takaus tai pantti) ilmeisesti joltakulta muulta kuin vanhemmiltasi.
Toki hakisin heti töitä mutta mulla vain on opiskelu kesken, joten voisin käydä töissä vain iltoisin. Siinä taas on kaksi muttaa:
1. Voi olla vaikeaa löytää tuollainen työpaikka. 2. Työtunteja ei välttämättä kertyisi tarpeeksi, jotta se riittäisi vuokran ja ruoan maksamiseen.
Lainaa en mielelläni ottaisi, koska siitä kertyisi melkoisen muhkeat velat kannettavaksi siihen mennessä kun koulu päättyy.
koko opiskeluajan ja välillä tein kahta duunia yhtäaikaa. Yötyökin on mahdollista. Minulla oli isäukko kuollut jo ennen opintojen alkua.
Vanhempien tulot otetaan huomioon toisella asteella opiskelevilla perheettömillä alle 20-vuotiailla. Asumislisää myönnettäessä vanhempien tulot vaikuttavat vain alle 18-vuotiailla, kun hakija opiskelee muussa kuin korkeakoulussa ja on naimaton ja lapseton.
Sinun pitää siis odottaa, että täytät 20 vuotta. Eduskunta näyttää olevan sitä mieltä, että alle 20-vuotiaiden ei ole hyvä muttaa pois kotoa.
Toimeentulotuen varaan ei pidä laskea mitään, koska opiskelu toimeentulotuella on kielettyä. Tukiviranomaiset vaativat opintojen keskeyttämistä ja siirtymistä työelämmään tai työttömyyskortistoon.
Voit myös mennä naimisiin, sillä vanhempien tuloja ei oteta huomioon, jos opiskelija on avioliitossa.
En usko että vanhempasi hylkäävät sinua, vaikka muuttaisit pois kotoa ja vaikka he niin uhkailisivatkin. Olet kaikesta huolimatta heidän lapsi ja vanhempien totuttua ajatukseen, että et enää asu kotona, heidän mieli muuttuu.
Mistä ihmeestä keksit tuommoisia juttuja kuten opiskelu on kiellettyä toimeentulotuella ,eihän sillä tuella opiskella vaan eletään,vai oliko se provo,täytyy olla provo ei kukaan ole noin tietämätön tai sanoisinko sivistymätön tältä kohtaa.Toisekseen sosiaalitoimistossa painostetaan kouluun, hankkimaan ammatti jos sitä ei ole,opintojen keskeyttämistä tuskin kukaan käskee tekemään...huhhuh
Ei oo mitään keksittyä tai provoa tuo sossun toiminta. Itteeni on käsketty lopetttaan koulu kesken ja siirtyyn työttömyyskortistoon, koska "sosiaalitoimistot eivät ota osaa opintojen rahoittamiseen". Niitä ei paljoo se kiinnosta, onko jonkun mielestä ne rahat "tarkotettu elämiseen" vai opiskeluun. Että silleen.
Mun kohdalla huvittavaa oli se, että jos oisin lopettanut koulun kesken, ois siitä seurannut 5kk karenssi jonka aikana en ois ollut oikeutettu saamaan rahaa työkkärinkään kautta, joten oisin joka tapauksessa joutunut hakeen rahat elämiseen sossusta. Tosin silloin oisin ollut ilman opiskelupaikkaa ja ammatin hankkiminen kortistossa istumalla ei käsittääkseni onnistu...
Eli sinä tietämätön ja sivistymätön Lexille valittaja; voisit mennä kertoon niille sossun täteillekki sen, ettei ne voi oikeesti tehä sellasia päätöksiä, kuin ne käytännössä tekee. Kuvittelevat säästävänsä niillä päätöksillään rahaa nääs, tyhmiä kun ovat... HUHHUH
Voisit muuttaa jos vain mahdollista niin jonkun kans kimppaan siksi aikaa kun opiskelut on opiskeltu.Olet siis täysi ikäinen.Jos muutat itsenäisesti omaan esim. vuokraasuntoon saat toimeentulotukea eikä siinä ainakaan katsota vanhempien tuloja koska olet täysi-ikäinen.Montako vuotta sinulla on jäljellä opiskeluja?Esim. voisithan ottaa sitä lainaakin eihän sitä lainaa ole pakko kaikkea käyttää ja sen lisäksi saisit toimeentulotukea.Toimeentulotuessa katsotaan tuloiksi jokatapauksessa lainakin vaikka et lainaa ottaisikaan.Ei muutakuin asunnon hankintaan vaan.Kirjastoistakin saa kunnan tai kaupungin asuntoihin hakukaavakkeita.Sellaisiakin asuntoja on kuin nuorisoasunnot,joihin pääsee vain tietyn ikäiset ,olikohan se 18-30 tai jotain sinnepäin.Tsemppiä!