Vihdoinkin sitä löytää sellaisen ihmisen jonka kanssa on samalla aaltopituudella ja suhteelle olisi todella hyvä mahdollisuus koska asutaan lähellä toisiamme ja on turvallista. Ihanaa ajatella aina nukkumaan mennessä että huomenna saa taas nähdä hänen kauniin hymynsä ja tuntea hänen kosketuksensa. Mutta kun kaikki tuntuu välillä niin täydelliseltä, sitten yhtäkkiä iskee sellainen tunne: Tää on väärin. En ymmärrä mistä se tulee. Aikaisemmin olen ollut biseksuaali mutta sitten kuitenkin päätynyt siihen että ole homo enkä muuksi muutu. Pystyn rakastamaan naista mutta en pysty harrastamaan mitään seksuaalista naisen kanssa.
Mutta tämä tunne: Se on väärin. Iskee koko ajan mieleen. Ystävät tietää suuntautumisestani mutta vanhemmat ja sisaret ym. sukulaiset eivät. Pelottaa ajatus siitä että kuinka ihmeessä selitän tämän äidille että en olekaan hetero ja kuinka kestän jos isä saa raivarin antaa porttikiellon kotiin. Miten tulen kaapista ulos siten ettei läheisiäni satu niin paljoa? Elän omaa elämääni mutta silti, en voi elää sitä kunnolla kunnes olen täydellisesti ulos kaapista. Mutta mitä jos tämä tunne väärydestä tuntuu edelleen vaikka olisin kokonaan ulkona kaapista?
Se vääryden kokeminen on usein sellasta että juuri kun tuntee olevansa onnellinen niin iskee ajatus että tää on väärin koska mun pitäs olla naisen kanssa onnellinen eikä miehen. Sitten tulee häpeän ja katumuksen tunne. Tuntuu että on häpeällistä seurustella miehen kanssa. Kaduttaa että on aloittanut suhteen. Sitten tulee se inhottava JOS. Mitä jos olenkin hetero ja tämä on joku vaihe tms.? Pitäisikö odottaa vai jatkaa menemistä eteen päin. Ja sitten seuraavaksi MIKSI. Miksi olen homo enkä hetero?
Välillä tuntuu etten olekaan valmis suhteeseen. Ja sitten taas olen. Pää sekoaa ja tekisi mieli vain kadota.
Mutta tämä tunne: Se on väärin. Iskee koko ajan mieleen. Ystävät tietää suuntautumisestani mutta vanhemmat ja sisaret ym. sukulaiset eivät. Pelottaa ajatus siitä että kuinka ihmeessä selitän tämän äidille että en olekaan hetero ja kuinka kestän jos isä saa raivarin antaa porttikiellon kotiin. Miten tulen kaapista ulos siten ettei läheisiäni satu niin paljoa? Elän omaa elämääni mutta silti, en voi elää sitä kunnolla kunnes olen täydellisesti ulos kaapista. Mutta mitä jos tämä tunne väärydestä tuntuu edelleen vaikka olisin kokonaan ulkona kaapista?
Se vääryden kokeminen on usein sellasta että juuri kun tuntee olevansa onnellinen niin iskee ajatus että tää on väärin koska mun pitäs olla naisen kanssa onnellinen eikä miehen. Sitten tulee häpeän ja katumuksen tunne. Tuntuu että on häpeällistä seurustella miehen kanssa. Kaduttaa että on aloittanut suhteen. Sitten tulee se inhottava JOS. Mitä jos olenkin hetero ja tämä on joku vaihe tms.? Pitäisikö odottaa vai jatkaa menemistä eteen päin. Ja sitten seuraavaksi MIKSI. Miksi olen homo enkä hetero?
Välillä tuntuu etten olekaan valmis suhteeseen. Ja sitten taas olen. Pää sekoaa ja tekisi mieli vain kadota.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hyva sinulle etta loydat miehen samalla aaltopituudella. Anteeksi aakkoset meilla niita ei ole. Anna aikaa (minka ikainen olet) se korjaa asiat. Mielesi kypsyy ajan kuluessa.Valta suhteita jos olet nuori, anna aikaa ,ja mieti asioita. Minusta tuntuu etta olet kovin nuori, anna asioille aikaa. Ei sinun tarvitse tulla kaapista ulos ( edes koskaan) heti ensimmaisella ajatuksella. Saasta vanhempiasi niin kauvan kun olet itse varma itsestasi ja haluat asian muiden tietoon, tai ei.
Se tunne väärästä on yhteiskunnan luoma asenne eli suggestio. Sinun on oltava se mikä olet.
Joskus oli keskustelu, jossa hyvin nuori poika pohdiskeli sitä, että jatkaako tyton kanssa vai tullako kaapista. Ei tiennyt vielä onko homo vai ei. Ja joku nainen tietysti heti: "Sinun täytyy heti ilmoittaa kaikille olevasi homo. Tee heti se päätos (nuorena), ettei vaan kenenkään naisen tarvitse kokea pettymystä. Se on sitä naisenergiaa, girl poweria. Naisen mielestä et saa olla nuorenakaan epävarma. Mutta se on yhteiskunnan asenne.
Ekaks voisit lopettaa tollasen ruikutuksen, et kauheeta, jos isä saa raivarin ja antaa porttikiellon kotiin. Sä oot aikuinen ihminen etkä sä oo millään tavalla riippuvainen sun vanhemmista. Jos ne ei sua hyväksy sellasena ku sä oot, ni sit ne ei oo sun vanhempiis ja sä oot onnellisempi ilman niitä. Sä et elä tätä elämää mielistelläkses muita!
Tokaks lakkaat miettimästä, et miten paljon kaapista ulos tulo "satuttaa" sun läheisii. Vähänkään normaali perhe ei vittuunnu siit, jos joku niiden kakaroist on homo. No okei, kulissit tietysti murtuu, ku vanhemmat ei saakaan niit lapsenlapsii, mut mitä välii sil on? Ne on sun vanhempiis ja jos ne on vähänkään normaaleit, ne rakastaa sua silti. Eikä tota lapsenlapsi-ongelmaakaan ois, jos täs ahdasmielises junttilas ois myönnetty homoille adoptio-oikeus. Sillon ne, jotka kakaroit haluu pykätä, myös sais halutessaan niit hankkii.
Kolmanneks alat ajatella enempi ittees etkä sun läheisiis. Mieti, miten paljon sua sattuu se, ku sä jatkuvasti joudut salailee ja esittää jotain muuta ku mitä sä oot.
Neljänneks lopetat ton homoutes syyttelyn ja opettelet mieluummin ajattelee, et on täysin sun oma asias kenen kaa sä elät. Jos sä elät miehen kaa, ni mitä välii? Ei siin oo mitään hävettävää. Kyl sun vanhempieski pitäs se tajuta, jos ne on vähänkään normaaleit ihmisii. Mitä väärää on siinä, jos rakastaa toista?
Mulla itsellä on kanssa oolu paljon ongelmia itseeni suhtautumisessa.
Sun täytyy vaan alkaa rakastaa itsees niin paljon ettet anna muiden ihmisten arvomaailman rajottaa sua liikaa.
Koska vaikka sä kuinka kieltäisit itsesi, niin et sä siitä mitään kiitosta tule koskaan saamaan, etkä varsinkaan itseltäs, ja kuitenkin sulla on vaan tämä yksi ja ainut elämä.
Jos susta tuntuu että tarviit tuumaustaukoa ja omaa aikaa kelailla elämääs, kannattaa sun niin tehdä.
Uskon että se sun kamuskin ymmärtää tilanteen ja on sun tukena.
Hyvää jatkoa sulle ja kultsulles, toiv kaikki selviää:)
Kannattaa keskustella asioista
on se, mikä välittää sulle tuon tunteen "väärästä". Kannattaa kuunnella ennemmin sitä kuin noita eroottisia fiiliksiä, jotka tulee ja menee. Ja enemmin myös, kuin noita katkeroituneita ja kyynisiä homoelämässä pidempään eläneitä tyyppejä, jotka rohkasee sua tekemään omaatuntoasi vastaan.
Tsemppiä sulle tilanteessasi!!!
nuorena partiolaisena mua kutsuttiin "omakstunnoksi" kun toisten kolttosia suunnitellessa pistin hanttiin ja varottelin tekemästä väärin,sanoivat että "taas omatunto kolkuttaa"ja vaikka menin virran mukana niin yhdessä asiassa pidin oman pääni,se oli homouteni josta en luopunut vaikka siitä minulle vinoiltiin ja vittuiltiinkin sitten suoraan.Tietenkin nuorena joutuu kuuntelemaan sisintään ja viettejään,niistä on vain valinta tehtävä,voimakkain voittaa,itseään ei voi huijata vaikka muille voi esittää aikansa mitä vain. Ja ihan vain vinkkinä sulle Omatunto,fiiliksiä tosiaa tulee ja menee,mutta ne todelliset fiilikset sisällä on ja pysyy,toisten houkuttelut ei niihin pysty tekemään vaikutusta.
et kuunnellut siis omaa tuntoasi, vaan pidit oman pääsi. Sehän se niitä murheita tämän maan kamaralla juuri aiheuttaa. Itsepäisyys. Ja sen kyllä lukee rivien läpi, pienen katkeruuden ja kyynisyyden lisäksi. Voi, voi...älä nyt neuvo nuorta miestä tekemään samaa virhettä. Katsokaa hyvät ihmiset vaikka Disneyn Pinokkio, niin muistatte miten haasteellista, mutta miten tärkeää se oman tunnon äänen kuunteleminen oikein on.
Anna itsellesi aikaa. Sain tekstistäsi sellaisen käsityksen että olet vielä aika nuori. Itse jouduin nuorempana kipuilemaan samanlaisten asioiden kanssa, olin sitten hetero tai homosuhteessa niin aina välillä tuli huono omatunto ja syyllisyys. Uskon että se johtui lähinnä omasta kypsymättömyydestä seksuaaliseen suhteeseen. Ajan kanssa ongelma korjaantui ja pystyin tunnustamaan oman suuntautumiseni sekä itselle että muille ja nauttimaan ja olemaan ylpeä siitä.
Olet saanut paljon hyvia neuvoja naissa kaikissa palautteissa, kaikilla on jotain hyvaa neuvoa. Sulata niita pitkaan, lue niita etta ymmarrat. Kaikki vastaukset hyvia tahan asti,seulo niista kaikki hyva ja ajattele.
Moi !
Tunnustan. Minä kävin reilusti ammattiauttajan luona juttelemassa asioista ja se auttoi kovasti. Kavereilta tuli kyllä teetä ja sympatiaa, mutta ei se ole samanlaista apua kuin jonkun ulkopuolisen tekemät kysymykset, jossa oikeasti pitää pohtia elämän perusjuttuja.
Nuo sun jutut kuulosta aika paljon samanlaisilta ajatuksilta, joita itselläni oli jossain vaiheessa. Olet saanut tässä hyviä neuvoja, mutta minä kyllä lisäisin tähän vielä esimerkiksi psykologin palvelut. Mitä sitä turhaan yksikseen kaiken maailman huolia vatvomaan, kun apuakin on tarjolla...
Päädyit mihin tahansa ratkaisuun, niin tsemppiä joka tapauksessa.
millaisia kysymyksiä psykologi antoi sinulle pohdittavaksi, tai mitä muita neuvoja hän antoi. Minäkin nimittäin painin samankaltaisten ongelmien kanssa kuin ketjun avaaja, ja pyrin terapiaankin mutta en päässyt. Pärjään minä näinkin, mutta olisi superhienoa jos saisin jotain vinkkejä siitä miten oikeasti voisi päästä eteenkinpäin.
Ehkä tuo vääryyden tunne tulee juuri tuosta pelosta tulla ulos kaapista perheelle/suvulle.
Ehkä sinun tulisi kertoa tuolle kauniisti hymyilevälle pojalle, tästä tunteesta ja mielialan vaihteluista. Jos hän vaikka ymmärtäisi ja antaisi sulle omaa tilaa jos sitä tarvitset, kun tulee taas tuo tunne.
Minusta tuntuu että olet mahtava ihminen. Rakkaudessa ei ole sitten mitään väärää.Mitä sitten jos jonain päivänä haluaisitkin olla naisen kanssa.Tämä hetki on tärkein.
Mitä tulee vanhempiin..niin voin kertoa omasta kokemuksesta että omani yrittivät saada mua kaapista, jo ennen kuin itse tiesin siellä olevani.
Itse sitä itselleen asettaa rajoituksia.Eikä kukaan muu.
Oot täydellinen juuri sellaisena kun olet, niin on tarkoitttu:)
Haleja ja voimaa olla tässä kauniissa kovassa maailmassa!!