Mitä mieltä olette siitä, jos lapselle antaa vain yhden nimen?
Ajateltiin antaa tytölle nimeksi Roosa. Ei muita nimiä.
Ajateltiin antaa tytölle nimeksi Roosa. Ei muita nimiä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
rotuinen pentu nimen saa?
Kiva nimi koiralle. :)
Suomessa on 6069 Roosa-nimistä koiranpentua. Väestörekisterikeskuksen mukaan. :-)
onko teillä nimet lopussa? minusta lapsi ansaitsee niin monta nimeä kuin laki sallii eli kolme.
on yhdessä nimessä? Tässä miettimämme nimet:
Roosa
Rosaliina
Rosamaria
Anna
Jenna
mutta lapsi voi myöhemmin ihmetellä asiaa. ja kadehtia kavereitaan joilla on useampi nimi...
se pitää vääntää. Just sen perustelin, että lapsi ansaitsee useamman ja on varsin nimiköyhän näköistä yksi ainut nimi ainokainen. Toiset nimet lisäksi erottavat etusukunimikaimoista. Niitä yllättäen ilmestyy, vaikka etu- ja sukunimi olisi kuinka harvinainen.
Vähän aikaa sitten työpaikallani oli yllättäin useita etunimikaimoja. Työlistat tehdään pelkkiä etunimiä käyttäen, joten työnantaja otti kivasti tokanimet erottamaan meidät. Minusta se oli paljon kivemman ja läheisemmän tuntuista kuin jos sinne olisi ympätty sukunimet.
Ja vaikka oma tyttösukunimeni ei kovin yleinen ollut, niin kerran sain työpaikalle yllättäin etusukunimikaiman. Pitempi aikaisena työntekijänä sain olla entiselläni, mutta uuden työntekijän tokanimi otettiin erottamaan meidät.
Nykyinen sukunimi on tosi harvinainen, mutta silti en pitäisi suurena ihmeenä, vaikka sukuetunimikaima ilmaantuisi. Joten hyvä, kun omistan tokanimen ja lapseni sen lisäksi kolmannen.
Minusta kivoja nimiä on niin paljon, että olisi niitä riittänyt enempikin käytettäviksi, jos laki olisi sallinut.
Isälläni ja hänen sisaruksillaan oli vain yksi nimi. Aina koki sen puutteena. MUmmoni oli pelännyt, että nimet loppuu ;), kun siihen aikaan oli ehkäisy heikoissa kantimissa. Viimeinen raskaus oli viedä häneltä hengen ja koska tiesi, että nyt lasten tuleminen loppuu, niin nuorimmainen sai kaksi nimeä. Nimet eivät ehtineet loppua.
Minusta yhden nimen antaminen on vähän tylsää. Vaikka toisella nimellä ei niin suurta virkaa ole, mutta se on kiva olla olemassa. Kaverillani on vain yksi nimi ja häntä se ärsyttää. Mutta jokaisen oma asiahan se on.
Rosaliina on tosi nätti nimi ja siinähän on tavallaan kaksi nimeä yhdessä.
Rosamaria on myös kiva, miksei se voisi olla Rosa Maria tai Roosa Maria.
Anna on myös nätti nimi, entäs Anna Rosaliina?
tai Anna Maria joko viivalla tai ilman.
Jenna ei ole niin nätti kuin nuo muut vaihtoehdot.
Mitäs pidit? Kommentoi ihmeessä! :)
Mielestäni lapsella kuuluisi olla vähintään kaksi nimeä.Jos vanhemmat haluaa välttämättä antaa vain yhden nimen,niin sellainen kaksoisnimi voisi olla ihan hyvä.Mainitsemistasi esimerkeistä voisi olla vaikka Rosaliina tai Rosa-Liina ja Rosamaria tai Rosa-Maria.Näihin sisältyisi toinenkin nimi, niin ei tunnu kovin yksinäiseltä...
Olipa sulla tyhmä mummo, kun luuli, että nimet loppuvat kesken. Voivoi, toinen toistaan kauniimpia nimiähän on kalenteri täynnä! Järjen käyttö ei ole kiellettyä! Ja jos on ehkäisy heikoissa kantimissa eikä lapsi ole tervetullut, niin eihän sitä ole pakko olla sukupuoliyhteydessä. Voivoi.
Sinä olet huumorintajuton! Leikkiä mummo oli kova laskemaan ja siitä on perua nimien loppumisjuttu.
Hyvä sitä nyt on pullistella, että olisivat olleet rakastelematta, kun kerran ehkäisykeinot oli vähissä. Mutta aika on 1920-1930 luvuilla ollut toinen ja lapsia perheissä huomattavasti enempi. Joka on ollut tulossa, niin se on tehty ja sitä rakastettu.
Juu, samoja nimiä täällä taas esiintyy mitä mummoni valitsi esim. tytöt Iines, Hilja, Ilma.
Nättejä nimiä hän kuitenkin valitsi. Mutta seksistä on kannettava vastuu, elettiin sitten Jeesuksen aikaa tai 2000-lukua!
päähäsi, että ihmiset siihen aikaan eivät myös olisi kantaneet seksistä vastuuta. Ihan varmasti ovat paremmin kuin nykypäivinä. Kaikki lapset, jotka ovat saaneet ovat olleet tervetulleita ja rakastettuja. Saaneet vielä lahjaksi hyvän itsetunnon kotoaan. Jonka nämä ovat välittäneet seuraaville sukupolville.
Pitää muistaa, että rakastelu ei ole pelkkää lapsien maailmaan saattamista. Joten ei ihmiset siihen aikaan ole olleet yhtään valmiimpia kieltäytymään siitä muusta kaikesta kivasta siihen aikaan kuin nykyään.
Vastuun perään voi kysellä mieluimmin nykypäivinä, kun on paljon mahdollisuuksia ehkäisyyn, mutta monilta ne jää käyttämättä.
Suomi on melkein ainoa maa missä nimiä annetaan monta. Monissa muissa maissa annetaan vain yksi etunimi. Mitä niillä muilla nimillä edes loppujen lopuksi tekee, et kuitenkin huuda lasta: "Maria Kia Helenaaaaaaaaaa!"
Ei ole pakko antaa montaa nimeä, yksi riittää. Tsemppiä valinnallenne!
Menitteköhän nyt vähän sivuraiteille. Kysymyshän oli yhdestä nimestä etunimeksi eikä mummojen ehkäisystä? :-)
silloin oli paljon vastuullisempaa!
vähänhän tässä nyt tuli poikettua asiasta.
Kannatan Rosaliinaa! Todella nätti nimi. Se ei edes kaipaa rinnalleen muita nimiä. Ortodoksit eivät yleensä anna lapsilleen muuta kuin yhden nimen eikä siinä tietenkään mitään pahaa ole. Pikkuserkkuni nimi on pelkkä Vera, ja tuskin hän siitä kärsinyt on. Ja voihan sitten itse isompana halutessaan vaikka lisätä mieleisensä nimen toiseksi nimeksi.
kertaan. jo olen kirjoittanut etu- ja etusukunimikaimoista, joten turha toistaa.
Pää pointti kuitenkin on, että jokainen tehköön oman lapsensa suhteen, niin kuin parhaaksi näkee. Ja turha marista, jos jollakin toisella on toisenlainen mielipide. Musta vaan on niin onnettoman köyhän näköistä yksi nimi ainokainen. Kärsinyt olisin siitä kovasti ja nyt viimeistään kävisin lisäämässä toisen.
Minusta se ei ole yhtään "köyhää". Turha marista sinunkaan muiden mielipiteistä :-)
Minusta olisi mukavaa jos olisi vain yksi nimi. Kuka niitä muita edes muistaa. Turhaa hommaa vaan kirjoitella pitkiä nimiä joka lomakkeeseen. Sitä paitsi, se olisi erilaista olla vain yhden nimen "omistaja". Eikös sen erilaisuuden perään just aina huudella.
Mielestäni vain yhden nimen antamisessa ei ole mitään vikaa. Nykyään on vain kovin muodikasta antaa lapselle mahdollisimman pitkä ja monimutkainen nimi. Roosa kuulostaa oikein kauniilta. Yksinkertainen nimi erottuu varmasti edukseen nykyajan nimitulvassa.
On hassua ajatella, että lapsi myöhemmin kärsisi "nimettömyydestään". Itse tunnen monia, jotka ovat vanhemmilleen katkeria "huonosta" toisesta nimestään.
Eräs yksiniminen ystäväni lisäsi muuten myöhemmin itse itselleen mieluisen toisen nimen. Joten jos yksinimisyydestä tulee liian suuri ongelma ja itsetunnon musertaja (epäilen!!), on asia helppo hoitaa.
ei nimiä tarvita kuin yksi, minullakin on vain yksi ja hyvin olen pärjännyt. pienenä muut olivat ihmeissään, että vain yksi nimi! mutta nyt olen jo ylpeä, että olen erillainen kuin muut...
Roosa on kaunis nimi.