Koira on kovakalloinen, itsepäinen ja itsenäinen uros. Sille tehtiin kouluttajan kanssa ja myöhemmin itsenäisesti laumahäätö. Aluksi tulokset hyviä, eli ei karkaile enää.
Toisen koiran tulon myötä olen nyt kiristänyt hieman ohjia ja puuttunut pienempiinkin hölmöilyihin. Tuo häätö vaan ei enää toimi, koska koira "aavistaa" sen. Itseasiassa aavistaa niin hyvin, että mikäli käännyn lenkiltä 90 astetta jonnekin päin, jää koira seistä jököttämään paikalleen kun huomaa että olen lampsinut jonnekin :/ Eli se ei siis enää seuraile minua samalla tavalla.
Onko tämä jokin välivaihe? Mikäli koiraa kutsuu tuossa tassut-ovat-jäätyneet-vaiheessa, se ei reagoi. Mikäli kyykistyn maahan ja taputan käsiä, se lähtee kankeasti hipsimään luo, pysähtyäkseen kuin seinään ehkä 6m välein, ja taas saa maanitella. Jahka se tulee, se jää puolentoista metrin päähän, korvat hörössä ja häntä kaarella tarkkailemaan.
apuva :/

Vastaukset 4
Vanhimmat
Suosittelen sähköshokkeja.
lähteä juoksemaan "kevyesti" pois paikalta? varsinkin jos koira jää jököttämään paikalleen sinun jatkaessa matkaa toki ääntä voi pitää hihku vaikka mutta älä välttämättä maanittele sitä luoksesi, sillä minulle jäi nyt sellainen kuva tästä että se jallittaa sinua ja kunnolla. Suosittelen omalla kokemuksella tekemään jos mahd. vastaavia pyrähdyksiä ja piiloudut välillä jotta koira joutuu oikeasti etsimään minne menit jos ei heti ala tapahtua voi huudella ja kutsua koiraa nimeltä, viheltää jne, kuitenkin niin että sinulla näköyhteys koiraan säilyy ja jos lenkkimaastot antavat myöten tässä. Auttaako teillä vahvistaminen ja palkkaaminen yhtään vai onko yhtä tyhjän kanssa?
Toki kannattaa kysyä jo teitä auttaneelta kouluttajalta lisää vinkkejä millä ns. "koventaa otteita" ja millä tuohon käytökseen pääsisi puuttumaan
Koirahan vain käyttää rauhoittavia signaaleja tuossa tilanteessa. Odottaa siis, että alat käyttäytyä normaalisti.
sen verran kysyä että mitkä rauhoittavat merkit?
Siis sekö jos koira jää pienen matkan päähän seisomaan korvat pystyssä ja häntä KAARELLA....
Enpä nyt tuota ihan noinkaan suoralta kädeltä sanoisi vaikka ei sillä enpä ole itsekään tilannetta ollut näkemässä livenä, mutta nuo eivät kyllä ensimmäisinä ole koiran rauhoittavia eleitä vai olenko nyt sitten ihan väärässä? onhan ne yksilöitä kaikki....ehkä sitten merkitkin määräytyy yksilöllisesti...
Omia kokemuksia: Rauhoittaessaan tilannetta koirat monesti haukottelevat liioitellusti, kääntävät korvat päätä vasten, laskevat hännän (ei koipien väliin vaan normisti) kääntävät päätä ja yläkroppaa pois päin "kohteesta", monesti suuntaavat katseen ja pään hieman yläviistoon tai sitten kääntävät selän, moni voi jättää myös tuota välimatkaa.
Minusta kirjoittajan koira saattaa käyttäytyä epävarmasti mutta ilmeisen selvästi kirjoituksen pohjalta myös ottaa mittaa omistajastaan eli jallittaa.